Ajattelin katsoa näin iltasella Jethroa, sillä siitä tulee hyvälle tuulelle. En tiedä, kävikö kauppaneuvos ikinä vaihdossa, mutta hän olisi ollut varmasti mahtava vaihto-oppilas. Supliikki, kaikkien kanssa toimeentuleva, ripaus hulluutta ja kunnianhimoa. Ensimmäinen virallinen koulupäiväni alkaa muutaman tunnin kuluttua, mutta ei nukuta. Siihen on monia syitä.

Viime viikon olin Elmo Eskarilainen, kuten äitini sanoi. Isä toteaisi, että taitaa vaihto olla vaan leikkiä ja laulua, niin se pitkälti on tähän asti ollut. Kovaa ja korkealta, kauniisti soinut duurissa. On ollut juhlaa juhlan perään. Sunnuntain sentään pyhitin levolle, mutta pitkälti sen takia että akut eivät lataudu ilman oikeita virtalähteitä.

En lähde pröystäilemään, mutta en ole pappia kyydissä. Se ei tarkoita silti, että kaikki menisi aina niin kuin käsikirjoitetaan. On tässä tapauksessa kyse vain maallisesta mammonasta, mutta sanotaan että kyllä siitä menee osittain pakka pahemmin sekaisin kuin intialaisesta ruuasta, kun huolimattomasti puhelin tekee tuttavuutta Schönbrunin mukulakiveen. Sen kuuluisan viimeisen kerran. En halua puhua asiasta enempään, mutta tämä tapahtui keskellä kirkasta päivää. Ja sanottakoon sen verran, että jos pidätte puhelinta hyvästellessä oikeassa kädessä, niin vilkuttakaa vasemmalla.

Sitä on yllättävän riippuvainen puhelimestaan, hyvin pinnallista ajatella, mutta näin se on. Varsinkin tässä alkutaipaleella uudet ystävät ovat kaikki kaikessa. Savumerkit eivät kantaudu Schmelzistä Simmeringiin. Toki luin iltasaduksi Wienin reittikarttaa ensimmäiset illat, mutta en silti osaa vielä 250 linjaa ulkomuistista. Töistä soitettiin viime viikolla kysyttääkseen sängyn toimituksesta Lohjalle. Vähän, eikä niin vähän stressaa ajatus siitä, että en ole varma että onko yhteystiedot pilvessä tallessa. Nähtävästi tällainen tapahtuma konkretisoi taustalla tapahtunutta kuplintaa.

Yllätyin, että homma pyörähti näin nopeasti rosvosektoriin. Aina ennen on saanut ostella vain vokaaleja pitkän tovin. Täytyy vähän tiputtaa kierroksia ja ottaa aikaa itselleen. Vähän sama kuin syömiseni kanssa täällä, pitää makustella sitä ihanaa hetkeä kun rapean leivitetyn kuoren alta paljastuu ohueksi nuijittu porsaankyljys. Täytyy nauttia jokaisesta suupalasta eikä vain taitella Schnitzeliä suuhun, että mahtuisi vielä vähän peruunasalaattiakin. Eli jos joku ei saa tästä ruokametaforasta kiinni, niin ei kannata kaikkea alun mahtavuutta vain elää niin pinnallisesti ja säntäillen, kokemuksia pitää myös käydä läpi. Nyt on tuntunut, että kaikki on niin mahtavaa mutta seuraavana päivänä en enää muista miksi eilen oli niin mahtavaa. Eli väsyin ekalla viikolla täysin, yksi mahtavimmista viikoista elämässäni, antoi paljon mutta myös otti. Minua alkoi ärsyttämään pienetkin asiat. Joku kämppiksistäni ehkä käyttää suihkusaippuaani, Pimin frittiruuat ovat saaneet keittiömme haisemaan todella etovalta. Vihreät verhot eivät pidättele aamuaurinkoa, joka alkaa härnäämään minua liian aikaisin. Patja on vuorattu kumihuppuun, jonka toivoisi hengittävän edes pihauksen. Onneksi ruudullinen tyynyliinani keventää taakkaani.

Tämä on minun päiväkirjani, mutta tekin saatte tämän nyt lukea. Uuteen nousuun, sanoisi risteilyisäntä aamusella Tukholmassa. Posin kautta kuitenkin lopetellaan tämäkin postaus; a) muutan keskiviikkona hyvän ystäväni Kanadan Codyn kanssa samaan kämppään b) oikea koulu alkaa huomenna c) olen odottanut tulevaa viikonloppua vuoden d) minulla on mahtavia ystäviä täällä ja toisia auttaen nousemme taas kohti huippuja.