Sawadii! Nyt on kuulkaas jytkyviikko takana, menoa ja meininkia on ollut enemman kuin MM-kisoissa katsojia. Laos on selvasti matkaajien suosiossa. Pohjoisen kauniin vihreiden rinteiden laaksossa Luang Prabangissa ikahaarukka on ihan vauvasta vaariin. Perinteinen temppelikaupunki on lintukoto kaukana kaikesta muusta. Nuoremmat tai ainakin itsensa siksi tuntevat, retkeilevat lahialueilla kiipeillen ja kanootoiden. Toinen etappini oli Vang Vieng. Hulluin paikka, missa olen ikina vieraillut. Yli kolmekymppinen painelee kylla muitta mutkitta suoraan etelaan maan paakaupunkiin Vientianeen. Liian monelle Vang Vieng on viimeinen pysahdys.

Osa alla olevista tarinoista saattaa olla rankkaa luettavaa. Suora puhe on kuitenkin blogini paateeseja.

Luang Prabangin ensimmainen ilta tarjosi matkailun arvaamattomuutta ja yllatyksellisyytta parhaimmillaan. Astuin sisaan paikalliseen matkatoimistoon selvittaakseeni jatkoyhteyksia. Paikalla ollut amerikkalainen Morgan selvitteli myos jatkoyhteyksia seuraavaan paikkaan. Jostain siina sitten kavi ilmi, etta toimiston pitajalla, ikaantyvalla patulla, on tanaan syntymapaivat. Han sitten vaati meita nauttimaan hanen kanssa kakkukahvit. Kahvi korvattiin poydan alta vetaistylla paikallisella laagerilla. Taskulammin mallas viilennettiin laittamalla lasit tayteen jaita. Vastustin kylla vahvasti juomalla yhta maailman parhaista laagereista (beerlao) jaiden kera, mutta eipa jaanyt paljoa vaihtoehtoja kun Morgan huusi: ''Elmo camoon, don't be a p**** '. Jatkoimme iltaa Morganin kanssa joen rantaan, jossa tapasimme muita matkaajia. Laosissa kaupungit kayvat yhta poikkeusta lukuunottamatta nukkumaan viimeistaan yhdeltatoista, jolloin kaikki ravintolatkin suljetaan. Kaduilla ei nay sen jalkeen ristinsieluakaan. Nain myos kyltteja, etta kokoontuminen yhdentoista jalkeen on kiellettya sakkojen uhalla. Oli kuitenkin olemassa yksi mahdollisuus. Kaupungin laidalla sijaitseva keilahalli. Siella bailut jatkuisivat pikkutunneille saakka. Hauskaa oli rutkasti, kun ei vain liikaa tuijotellut tulossarakkeeseen. 70 pistetta ei riita edes Kallion lukion liikuntatunnilla.

Seuraavana paivana matkattiin 30 kilometria metikkoon parin britin ja brassin kanssa. Paikalta loytyi turkoosin sinista vetta ja jylha vesiputous. Kiivettiin hiostavassa viidakossa vesiputouksen huipulle, josta avautui mukavahkot maisemat. Hikikarpalot huuhdottiin rehkimisen jalkeen vilpoisessa laguunissa. Nahtiin myos paljon huulikarhuja. Ihan kivan oloinen nalle. Illalla kirosin paikallisessa nettikahvilassa youtuben patkimista, kun yritin jalleen elaa kiekkohuumaa. Mietin osallistumista jonkinsortin norsuretkelle eraan kanukin kanssa, mutta kun ei sopivaa loytynyt, hankin tiketin Vang Viengiin seuraavaksi aamuksi.

