Vähän tuossa alkureissusta oli sellainen ahdistus seuraavanlaisesta asiasta: mikään ei tuntunut tarpeeksi jännälle. Oon puuhaillut matkustelun parissa ilmeisen paljon viimeisen 8 vuoden aikana, siksipä Australian ja tämän hetkisen matkustustyylini (kämppä Melbournessa) "helppus" otti koville. Onneksi naapurista löytyi rohtoa tähän. Menin museoon.

Yleensä kierrän satunnais-aktiivisesti museoissa ja gallerioissa - joskus vaan jo siksi, että niissä voi täyttää vesipullon ja ilmainen, siisti vessa on jees. Melbournen Immigration Museum oli enemmän kuin mieleinen. Odottamattomassa tunteiden myrskyssä luuhasin läpi jokaisen nurkan ja luin pikkupräntit kaikista infotauluista. Mulle museo näyttäytyi suvaitsevuuden edistäjänä. Se käsitteli maahanmuuttoa, vapautta, toiveita sekä kulttuurihistorian merkitystä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja koettuun sivistykseen. Esillä oli ihmisten tarinoita siitä, kuinka he ovat joutuneet jättämään kotinsa pakotettuna tai siitä kuinka he ovat saaneet lähteä. Jotenkin mun teki hirveästi mieli tirauttaa pari kyyneltä kaiken kunniaksi, mutta en saanut puristettua yhtä ainoaa tippaa ulos.

Toinen top kokemus oli Victorian ruokamarket, joka on yksi maailman suurimmista. Ruokamarketteja oon kiertänyt aikaisemminkin, mutta tämän paikan tunnelma ja koko oli ihan omaa luokkaansa. Kaikki aistit oli kytkettynä nauttimaan fiiliksestä. Tuhansia ihmisiä, miljoona tuoksua, musiikkia, maistiaisia ja siinä kun vielä olet puristuneena ruuhkan keskellä. Aistit ylibookattuna, en tosiaankaan osannut päättää mitä söisin. Ensimmäinen tunti menikin siinä, että yritin jäsentää aivoja keskittymään. Lisäksi halusin syödä jotain sellaista, mitä en ole ikinä ennen maistanut. Listalle päätyi täten krokotiiliä. Maku muistutti kalan ja kanan risteytystä, aika mieto ja vaalea setti siis.