Ollaan oltu nyt neljä päivää töissä Magnetic Islandilla, Horseshoe Bay Ranchilla. Ollaan tultu kuitenkin siihen tulokseen, että huomenna lähdetään heti aamulla veks täältä. Lähes mikään ei ole nimittäin toiminut, kuten oli alun perin sovittu.

Mun työnkuvan piti ensinnäkin olla vain "trail guide" eli johtaa päivän ratsastusretkiä muiden oppaiden kanssa ja laittaa hevoset valmiiksi ennen ratsastusta. Palkkaa en saisi, mutta sen sijaan saisin hyvin korkealuokkaisen majoituksen, johon sisältyisi uima-allas ja netti sekä terveellistä ja monipuolista ruokaa. Lupaukset eivät kuitenkaan pitäneet, vaan sen sijaan päädyin tekemään 12-tuntista työpäivää majoittuen rotanloukossa ja syöden tosi yksipuolista ruokaa. Uima-altaasta ja netistä oli turha edes haaveilla.

Palataanpa kuitenkin muutama päivä ajassa taaksepäin. Otettiin aikaisin maanantaiaamuna bussi Cairnsista Townsvilleen. Noin kuuden tunnin ajon ja Castaway-leffan jälkeen astuimme bussista ulos ja kävelimme lauttaterminaaliin. Ostimme liput Magneettisaarelle ja menimme lauttaan. Magneettisaarella oli heti oma saaritunnelmansa. Hyppäsimme Horseshoe Baylle menevään bussiin, ajatuksena viedä kamat hevostilalle ja etsiä jostain ruokaa. Emme olleet syöneet mitään sitten aamukuuden. Kun menimme hevostilalle, siellä ei ollut ketään. Päivän ratsastus oli juuri meneillään. Jätettiin sitten rinkat heppatilalle ja käytiin rannassa hakemassa kaupasta purtavaa. Ostin myös hatun suojaamaan päätäni auringolta. Rannalla ollessamme nähtiin myös, kuinka hevoset ratsastajineen olivat uimassa kauempana. Siellä minäkin pian olisin!

Menimme takaisin heppatilalle odottelemaan ratsastajia takaisin. Pian he saapuivatkin oppaanaan englantilainen Danielle, joka vaikutti mukavalta tyypiltä. Hoidimme hevoset hakaan, minkä jälkeen Danielle näytti meille paikkoja. Hän kertoi, että tilan omistaa 21-vuotias Sam, joka on kuulemma aika erikoinen tapaus. En kuitenkaan silloin ajatellut asiaa sen enempää. Itse asiassa luulin, että tilan omistaa edelleen vanha pariskunta, jonka elämäntyö koko tila on. Myöhemmin kävi ilmi, että pariskunta oli myynyt tilan jokin aika sitten Samille ja tämän miehelle. Mies oli lähtenyt lätkimään, joten Sam oli nyt tilan ainoa omistaja. Siis 21-vuotias tyttö omistaa hevostilan, jossa on 29 hevosta!

Jossain vaiheessa Danielle lähti kotiinsa ja jäimme odottelemaan Samin tapaamista. Pian hän saapuikin ystävänsä kanssa, mutta käveli suoraan yläkerran asuntoonsa ja sanoi tulevansa pian alas tervehtimään meitä. Odotimme, mutta mitään ei kuulunut. Parin tunnin päästä Sam tuli alas ja huikkasi vain ovelta lähtevänsä humpottelemaan ystävänsä kanssa. Olimme ihmeissämme, sillä hän ei ollut esitellyt meille lainkaan taloa tai kertonut ruuasta tai ylipäänsä mistään. Muutaman tunnin kuluttua Sam saapui takaisin, mutta meni suoraan tietokoneelle. Yritin viritellä keskustelua välillemme, mutta Sam vain sanoi, että kuudelta täytyy olla sitten hereillä. Olimme pettyneitä sekä Samin käytökseen että ensivaikutelmaan paikasta.