Kulkuneuvona oli minibussi, joku paikallinen Hiace. Ymmarran hyvin, miksi minibussit korvaavat suuremmaksi osaksi isommat linikat talla 220 kilometrin taipaleella. Minibussilla meni seitseman tuntia, taysmittasella bussilla varmasti muutama tunti lisaa. Taman kasvavan maailmanmahdin infrastuktuurilistan karkipaassa ei ymmarrettavasti ole rakentaa satoja tunneleita, joten viela toistaiseksi kaikki edessa kohoava oli ylitettava. Lahtokohtaisesti voitaisiin laittaa ensin tiet kuntoon, aikamoista ryopytysta oli, kun parin sadan metrin valein vaihdeltiin menoalustaa kuoppaisen asfalttitien ja morkulaisen soratien valilla. Tiivistunnelmaisessa minibussissa tutustuin Aussi- ja Brittipariskuntaan, jonka kanssa jo alettiinkin suunnittelemaan seuraavan paivan tuubausta. Taman hurjan hauskanpidon kerrotaan alkaneen vuonna 1999, kun eras paikallinen viljelija tarjoutui antamaan pari traktorin rengasta rengeille rentoutuakseen ohi lipuvassa joessa. Nykyaan paikka on eras reppureissaajien karkipaikkoja. Temppeli jahmeyden keskella paatin laittaa nollat tauluun ja bailata kun 18-vuotias, mutta jarkevasti. Onko mahdollista? Ideana on ottaa leppoisa asento traktorin rengaassa ja lipua jokea pitkin aina takaisin kylaan saakka. Kevaalla homma on turvallista silla vetta on maksimissaan vyotaisille, sade kautena joen muutamat kosket sitten kuohuaakin ihan eritavalla. Hommaan kuitenkin aina lisataan poikkeuksetta kuningas alkoholi. Joen varsi (onneksi vain alkupaassa) on taynna baareja ja mita makeimpia flengeja ja liukumakia. Muistakaa tarkistaa vesitilanne niissa kohtaa huolella, laitoimme aina paikallisen baarinpitajan menemaan ensin ja sitten vasta itse perassa. Jokainen baari tarjoaa vierailijoilleen aina ilmaista viskia niin paljon kuin jaksaa juoda. Kaikille viskin ystaville tiedoksi, etta turha odottaa Laphroaigin tai muun vastaavan nahkahanskan tarjoamaa makuelamysta. Kuppilat tarjoilivat paikallista Tiikeri-viskia, jossa pilkahti natisti melooni-aromi. Talla singlemalt-viskin oppi-isalla on hintaa paikallisessa Handelissa 80 senttia. Oli myos tarjolla paikallista kuuluisuutta, Lao-Laoa, pontikkaa jonka aromia vahvistivat pullossa olleet kaarme, tuhatjalkanen ja skorpioni. Maku oli kieltamatta mielenkiintoinen, tieda sitten milta maistuu ponun eras versio, jossa pullossa aromatisoituu ehta tiikerin joikkeli.

Kaikki super hauskan paivan ainekset ovat siis kasassa. Vai mita? Mutta kuinka usein se homma sitten karkaakin lapasesta? Viime vuonna tilastoituja kuolemia oli 22. Tarina ei kerro, hukkuvatko veden ollessa korkealla vai hyppivatko paikoista joista ei pitaisi hyppia veteen. Moni uskoo luvun olevan huomattavasti suurempi. Meidan ryhmalla oli tarkotus kerita takaisin ennen pimeaa ja siina onnistuimme. En halua tietaa miten kavi niille, joille sima maistui jo turhan hyvin ensimmaisessa baarissa. Miten lie paasivat takaisin. Pelkastaan vedesta kipuaminen laiturille kahdessa promillessa on vaarallista. Portaat ovat liukkaita ja epasaannollisesti aseteltu. Vahvan vesikuluttuurin Ruotsin laivalta omaksuunena tiesin hyvin kuinka homma vedetaan tyylikkaasti himaan. Tasaisesti mutta varmasti. Kuitenkin ihmiset, jotka ovat Facebookissa nahneet kuvia retkesta, eivat varmasti ihan ensimmaiseksi auton rattiin panisi. Lopputaipaleella, jolloin baareja ei enaa ollut, valuimme hiljalleen kohti rantautumispaikkaa. Viimeisesta baarista oli evaaksi viela tarttunut yksi Beerlao. Yhtakkia virta koveni ja ajauduin joen vasempaan laitaan, jossa puut kasvoivat vedesta. Taisin hypata pois renkaasta, etten tormaisi oksiin. Huomaan olevani viisi metria rengaan alapuolella, vetta nyt ei nimeksikaan, mutta en paase liikkumaan liukkailla kivilla vastavirtaan. Heitithan Elmo sen kalja pullon jo menemaan? Hmm olisi ollut hyva idea. Huvittavaa ajatella jalkikateen, etta ensimmainen ajatus taisi olla, etta toivottavasti pullo ei vain horpannyt jokivetta. Sinnikkaasti yritin paasta takaisin renkaalle pullo toisessa kadessa. Kaaduin ja pullo hajosi kateeni. Samalla huuhtoutuivat rakkaat, Udaipurista asti jaloissani lapsytelleet lapottimet, joista edelleen muistuttaa jalkapoydilla kaunis rusketusraita. Kadesta vuosi verta kiitettavasti. Paasin rantaan ja heilutin ohiajaneelle veneelle tulla poimimaan minut. Kaverit venasivat minua alajuoksulla. Pyyhimme katta ja tasmensimme, etta kadessani on vain yksi haava peukalossa. Paikallinen poliklinikka nyt on nahnyt varmasti paljon pahempaakin kuin piston peukalossa. Laitettiin laastari ja lyotiin pojalle napakat antibiotit.

