Makkara sopivasti kärvistynyt, kaalissa sopivasti happamuutta ja sinappi iskee kivasti takaa. Tässä on jotain tuttua, mutta tämä iskee aina uudestaan, aivan kuten ensi kertaa. Koen kateutta, koska Suomessa makkarabisnes on... no en tiedä jotenkin eksyksissä. Hilloksesta puuttuu se jokin, kaikella kunnioituksella. Taustalla soi legendaarinen Narcotic, kello on yhdeksän, 12 tuntia täynnä teltalla, meininki sen mukainen. Seuvaaksi joku tönäisee jotakuta, tanssivat ihmiset penkillä lähtevät kaatumaan kuin dominonappulat, litra olutta kaatuu lattialle. Äkkiä hyvin toimiva tarjoilu levittää sahanpurua lattialle. Tätä on Octoberfest.
Kaksi päivää myöhemmin syön Bastia, 107. grilliin joutunutta härkää. Jälleen matkustan makuelämyksineen muille maille. Kerään haarukkaan palan paistinliemellä siveltyä mureaa härkää ja lämmintä vivahteikasta perunasalaattia. Porukka pöllyttää nenätupakkaa ympärillä. Hulapalu soi taustalla, on selvästi tämän vuoden biisi. Ovat uusineet bändin täksi vuodeksi, juttelin Davidin, meidän vakiotarjoilijan kanssa, jonka isä on ollut rakentamassa Olkiluotoa, että saisivat tuoreempia biisejä täksi vuodeksi tuomalla uudeen orkesterin. Löytyy repertuaarista kuitenkin I will survive ja Sweet Caroline. Myöskään Robbieta unohtamatta. Olen täällä tänään ja aina jatkossakin.

Näin seuraavana viikonloppuna edellistä muistellessa voi sanoa olevansa tyytyväinen, että aikansa kutakin. En ymmärrä ja toisaalta ymmärrän miten ystävämme Tobias jaksaa viettää 16 päivää festeillä putkeen. Se on rankkaa fyysisesti kuten myös kukkarolle.
Tiistaina Münchenissä palattiin arkeen ja minä suuntasin kohti kotia. Ennen kentälle menoa lounastin pitkän linjan ystävän Kerstinin kanssa keskustan tuntumassa. Kerstin on juuri valmistunut ja metsästää töitä pr-alan haastavilla markkinoilla. Ilta oli hämärtynyt Wienin saavuttaessa ja kauppakassien kanssa kotiin tallustaessa tajusin syksyn tulleen tännekin. Lähtiessäni perjantaina täällä oli sortsikelit ja nyt ne voinee siirtää toistaiseksi tuolinselkänojalta ns. käyttövaatepinosta kaappiin. Cody otti minut ilolla vastaan, hän uhkuu hyvää mieltä, kun löytänyt rinnalleen paikallisen emännän. Keskiviikkona palasin koulunpenkille kahden luennon voimin ja illalla kävimme syömässä aussilikkojen kanssa. Suunniteltiin vähän syksyn reissuja ja naurettiin hersyvästi. Aussihuumori on kyllä ihan oma taiteenlaji ja se sisältää suuren määrän ironiaa. Välillä saa olla tarkkana poimiakseen kommentin tarkoituksen.

Torstaina koulunjälkeen suuntasin suoraan kaupungille, jossa tapasin Leenan, joka oli työmatkalla piipahtamassa kaupungissa. Sää ei meitä suosinut, joten kierrettiin muutamat kuppilat ja syötiin hyvin paikallista. Ofenloch niminen ravintola tarjosi yhden parhaista tartareista minkä olen kitusiini änkenyt. Juteltiin paljon matkustamisesta ja bisneksen teosta, ja Leena on siihen parasta seuraa. Juotiin vielä kaffet Stephansplatzin kupeessa ennen hyvästejä. Hieno ilta!

Perjantai-illasta istuttiin iltaa Codyn tytsyn Vronin luona. Antoisaa viettää aikaa, kun minua ja Codya lukuunottamatta muut ovat paikallisia niin pääsee vähän haastelemaan saksaa. Lauantaiaamu oli vähintään mielenkiintoinen, olin unohtanut perjantai-illasta reppuni Vronin luokse, kun olin mennyt suoraan koululta sinne. Vroni oli aamulla lähtenyt lastenvahdiksi ja tuli kahden todellisen pyörremyrskyn kanssa aamupalalle meille. Hän jätti meille avaimensa, että päästäisiin hakemaan minun reppu hänen kämpiltään ja seikkailtiin Codyn kanssa kohti Friedensbrückeä. Todistettiin matkalla tapahtumaa, jossa joku uuvatti bemarikuski oli tukkinut holtittomalla parkkeeraamisella ratikkamme kulkureitin. Palokunta oli nopeasti paikalla, mutta liikenne kerkisi olla aika solmussa hetken ku ratikkamme pönötti keskellä risteystä. Kyypelit tulivat vielä siirtourakan jälkeen jättämään 500€ pikavoiton tuulilasiin. Koimme vielä kauhunhetkiä tavaillessa avainta Vronin oveen ja samalla alkoi kuulua ääniä sisältä. Mentiin ihan lukkoon (hehhe), kun pelästynyt vanhempi naishenkilö avasi oven. En saanut sanaakaan suustani ja Cody möngersi jotain sinne päin, mitä nyt kuukauden opinnoilla pystyy. Henkilö paljastui Vronin äidiksi, joka oli tullut tuomaan vielä jotain tavaroita tyttären uuteen asuntoon. Aloimme olla myöhässä aikataulusta, joten nopeasti veimme repun kotia ja suuntasimme kaupunkin toiselle laidalle Simmeringiin. Paikallinen ystävämme Melanie kutsui pienen ryhmän vaihtareita grillijuhliin kämpilleen. Grillissä tirisi parhaat kotitekoiset burgerit, meikä seniorina oli vastuussa lihan kypsennyksestä, argentiinalaisten hyppysistä syntyi maukasta guacamolea ja Cody piti huolen että hyvää musaa pauhasi koko ajan. Kiitos Wienin toimivan liikennelaitoiksen, pääsimme kotia näppärästi puolenyön jälkeenkin. Viikonloppuisin tunnelijuna kulkee vartin välein myös pimeimpinä tunteina. Jollekin kanssa matkustajalle sattui pimeä hetki junassa, kun henkilöllä vastakkaisella penkillä pää painui syliin ja selvästi vatsassa alkoi kiertää. Cody oli nukahtanut viereeni, mutta nopean reagointikykyni ansiosta työnsin väsyneen matkalaisen suojaan ja itsekkin hyppäsin alta pois juuri kun pilttiä alkoi pursua suupielistä.

Tänään on huoltopäivä. Pyykkiä pestään ja ravitaan sielua. Ensi viikolla odotettu vieras saapuu kylään.