Aamulla heräsimme kuudelta ja menimme ruokkimaan hevosia Samin ja tämän ystävän kanssa. Odotin jo innolla aamun ratsastusta. Pian Sam kuitenkin ilmoitti, ettei ratsastusta tänä aamuna olisi. Sen sijaan pääsimme Jaakon kanssa puutarhahommiin - sehän on lähes kuin ratsastusta ja hevosten uittamista, prkl. Jaakko ajoi nurmikkoa ja trimmasi ilman suojavarustusta tai kuulosuojaimia, minä keräsin maasta palmunlehtiä ja kärräsin niitä auton lavalle. Jossain vaiheessa Sam lähti ruokaostoksille ystävänsä kanssa. Pyysimme päästä mukaan valitsemaan omat ruokamme, mutta Sam ei halunnut ottaa meitä mukaan. Hän vain pyysi kirjoittamaan listan kaupasta tuotavista tavaroista.

Danielle tuli jossain vaiheessa piipahtamaan tilalla poikaystävänsä kanssa. Ihmettelimme heille Samin käytöstä, mutta molemmat vain kehottivat meitä olemaan välittämättä epäystävällisestä kohtelusta. He olivat asuneet tilalla pitkään, mutta nyt Sam oli suuttunut heille, kun he eivät enää asuneet Samin alakerrassa auttaen joka hetki. Danielle sanoi, että osaltaan Samin käytös voi johtua siitä, että tilalle tulee paljon työntekijöitä, mutta kaikki lähtevät aina pois. Edellinen englantilaistyttö oli viettänyt paikassa vain yhden yön, ruotsalainen tyttö vain viikon. Danielle oli siis poikkeus.

Koska uima-allasta ei ollut, päätimme lähteä uimaan rannan meduusasuojatulle alueelle. Saimme kyydin Daniellelta ja tämän poikaystävältä. Oli ihana virkistäytyä meressä kaiken huhkimisen jälkeen.

Sam saapui kaverinsa kanssa kaupasta vasta silloin, kun oli jo hevosten ruokinta-aika. Sen jälkeen olisikin jo ratsastus. Aloimme kuitenkin kokata, sillä emme olleet syöneet muuta kuin pari palaa paahtoleipää, jotka nekin oli tarkoitettu hevosten ruuaksi. Samilla oli nimittäin vaja täynnä paahtoleipää hevosia varten. Sitä se syötti hevosille pussikaupalla joka päivä, vieläpä tuoreena.

Sam toi meille kaupasta spagettia ja pari purkkia tomaattisosetta, vähän kasviksia ja pari litraa mehua sekä tosi outoja kasvisrullia, joissa oli sisällä perunaa. Kaikki ruuat olivat totta kai halvimpia, mitä kaupasta löytyi. Puolet ostoslistastamme Sam jätti tuomatta. Ajattelin ruuan olevan pariksi päiväksi, mutta sitä oli Samin mukaan viikoksi. Kokkasimme ja söimme niin nopeasti, kun vain pystyimme, mutta myöhästyimme vähän hevosten ruokinnasta. Pahoittelin myöhästymistä, mutta Sam totesi vain, että kestipä syöminen ihmeen kauan. Sitten sanoin, että oli vähän huono kokata, kun saimme ruuat käteemme vasta silloin, kun piti olla jo hevosia ruokkimassa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta saapumisemme jälkeen, kun saimme kunnolla syödä. Sam vain totesi välinpitämättömästi, että "whatever". Tuli taas sellainen olo, että mitä ihmettä täällä oikein teen. Halusin kuitenkin käydä ratsastamassa ja katsoa, millaista työ ratsastusoppaana olisi. Positiivisesti koitin ajatella, että ehkä Samilla oli vain ollut pari huonoa päivää juuri nyt.

Laitoimme hepat valmiiksi ja jaoimme ratsastajille hevoset, minkä jälkeen lähdimme maastoon. Oli tosi kuuma keli ratsastaa farkuissa, kun aurinko porotti ja hiki vain virtasi. Ratsastimme läpi puskien ja viidakon, kunnes tulimme rantaan. Ratsastimme rannalla noin kilometrin, ennen kuin otimme hevosilta satulat pois. Oli aika mennä uittamaan hevosia.

