Lähdimme tiistaiaamuna pois Wheeler Islandilta. Koko päivä oli täydellinen purjehdukseen, joten saimme opetella purjehdustaitoja Jimin valvonnassa. Molemmat pääsivät ohjaamaan venettä ihan riittämiin. Lisäksi Jim antoi meidän nostaa ja laskea purjeet aina, kun oli tarvetta jompaankumpaan. Aluksi se oli vähän haparointia ja Jim sai nauraa ihan kippurassa, kun sähläsimme kannella. Harjoittelun myötä purjehommat alkoivat kuitenkin sujua.

Lisäksi Jim on opettanut meille merisuunnistusta, GPS-navigaattorin ja kaikuluotaimen käyttöä sekä sään arviointia - esimerkiksi tulevien myrskyjen ennustamista. Merimiessolmukin on opittu, vaikka on sitä harjoiteltukin jo useaan otteeseen. Keksin kuitenkin sen tekemiseksi hyvän muistisäännön, jota on vaikea unohtaa. On mukava, kun voi oppia purjehduksesta näin leppoisalla tavalla. Jim on hyvä opettaja, kun on entinen merikapteeni. Se on seilannut maailman meriä ties missä ja ollut töissäkin useassa eri maassa. Vaikka olisimme välillä vähän osaamattomia, Jimillä riittää kärsivällisyyttä.

Purjehdimme koko tiistain mukavassa ja aurinkoisessa purjehdussäässä kohti Mourilyanin satamaa, jossa on sokeritehdas. Purjehdimme myös ohi Mission Beachin, jossa tein marraskuussa laskuvarjohypyn. Mourilyanin satama oli todella suojaisessa paikassa. Siellä ollessamme kävimme rannassa pienellä kävelyllä, veimme roskat ja täytimme vesikanisterit. Illalla katselimme leffoja ennen nukkumaanmenoa.

Eilen lähdimme heti aamusta pois sokerisatamasta. Tarkoituksena oli mennä yöksi High Islandille, mutta myrsky yllätti meidät jo puolenpäivän aikoihin. Jossain vaiheessa tuuli vain repäisi veneemme kovaan vauhtiin. Silloin oli leppoisa chillailu kaukana ja oli osattava hoitaa asiat nopeasti. Minä menin ruoriin ja Jim hoiti Jaakon kanssa purjeet äkkiä alas. Pian alkoi sataa vettä ja salamoida. Eteenpäin ei pian enää nähnyt. Jossain vaiheessa perässä raahaamamme pikkuvenekin oli aivan täynnä vettä ja se piti tyhjentää.

Söin myrskyn varalle palan tuoretta inkivääriä, jos vaikka merisairaus olisi sattunut yllättämään. En ole ollut koskaan merisairas, mutta eipä inkivääristä varmaan haittaakaan ollut. Aallot olivat isoja ja vene keikkui rajusti useamman tunnin putkella. Kun pääsimme vihdoin hämärän tullen High Islandille, siellä oli paha ristiaallokko emmekä voineet ankkuroida venettä. Meidän oli jatkettava matkaa. Pian hämärä alkoi jo nousta taivaalle. Myrsky oli laantunut ja usva peitti hassusti kaukaisuudessa näkyvät vuorenhuiput. Näytti ihan siltä kuin yhden vuoren huipulla olisi ollut lunta, vaikka se oli vain sumupilveä. Jatkoimme purjehdusta pimeän tullen Fitzroy Islandille saakka. Meillä ei ollut purjehduskokemusta pimeästä, joten Jim ohjasi venettä yksin. Me katsoimme sillä aikaa leffaa. Olimme Fitzroy Islandin edustalla vasta iltayhdeksän maissa. Rannalta näkyivät Hunt-hotellin valot. Myös musiikki raikasi saarelta. Pian iltaruuan jälkeen menimme nukkumaan.

Tänään olemme olleet ankkurissa koko päivän tässä Fitzroy Islandin edustalla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla yötä High Islandilla ja käydä tänään riutalla. Myrskyn takia suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, joten Fitzroy Island on tullut tänään tutuksi. Aamulla Jim vei meidät veneellä Welcome Baylle, jonka kauniilla rannalla chillailimme hetkisen. Kävimme myös Secret Garden -kävelyllä. Minä en jaksanut kävellä sitä loppuun asti, koska mulla oli vain sandaalit ja reitin alussa oli varoitus, että polulla olisi hyvä olla suljetut kengät. Odottelin Jaakkoa sitten makoillen rantatuolissa. Menimme kuitenkin ristiin, sillä Jaakko tuli polulta juuri käydessäni nopeasti vessassa. Se taas oli katsonut, ettei mua näy rannalla ja lähtenyt etsimään mua Nudey Beachilta. Siinä meni sitten pari tuntia, ennen kuin löysimme taas toisemme.

Minäkin halusin käydä Nudey Beachilla, sillä se on yksi koko Australian kuvatuimmista rannoista. Jaakko lähti mukaan jo toista kertaa. Reitin varrella oli liskoja vaikka millä mitalla. Oli isoa, pientä, punakylkistä ja kuviollista. Ne sitten sujahtelivat piiloon kivien ja kantojen alle, kun kävelimme polulla. Nudey Beach oli erikoisen kaunis. Siellä oli aaltojen mukaan kilisevä koralliranta ja autio tunnelma. Vesi oli turkoosia ja houkuttelevaa. Emme kuitenkaan uskaltautuneet uimaan meduusojen ja krokotiilivaroitusten takia.

Jossain vaiheessa kävimme veneellä syömässä, mutta palasimme vielä takaisin saarelle. Lähdimme kävelyretkelle Lighthouse Roadille eli majakkatielle. Se oli tosi raskas reitti siinä kuumuudessa, sillä polku oli pelkkää ylämäkeä. Jossain vaiheessa sanoin, että nyt käännytään takaisin. Jaakko halusi käydä kuitenkin vielä majakalla, joten jäin odottelemaan sitä istuen yhdellä kivellä. Viidakon uumenista kuului mitä oudointa ääntelyä - aivan kuin piiskalla olisi sivallettu. Odottelin pitkän tovin, mutta Jaakkoa ei kuulunut. Alkoi jo hämärtää. Ajattelin, että ehkä sille on sattunut jotain ja lähdin vastaan. Tulin lopulta majakalle, mutta Jaakkoa ei näkynyt missään. Olimmeko taas menneet ristiin, jo toista kertaa tänään? Kiersin majakan ympäri ja katselin hetken maisemia, ennen kuin lähdin palaamaan takaisin.

Kävelin majakkatietä takaisin rantaan, josta olimme kävelylle lähteneet. Jaakkoa ei näkynyt siellä eikä myöskään veneessä. Kävin myös hotellin alueella. Kun palasin takaisin, Jim kurvasi veneellä juuri rantaan hakemaan Jaakkoa. Selvisi sitten, että Jaakko sarvipään oli pitänyt päästä myös sille korkeimmalle huipulle, jonne lähti suljettu polku majakkatien varrelta. Siellä se oli ollut, kun etsin sitä ympäriinsä. Nyt oli jo pimeä, joten täytimme vain vesikanisterit ja palasimme veneelle. Katsoimme vielä leffoja ennen nukkumaanmenoa.