Olen yleisesti ottaen sangen hitaastilämpenevä asioiden suhteen, paitsi tietyissä poikkeustapauksissa. Ihastuin Melbourneen välittömästi. Koko cityn atmosfääri on erittäin kutsuva, paikka on juuri sopivan kokoinen ja tekemistä riittää. Ehkä tunnelman tekee se, että kaupunki on asukkaiden tarpeet huomioiva ja raha ei haise täällä, kuten Sydneyssä. Tyylikkäät pilvenpiirtäjät sekoittuvat raikkaaseen puistomaisemaan ja ihmiset eivät ole teennäisen kiireisiä. Ja kaikki käyttää pyöräilykypärää! Keskeltä kaupunkia virtaa Yarra-joki, jonka rannassa kelpaa lenkkeillä mihin aikaan päivästä tahansa.

Niille näpsäköille, ketkä lukivat "darra-joki" voin vakuuttaa, ettei kyseistä olotilaa ole hetkeen tulossa. Ainakaan minulle. Tässä viikko sitten vietettiin yksiä synttäreitä ja seuraavana aamuna en kokenut ylitsepääsemätöntä voittaja-fiilistä. Peiliin kehtasi katsoa vasta seuraavana iltana. Ja jos rehellisiä ollaan, voisi muutenkin mennä paremmin. Kehossa on ilmaantunut hieman fyysisiä rajoitteita ja sen takia oon saanut tutustua päivän verran paikalliseen päivystykseen. Henkilökunta oli onneksi mukavaa tuolla julkisella puolella ja röntgenhoitaja kertoili mulle, kuinka oli viettänyt edellisen yön Australiapäivää juhlien.

Australiapäivä eli paikallinen kansallispäivä. Siinä aattoiltana käytiin somasti nukkumaan town houseemme. Heräsimpä jo tovin kuluttua äänekkääseen keskusteluun, missä kolme jäbää pohti tilanteen etenemistä. Hetkeä myöhemmin laatta lensi suoraan ulko-oveemme. Noi ikään ja aploodit saatana heille! Ei se mitään, näitä sattuu. Kävin antamassa pojille puolitoista litraa vettä ja paljon paperia. Ne oli ehkä odottanut hieman erilaista suhtautumista, joten koko oven edusta oli siivottu aamuun mennessä. Kohteliaasti jäbät pyysi mua Australianpäiväjuhliin kanssaan, mutta oman sängyn vetovoima ja heidän sen hetkisen kuntonsa johdosta, skippasin.
Australianpäiväkekkerit saikin odottaa Reetan panosta seuraavaan iltaan.