Opimmeko jalleen jotain? Muutaman asian olisin voinut tehda fiksummin. No niita on turha edes luetella, sen verran selvia asioita nain selvinpain ajateltuna. Virta on yllattavan voimakas paikoin, vaikka vetta on polviin asti. Onni onnettomuudessa, kasi voisi nayttaa pahemmalta. Kaulassa roikkunut rahapussi muutaman paikallisen setelin kanssa oli edelleen tallessa. Olin fiksusti muistanut jattaa Visan kaappiin hotellille, mutta Nordean tunnukset loytyivat rahapussista ekassa baarissa. Paatin antaa ne Justinille, jolla oli kuivapussi kaulassa. Paikalliset kuivapussit nayttaa olevan oikeita todellisia turvalokeroita, silla kun Justin nousi joesta oli hanella kaulan ymparilla enaa pelkka kiinnitysnaru. Justinin tapauksessa joki huuhtoi kiitettavasti patakkaa ja minun korttini tunnukset. Eihan niilla taalla kukaan mitaan tee, vaikka loytaisikin. Jos viittitte puolestani tilata uudet niin helpottaa asioita Suomessa.

Moni vetaa itsensa nailla leveysasteilla niin pahasti solmuun etta hukkuu varmasti viskishottiinkin. Seuraavana iltana katselin kokislasi kadessa amparikansaa. Taalla cocktailit tarjoillaan ampareissa, joilla mina tein hiekkakakkuja lapsuudessani. Kun tilaat ruoka-annoksen, saat viskiamparin kaupanpaalle. Suomalainen orveltaja ei ole mitaan verrattuna turisteihin, joita Vang Viengissa nakyi. Monelle herkullinen Beerlao ei vain riita. Hipit vetelevat paikallista sienipirteloa, joka naytti vetavan porukan hupun todella himmeeksi. Juttelin seuraavana paivana eraan pojan kanssa, joka oli edellis iltana vetanyt amparillisen sienipirteloa. Han kuvaili tarkasti, mita han tunsi ja ajatteli. Mietin samaan aikaan silmat suurina kuunnellen, miksi joku haluaa olla niin sekasin. Taydellisessa ei-kontrollissa teoista ja ajatuksistaan. Han kertoi, ettei tuntenut ollenkaan kipua ja uskoi voivansa lentaa. Niin han hyppasi kymmenen porrasta alas. Ihmeen kaupalla hanella ei ollut kuin pieni vekki leuassa. Toinen kaveri kertoi haluavansa paattaa paivansa paastakseen sekaisesta olotilasta pois. Kuitenkin joku osa sai hanet toimimaan jarjellisesti ja odottamaan seuraavaan aamuun. Pieninta sekoilussa nyt tietenkin on, etta oksentaa noin tunnin putkeen jossain vaiheessa. Kukaan ei tuputa tavaraa paikassa, joten jonkinlaista terveytta rakastavan ihmisen ei ole vaikea pysya sienista irti. En haluaisi ikina nahda ketaan laheista siina kunnossa, missa kunnossa ihmisia Vang Viengissa nakyi. Siksi tama varoituksen sana.