Vedessä on tähän aikaan tietenkin myrkyllisiä meduusoja, joten kaikkien oli puettava ylleen meduusapuvut. Ne eivät kuitenkaan peitä jalkoja loppuun asti, joten jätin itselleni vielä sukat jalkoihin varmuuden vuoksi. Hevosten uittaminen tropiikissa oli ihanaa, kuten arvata saattaa. Vesi ei tosin kovin viilentävää ollut, ehkä muutaman asteen viileämpää kuin ilma eli noin 30-asteista. Uittamisen jälkeen oli aika satuloida hevoset ja jatkaa matkaa takaisin tallille. Pois mennessä kaikki pellot olivat täynnä wallabeita eli pieniä kenguruita.

Iltapäivän ratsastuksen jälkeen asiakkaat lähtivät. Hoidimme hevoset hakaan, ja minä jäin vielä pyykkäämään meduusapukuja, kun Sam lähti kaverinsa kanssa syömään. Lopetin työt vähän ennen kuutta, kun olin aloittanut aamulla kuudelta. Olin aivan rättiväsynyt, sillä 35 asteen helle ja lähes sataa hipova kosteusprosentti vievät mehut aika kiitettävästi.

Keskiviikkona ratsastuksia oli kaksi, joten ratsastin yhteensä yli neljä tuntia. Molemmat ryhmät olivat tosi isoja. Päivän ensimmäisessä ryhmässä oli mukana kunnon itkupilli - teinityttö, joka ei osannut ohjata hevostaan. Se pillahti nimittäin itkuun, kun sen hevonen meni syömään ruohoa kesken ratsastuksen.

Ratsastajien joukossa oli paljon englantilaisia, mutta myös ausseja ja saksalaisia. Päivän molemmat reissut sujuivat ongelmitta, mutta tekemistä kyllä riitti. Kun kukaan ei osannut itse satuloida hevosia, riitti 15 hevosen satuloinnissa hommaa sekä tallilla että rannalla. Uittaminen oli kuitenkin taas aivan ihanaa, varsinkin nyt, kun sain mukavan hevosen alleni. Ensimmäisellä ja toisella kerralla ratsastin nimittäin tallin jukuripäähevosilla, varmaan ihan tarkoituksella.

Keskiviikon viimeisellä ratsastuksella bongasin muuten vedestä sellaisen otuksen, johon en haluaisi välttämättä törmätä. Ratsastaessani näin vain metrin päässä jalastani sinivalkoisen meduusan uivan lähellä vedenpintaa. Säikähdin vähän, mutta olihan mulla meduusapuku ja sukat. Vaikka joidenkin mielestä sukkien laitto oli naurettavaa, tulivat ne mahdollisesti tarpeeseen sillä kertaa.

Täksi päiväksi ei ollut sovittu lainkaan ratsastuksia, joten saimme Jaakon kanssa vapaapäivän. Se tuli todellakin tarpeeseen. Tänään oikeastaan vasta päätettiin, että nyt lähdetään täältä pois ja nopeasti. Samin epäystävällisyys nimittäin vain jatkuu ja jatkuu. Lupauksista huolimatta se ei ole tehnyt meille vierastiliä koneelleen, jotta saisimme käyttää nettiä. Jaakko teki sen sitten itse eilen iltana, kun Sam oli pois koneelta. Tänään Sam kuitenkin poisti tilin eikä antanut meidän käyttää konetta. Pahinta kuitenkin on se, että Sam kohtelee meitä kuin ilmaa. Ei puhu, ei neuvo eikä ainakaan kiitä.

Tänään myös ruokakaappi alkoi näyttää tyhjältä, sillä Samin meille viikoksi ostamat ruuat ovat pian lopussa. Spagettia voimme vielä keittää, mutta siihenkään ei ole mitään päälle. Vain kokonaisia tomaatteja.

