Jopas on tovi vierähtänyt viime kerrasta, kun ta-vat-tiin. Puujalalla on hyvä tulla sisään, kun voi olla varma, että vaikka se on huono niin se ei aiheuta kiusallista hiljaisuutta. Viime kerralla kirjoittelin odottavaisesti Sveitsin reissusta, joka oli toissa viikonloppuna. On muuten hurjan kaunis maa. Jylhiä lumen peittämiä huippuja, vehreitä laaksoja, lehmiä joista näkee, että niistä saa maailmanparasta maitoa. Olen toki vuori-ihmisiä, mutta vaikkei olisikaan, niin ei niistä voi olla pitämättä. Toki tähän samaan hengenvetoon todettakoon, että yleinen ajatus siitä, että Sveitsi on kauttaaltaan vuoristoa, niin ei pidä paikkaansa. Bernistä, joka on aika keskellä Alppimaata, on matkaa kolme varttia Alpeille. Basel esim. pohjoisessa Saksan rajalla on ihan kelpo semi tasaista viljelymaata. Baseliin matkasin toissa torstaina. Kone oli myöhässä ja pelkäsin sotkevan suunnitelmia. Onneksi näin ei käynyt, Zürichin kentältä nappasin junan, joka puksutti tunnissa Baseliin. Nils oli minua vastassa asemalla paikallisen kestiketterän kanssa ja skoolasimme illan käyntiin. Basel tunnetaan idyllisenä opiskelijakaupunkina, joten torstai-ilta olisi täydellinen tutustua paikalliseen menoon. Söimme lennosta Nilsin sanoin Sveitsin kolmatta perinneruokaa kebabia, kun odottelimme Nilsin kavereita saapuvaksi. Kuulemma Sveitsissä Turkista tulleet ihmiset ovat jo asuneet muutaman sukupolven ajan maassa, joten heidän ruokaperinteistä on tullut osa sveitsiläisiä perinteitä. Onneksi niitä kuitenkaan sekoittamatta. Seuraavana päivänä heitettiin kaupunkikierros, kahviteltiin, lounastettiin ja jutusteltiin lisää maailmanmenosta.

Iltapäivästä suuntasin Berniin junalla. Mainitaan nyt tähän väliin, että kuten kaikki muukin tässä pankkiirien kotimaassa on aika törkeän kallista. Kuin taksilla ajelisi. Maksaisit aina Helsinki-Hämeenlinna junalipusta 50€ tai jos ei tarvitse matkustella niin saa sitä samalla rahalla kaksi pikku pizzaa ja kokikset. Kun se muutaman kerran kirpaisi niin siihen aika lailla tottui. Bernissä minua oli vastassa Karo, joka vaikutti hyvin sopeutuneen paikalliseen menoon. Otettiin perjantai-ilta iisisti, koska oltiin päätetty lähteä lauantaina-aamuna aikaisin vuorille. Matka Zermattin legendaariseen Alppikylään kesti 2 tuntia. Sään puolesta olimme niin onnekkaita, sillä pilviä ei näkynyt, vaikka kuinka korkealle kiipesi. Zermatt (1500m merenpinnasta) on jylhän Matterhorn vuorella, jonka huippu huitelee yli 4400 metrissä ja on Sveitsin korkein huippu. Matterhornista kovin kauniin tekee juuri sen muoto, hyvin teräväsärmäinen pyramidi. Sveitsin kolmanneksi paras suklaa Toblerone (jota minulla oli eväänä) on inspiroitunut mallintamaan Matterhornia tuotteessaan. Minä lasken Lindtin ja Sprüglin valmisteet kahdeksi eri suklaaksi. Nousimme gondolilla 2500 metriin, josta aloimme vaeltaa takaisin kohti laaksoa. Ekan tunnin ajan lumi oli läsnä, mutta puurajaan päästyä ei tarvinnut enää pelätä vetävänsä pannuja. En nyt aivan hippaskengissä ollut liikenteessä, mutta kyllä sileäpohjaiset tennaritkin saattavat olla aika liukkaat jyrkissä paikoissa. Matka takaisin Zermattiin tirisevien röstipannujen äärelle kesti reilut kolme tuntia. Söimme terassilla ja katsoimme auringon painuvan Matterhornin taakse. Löysin itsestäni jonkun sortin vaeltajan. Olen ehkä turhan kärsimätön pitkäjaksoiseen kävelyyn, mutta jos maisemat on noin mahtavat niin mikä ettei! Jäi sopiva syyhy tuosta paikasta, tuonne haluaa vielä joku päivä skimbaamaan.

