Mitäs sitä vaihtarin elämään kuuluu? Aika tuttua huttua, hyväksi todettu kaava huidella viikonloput ympäri mannerta ja viikolla käydä vähän kuluttamassa koulunpenkkiä. Ja edelleen, kun on viikonloput omistanut seikkailuille, niin silloin arkena täytyy puurtaa vähän enemmän.

Kyproksella tuli käytyä viime viikolla, yllätti positiivisesti! Mielikuvat perustuivat matkaoppaita selatessa törmättyihin turdekomplekseihin, joissa en viihtyisi hetkeäkään. Paikka paljastui vivahteikkaaksi saareksi, jossa on kaunista luontoa, mielenkiintoista historiaa ja mukavia ihmisiä.

Matka tähän kahtia jaettuun valtioon taittui Istanbulin kautta. Aion heti tähän seuraavaan lauseeseen parjata Pegasuksen, turkkilaisen halpalentoyhtiön, joka kyyditsi minua. Kolme neljästä lennostani oli vähintään 45 minuuttia myöhässä. Mennessä molemmat, niin en sentään jäänyt jumiin Istanbuliin. Pegasus käyttää Sabiha Gökcenin kenttää, joka on Aasian puolella Bosborinsalmea. Kyllä, siellä nyt sai aikansa kulumaan, peruspalvelut löytyivät (Efestä ja BK), mutta ei ole Atatürkin tasoinen. Suurimmat haukut saa saksalainen nettisivusto, jonka kautta varasin liput. Olivat bookanneet minulle aikanaan 1h10min vaihdon, joka viikkoa ennen reissua muuttui kymmeneksi minuutiksi. Eli uusi lähtöaika olisi Kyproksen päästä tuntia myöhemmin kohti kotia. Soitin matkatoimiston kuumalinjalle, ja kysyin ihan suoraan toisessa päässä olleelta naishenkilöltä, että kerkeäisitkö itse 10 minuutin vaihtoajalla kentällä, jossa koneelta terminaaliin kuljetaan bussilla ja turvatarkastus täytyy tehdä uudelleen. Ei alkanut kanssani väitellä ja bookkasi minulle uuden lennon myöhemmin iltapäiväksi. Minulle selvisi menomatkalla Istanbuliin päästyäni, miksi näppärä tunnin vaihto muuttuikin reiluksi kolmeksi tunniksi. Turkissa ei harrastettakaan kellojen siirtoa talviaikaan, ja tätä faktaa ei ollut matkatoimisto huomioinut. Hohhoijaa, vieläkin puistattaa tämä puuhastelu. Tämän uudelleen bookatun Istanbul-Wien lennon piti lähteä ajallaan. Olin nukahtanut koneeseen istuutuessa ja heräsin tunnin päästä todetakseen, että ei ole ilmaa siipien alla. Myöhästymisen syy ei ikinä selvinnyt minulle, mutta mahdollisesti jotain tekemistä oli vanhalla herrasmiehellä, joka ei ollut täysin omin voimiin koneeseen. Eikä myöskään poistunut. Juu ja hei, pieniä juttuja, joista ei parane marista liikaa. Moni asia on huonomminkin, voidaan vaikka kysyä kämppis Matthewiltä, joka musertui lukiessaan uutisia keskiviikko aamuna.

