Lähdettiin maanantaiaamuna ennen viittä kentälle Bangkokissa. Parin tunnin lentomatkan aikana molemmat veti jojo poskella melkein siihen asti kun pyörät jälleen koskettivat kiitotietä. Selvittiin passintarkastuksesta nopeasti läpi, kun muut maahan saapuvat matkaajat menivät ostamaan viisumeja. Meiltä tullivirkailija kysyi viisumia, sanottiin että ei ole, leima passiin ja eteenpäin. Suomi kuuluu pohjoismaitten ja muutaman Aasian maan kanssa harvinaisuuksiin, jotka pääsevät maahan tietyksi ajaksi ilman viisumia.

Matka keskustaan jaetulla minibussilla maksoi 60,000 dongia eli vajaat kolme euroa. Tapasimme juuri Thaimaasta Vietnamiin muuttaneen jenkki Nathanin, jonka kanssa tuli hengattua muutamana iltana. Nathan oli Seattlen poikia, joten paljon juttua riitti aina parhaista burgeripaikoista Interstate moottoriteihin. Hanoissa pidimme muutaman päivän majaa, tarkalleen ottaen vanhassa kaupungissa missä oli kivoja putiikkeja ja ruokapaikkoja. Kadut oli ahtaita ja siihen kun lisättiin satoja skoottereita, niin kyllä liikkuminen oli hankalaa kävellenkin verrattuna Thaimaahan.

Syy miksi reittimme kulki Pohjois-Vietnamin kautta, oli selkeä. Heti seuraavana aamuna auto tuli hakemaan meitä ja ajoi kolmisen tuntia kohti itään meren rannalle. Rannalla nousimme laivaan, joka olisi majapaikkamme seuraavat 24 tuntia. Olin erittäin innossaini, olenhan Suomenlahdella hyvin kokenut seilaaja. Järjestetäänköhän Tonkininlahdella ykkösristeilyjä? Halong Bay on listattu yhdeksi pallomme top luonnonihmeestä ja sanotaan, että kannatti käydä ;) Alueella palttiarallaa 1900 jylhää saarta ja muotojensa takia monellekaan ei pääse piipahtamaan. Laiva oli puitteiltaan kiitettävä, hytti oli siisti ja aluksella tarjoiltu ruoka maistui. Botski oli täynnä (olisikohan meitä ~15 ollut) eri kansalaisuuksia, Pohjoismaista ei ollut muita, Keski-Eurooppa oli vahvasti edustettuna, kiintiökiinalaiset ja eksoottisempana mausteena selfie-pappa argentiinasta ja neljä kimulia Equadorista. Iltapäivästä pysähdyimme luolille, jossa eräs tv:stäkin tuttu aiheutti pahennusta omassa ohjelmassaan. Auringon laskiessa hyppäsimme kajakkeihin ja meloimme nätissä poukamassa. Apinaperhe tuli aivan veden ääreen, minkä seuraan jäimme toviksi. Aamusta jatkoimme seilailua upeissa maisemissa, harmiksemme päivä oli pilvinen, joten meri esiintyi vähän synkempänä meille. Iltapäivästä palasimme takaisin Hanoihin. Iida otti lepiä hotellilla ja minä kävin Nathanin kanssa muutamalla Hanoilla(paikalliset hiivat nimetty kaupunkien mukaan).

Torstai aamuna suuntasimme aamupalan jälkeen kentälle. Hanoin kenttä sijaitsee 30 kilometriä kaupungin ulkopuolella ja on edustava kenttä Vietnamin sosialistisen tasavallan pääkaupungille. Lento lempilentokentälleni Singaporeen kesti kolme tuntia, jossa meillä oli muutama tunti aikaa vaihtaa konetta. Sotkeuduimme omaan näppäryyteni, kun suunnistimme lentokentän sisäisesti ilmajunalla oikeaan terminaaliin, jossa menimme tranfer deskille pyytämään seuraavan lennon lippuja. Selvisi, että Air Asialla ei ole transfer deskiä sisäpuolella, joten täytyi mennä passintarkastuksen kautta ulos, että voi Air Asian Check-In tiskille hakemaan piljetin. Passintarkastuksessa sanottiin, että teidän on palattava kolmosterminaalin passintarkastukseen, koska olette sinne saapuneet ja heillä on teidän tietonne. Hei haloo, tästä Changin kentälle miinusta. Eiku ympäri kenttää taas ja tovin kuluttua oltiin samassa pisteessä, johon olin alunperin meidät navikoinut. Kerkesin vielä syödä päivittäisen kiintiöannoksen kanaa ja riisiä ennen lennon lähtöä. Iidalle ei maistunut mikään, on kuulemma jo syönyt tarpeeksi riisiä ja nuudeleita :D

Pimeys oli jo laskeutunut Kota Kinabaluun ennen meitä. Nappasimme taksin hotellille. Hotellikin oli pimeänä ja kuuma oli kuin pätsissä. Sähköt olivat olleet poikki iltapäivästä lähtien. Hanoissa oli ns. sopivan lämmin, sellaiseen poutaiseen Suomeen kesään verrattava ilma. Kävimme makaamaan sängylle, ilma seisoi ja lakanat liimautuivat kiinni ihoon. Tunsin miten muutama hikipisara putosi karvasesta leukaperästäni rintakehälle. Pyörähdin turhautuneena muutaman kerran ja käteni hipaisi Iidaa. Reaktio oli salamannopea ja ärhäkkä; nyt älä koske!

Emme olleet saaneet vielä unenpäästä kiinni, kun sähköt palasivat. Ilmastoinnin avulla huone saatiin viilennettyä nopeasti ja höyhensaarelle päästiin. Aamulla pakkasimme rantakamat mukaan ja kävelimme venesatamaan. Moottoriveneellä 20 minuutin päässä oli saari valkoisine hiekkarantoineen ja turkoisine vesineen. Iida heitti pitkäkseen pyyhkeen päälle ja alkoi grillata nahkaa. Itse käyskentelin rannalla ja söin nuudeleita varjossa. Iltapäivästä alkoi sataa, niinkuin täällä valitettavasti tuppaa tehdä. Illasta vedettiin lonkkaa ja syötiin japanilaista.

Tänään lauantaina pröm pröm mopoiltiin Sabahin hyvä kuntoisia teitä pitkin Orankireservaatille. Siellä tapasimme luonnonoloissa asuvat kaksi kuusivuotiasta Orankia. Toinen uskaltautui alas puusta lähietäisydelle syömään metsänhoitajalta löytyneitä herkkuja kun taas toinen pälyili korkealla puun latvustossa. Näitä orankeja ja minua yhdisti ketteryyden lisäksi myös toinen seikka: Molemmat on juuri muuttamassa pois kotoota. Orangit siirtyvät kesän aikana muille seuduille itsenäiseen elämään. Paljon on söpöjä otuksia matkan aikana nähty, mutta kyllä nyt olen päätöksen tehnyt; toivoin orankivauvaa Iidalta synttärilahjaksi... lupasi järjestää orankiaiheiset synttärit...

Tällein siis täällä. Hyvä flow päällä, kun viimeisiä päiviä mennään. Huomenna muutamme viimeisiksi päiväksi viiden tähden hotelliin meren rannalle huilaamaan matkan rasitukset pois. Tiistaina matkamme kohti kotia alkaa, pidämme yhden yön stoppin Singaporessa ennen pitkää kotimatkaa. Kuullostellaan vielä muutamalla sanalla sitten molemmilta reissun kohokohtia alkuviikosta.