Oma orvellykseni pienissa viski-kaljoissa jatti hyvan muiston. Meilla oli mahtava porukka ja ikimuistoinen paiva. Vaikka nyt peukku pistettiinkiin pakettiin ja Dom katosi jossain vaiheessa. Aamulla naurettiin kimpassa, kun toinen toisensa jalkeen alettiin pilkkimaan pillit suussa amparin aarella. Kommin aamulla bambumajasta ja aloin selvittamaan tapahtumia pojalle, joka kyseli peukaloni kohtalosta. Jossain vaiheessa kerrontaani poika keskeytti minut ja kysyi, mista olen kotoisin, kun minulla on niin suomalainen aksentti. Kiitos tasta maininnasta, Olli! Olli, Saarijarvelta, 9 kuukautta Aasiaa kiertanyt minun ikaiseni vesseli. Jymahti yllattavan pitkaksi ajaksi Indonesiaan, kun rakastui paikalliseen lesboon ja tyoskenteli tv:ssa ja mallina. Paatimme silta istumalta nahda luonnonkauniin Vang Viengin. Sen, joka avautuu vuorten valissa kannisen joen toisella puolen. Vihdoinkin valjastin niin useasti ajatuksen tasolle jaaneen polkupyoran. Kun ajaa 10 minuuttia pois siiaa kannailysta niin aukeaa tajuttoman kaunis maailma. Top-3 kauneutta matkalla maisemien saralla. Pystysuoraan kohoavat vehreat vuoret ja sinertavia laguuneja. Vierailimme myos isossa luolassa. Huilaus-mode laitettiin tosiaan tubingin jalkeen paalle, illalla soimme hyvin, mina, Olli ja uudet matkakumppanini, kaksi Islantilaista emantaa. Jokainen ravintola nayttaa putkeen jattiscreeneilta, Frendeja, Family Guyta ja South Parkia. Mikas siina syoden herkku kevatkaaryleita vaakatasossa ja tapittaa Frendeja.

Eilen matkasin maan paakaupunkiin Islannin siskojen kanssa. Kaikkien kanssa taalla tulee laitettua hynttyita yhteen, mutta kylla se pohjois-maalainen toveruus on vahvaa. Kaupunki on todella rauhallinen sitten Vang Viengin jalkeen, jalleen noudatetaan nukkumaan menoaikaa 23.00. Jalleen vahan temppelispottailua ja illalla Laosin perinnelajia keilausta :D Eli rennosti mennaan omalla flow'lla eteenpain. Ensi viikolla vauhti jalleen taas vahan kiihtyy, kun on vuorossa Bangkok ja mahdollisesti Chiang Mai. Odotan jo niin kovasti nakevani Intiassa tapaamani huonetoveri-Eddien. Roomies 4ever. Treffit on lyoty sunnuntai aamuksi seitseman reikaleipa, no minnekas muualle kun Khao San Roadille. Eli huomenna yojunailua pitkasta aikaa.

Kolme viikkoa reissua viela edessa. Viela jaksaa painaa. Hitaasti, mutta varmasti, kotia kohti.

Insane is the word I would use to describe Laos. In the north there are huge natural beauties such as wild water falls and verdant hills. You can do trekking or just go around the city full of traditions.

Vang Vieng shows the insanity on the other hand. The place is full of backpackers doing heavy, I mean HEAVY, drinking. Many people totally get wasted by using magic mushrooms. The consequences are sad to be seen. The main activity in VV is tubing. You'll get a truck tire and then you flow down the river and stop in many bars to drink free whiskey and delicious local beer. Don't drink too much, many people have died, because of drowning and cliff jumping from wrong spots. I had a cut in my finger when the bottle broke in my had. I tried to save the bottle 'til the last drop even I already lost my tire. I tried to get tube back but the current was too strong to move upstream. I slipped and the bottle broke. Dumbass, I know.

So it is lots of fun if you can handle your drinking. If you get wasted, it turns out to be dangerous.

Now I'm in Vientiane, the laid-back capital. Few days of chillin' here and then to Bangkok. Can't wait to see Eddie, a guy I met in India.

Roomies in Bangkok, awesome!