Itse asiaan, voisi sanoa, Anette ystäväni opiskelee samassa koulussa kanssani pohjolan päässä, oli autolla vastassa minua Ercanissa. Ercan on Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan pääkenttä. Saarella on mielenkiintoinen historia, ja lyhyesti siis, että saari on jaettu rajalla ns. Kreikan ja Turkin puoleen. Eivätkä nämä kaksi kansaa tule saarella juurikaan toimeen keskenään. Kreikan puoli on Kyprosta, euroaluetta ja astetta länsimaalaisempaa kuin idänpuoli. Wau, mikä lause :D Anette asuu Nikosiassa, joka ulottuu rajan molemmin puolin. Aamupalasteltuamme paksua jugurttia ja tuoreita hedelmiä, suuntasimme nokkamme kohti Troodos vuorta. Wau, mitkä maisemat, tunnistin ympin tunnilta tuttuja nahkealehtisiä kasveja, sypressien puuttuminen minua hieman kummastutti. Kiemurtelevat tiet veivät meidät ylös Troodos vuorelle, jossa voi jopa muutaman viikon vuodessa lasketellessa. Vähän piti pitkähihaisella suojata olkavarresta alaspäin, kun parissa kilometrissä alkoi viiletä. Pysähdyttiin pikkukylässä lounaalla ja ahdoimme kitusiin kreikkalaista salaattia, tsatsikia ja souvlaakit. Salaattia analysoin muutamaan otteeseen syvästi; tomaateissa kadehdittava makeus, kurkku raikasta, oliveissa luonnetta ja fetassa hyvä happo. Niin simppelisti, niin parasta! Tätäkään en muistanut, miten hyvä keittiö helleeneiltä löytyykään. Illalla vedettiin kunnon mezet, eli illallinen, jossa on kaikkea herkullista sopivasti. Vedettiin Anen kanssa loistavia keskusteluita, joita fiilisteltiin vielä seuraavana päivänä. Agia Napa, tämä lomakohteiden painajainen oli kohteemme sunnuntaina. Pitäjä oli kuitenkin kuin aavekaupunki, sillä turistikautta voi tämän vuoden osalta tarkastella lähinnä taustapeilin kautta. Suurin osa palveluista suljettu, ja päiväkahvin löytäminen ei tapahtunut kädenkäänteessä. Me matkasimme alueelle oikeastaan Cave Grecon luolien takia, missä vesi on turkoosia ja muodot jylhiä. Tämä hyvässä lihassa oleva kalpea kaveri pääsi pläsäyttämään pommin kymmenestä metristä virkistävään Välimereen. Instassa todiste tästä epäilijöille! Illalla keskityimme taas hyviin makuelämyksiin. Juuri nämä makuelämykset saivat minut miettimäänkin, että pitäisiköhän sitä joku kertaa matkata Kreikkaan. Hyvällä kohteen valinnalla ja ajankohdalla voi varmasti nauttia myös tästä Soinin lempilapsesta. Mummille terveiset, retsinaa en juonut, mutta tosiaan ymmärsin paremmin, mikä voima sinua on kuskannut vuosikymmenet antiikin maille.

Arki sitten taas koitti, tehtiin ryhmätyötä muutostenhallinnan kurssilla ja paketoitiin se eilen kokeella. Suosikkina arjenlomassa oli Paulan kanssa ns. perinteinen vanhempainilta, käydään usein syömässä jossain ja vaihdetaan kuulumisia. On miellyttävää puhua fiiliksistään oman ikäiselle toverille, sitä tulee niin erilaisista asioista keskusteltua esimerkiksi Codyn tai muiden teini-ikäisten kanssa. Asioiden käsittelyssä vain jotenkin pääsee pintaa syvemmälle puhuttaessa toiselle 26-vuotiaalle kuin kahta kymppiä tapailevalle. Hieman tulee isällinen olo, kun Cody kysyy, että miten selittää tyttöystävälleen, että haluaisi pari iltaa pelata tietokonetta eikä pitää kädestä. Ja miten huomauttaa nätisti, että älä paista niitä pekoneita haarukalla teflonpannulla! Toisaalta häneltä voin oppia rentoutta ja seuraan innokkaasti sitä intoa, millä hän oppii uutta uudessa kulttuurissa.

Tämän velikullan kanssa matkaamme aamujunalla Prahaan. Siellä meitä kokoontuu iso kööri, veikkaisin, että jopa neljäsosa meistä mamuista on valinnut täksi viikonlopuksi kohteekseen Vltava-joen rannalla sijaitsevan hurmaavan kaupungin. Clare täyttää vuosia, joten eiköhän sitä taas mennä aika haipakkaa.