Keittiö on sitä paitsi aivan ällöttävä. Pöydällä hyppii sammakkoja, lattialla hyppii myrkkysammakko ja kaapissa vilistää torakoita ja liskoja. Yhtenä päivänä siivosin sekä jääkaapin että ruokakomeron, joista tuli yhteensä lähes kymmenen pussia pilaantunutta ruokaa. Ne olivat siis Samin entisten työntekijöiden sapuskoja. Samia nyt ei kiinnosta, miltä työntekijöiden tilat näyttävät - hänhän asuu yläkerrassa omassa rauhassaan. Kaikki alakerran eli työntekijöiden tilat ovat hirveitä. Kenen tahansa autotallikin olisi parempi paikka asua. Vessan lattialla on kerros sammakon paskaa, sillä vessassa asuu puusammakko. Suihkussakaan ei voi käydä ilman sammakon seuraa. Olohuoneessa vilistää kaikenmoista ötökkää ja vipeltäjää kanoista koiranpentuihin ja hämähäkkeihin. Jonkinlaisen kuvan paikan kamaluudesta voi saada katsomalla "Horseshoe Bay Ranch" -albumin kuvia.

Makuuhuone on jotenkin siedettävä, kunhan tuuletin on päällä. Tosin ensimmäisenä yönä saarella oli aivan järjetön ukkosmyrsky, joka huomattiin, kun monsuunisade iski vaakatasossa ikkunasta sisään hyttysverkon läpi. Nukuttua ei juuri saanut, sillä taivas välkehti valkoisenaan salamoista.

Tänään ollaan oltu koko päivä vapaalla miettien erilaisia vaihtoehtoja. Tänne jääminen ei ole kuitenkaan enää vaihtoehto. Sen takia olemme ottaneet tänään kuvia ja videota hevostilasta. Jossain vaiheessa sain jalkapohjaani tosi inhottavan muurahaisen pureman, mahdollisesti aggressiivisen "härkämuurahaisen" pureman. Yhtäkkiä jalkapohjassa tuntui aivan järjetöntä kipua, joka on jatkunut iltamyöhään saakka. Kipua voisi kuvailla polttavaksi. Tuntuu, kuin jalkapohjaani olisi hakattu muutama naula ja heitetty happoa päälle. Siihen ei kärsi pahemmin koskea.

Illalla kävimme merenrannassa uimassa. Kun kävelimme poispäin, kohtalo mahtoi puuttua peliin. Tuuli nimittäin lennätti eteemme paperilappusen, jonka Jaakko poimi maasta. Paperi oli ruttuinen ja nuhjuinen, mutta Jaakko silti tsekkasi sen ennen lappusen heittämistä roskikseen. Lappu sanoi, että "crew wanted (2 people)" eli joku Jim etsi miehistöä purjeveneelleen matkalle Magneettisaarelta Cardwelliin (merenrantakylä, joka on noin parin tunnin automatkan päässä Magnetic Islandilta Cairnsiin päin). Lapussa luki, että hän lähtisi matkalle tänään. Otimme äkkiä bussin Nelly Baylle, jossa Vodafonella on edes vähän verkkoa. Soitimme Jimille, mutta hän oli jo taittanut purjeveneellään päivän matkan. Jim lupasi kuitenkin harkita takaisin kääntymistä. Odotimme hänen soittoaan, mutta saimme kieltävän vastauksen. Jim kuitenkin kertoi jatkavansa purjehdusta Cardwellista Cairnsiin. Jos haluaisimme, voisimme liittyä hänen seuraansa Cardwellissa, mikäli aikataulumme natsaisivat.

Ehkäpä paha kokemuksemme kääntyy vielä hyväksi, mikäli pääsemme purjehtimaan. Nyt täytyy kuitenkin pakata, sillä aiomme nousta huomen aamuna kuudelta ja jättää hevostilan taaksemme. Siinäpähän epäystävällinen Sam tekee asiat omalla tavallaan, kun ei kerran ilmaista työvoimaa voi inhimillisesti kohdella. Katsotaan, mihin me päädymme.