Sunnuntaina jätin jäähyväiset Karolle ja Bernille ja suuntasin kohti Zürichiä. Vähän sateinen oli Sveitsin suurin kaupunki, mutta eihän se mitään haitannut. Petra oli kaupunkiopas parhaasta päästä. Osasi rikkoa rytmiä hyvin, kun oli suunnitellut kahvilavierailuita eri kohteiden väliin. Juotiin tietty yhdestä kahvilassa chait (intialaiset teet) ja kiitin häntä Intian muisteloiden yhteydessä. Lähetimme kuvan meistä Eddielle ja hostellin pitäjälle Vickylle. Syötiin illallista perinteikkäässä ravintolassa ja haasteltiin vuorostaan saksaksi.

Viime viikko oli työteliäs koulun saralla viime viikolla. Keskiviikko oli itsenäisyyspäivä täällä, mutta kyllä se meni kokeisiin valmistautuessa. Kaksi kurssia saatiin päätökseen, kun yritysrahoituksen ja kansainvälisen varainhoidon kurssikokeet olivat loppuviikosta. Samassa rytäkässä lyötiin muutoksen hallinnan kurssi tulille. Onneksi aina väliin mahtui iloisia hetkiä kavereiden kanssa keventämään opiskelutaakkaa.

Mukava oli pitkästä aikaa viettää viikonloppua Wienissä ja olin kutsunut Steffenin kylään. Viikonloppu oli mallia pitkä, sillä täällä vietettiin eilen Pyhäinpäivää. Lauantaina vietimme iltaa isolla vaihtariporukalla Cliffillä, sunnuntaina käytiin aussilikkojen, Jordyn ja Cliffin kanssa syömässä vuoristorataravintolassa, jossa annokset saapuvat pöytään pienoisvuoristorataa pitkin. Steffenilläkin oli kokemusta Wienistä, mutta kyllä sitä alkaa olla jo aika hyvin marinoitunut kaupunkikierrosisäntä. Sunnuntai-illasta jännitimme etänä toisen kotiseutumme joukkueen Seattle Seahawksien edesottamuksia. Maanantaina valmistauduimme illan Halloween pirskeisiin. Siihen asti pidimme kuitenkin yllä Itävallan henkeä kuuntelemalla Falcoa ja Wandaa, syömällä schnitzeliä ja hörppimällä melangea. Suomesta pyytämäni Captain America puku saapui juuri kreivin aikaan maanantai-iltapäivästä. Steffenin naama värjättiin mustalla ja valkoisella. Pippalot järjesti Argentiinan Paula, mikä tarkoitti, että menoa ja melskettä ei tulisi puuttumaan. Niinhän siinä kävi, että ilta vaihtui aamuun ja hetken silmiä ummistettuamme Steffen lähti bussille ja kohti kotia. Kunnes jälleen, parahin ystäväni!

Hiljalleen suuntasin katsetta uuteen kouluviikkoon ja iltapäivästä Clare ja Stephanie tulivat piristämään ryytynyttä päivää. Kokkasin heille italialais-itävaltalaisfuusiokeittiön toista erikoisuutta eri makkararisottoa. Yummy. Ja lautasmalli oli kunnossa, kun asettelin pienin kätösin muutaman kirsikkatomaatin ketsuppikasan viereen. Fiilistelimme muutaman viikon päästä koittavaa Salzburgin retkeä katsomalla Sound of Musicin(osallistumme elokuvan nimikkokierrokselle). Minulla on vielä petrattavaa Stephanien tasoon. Do-Re-Mi:n osaan aika hyvin, mutta Edelweiss tuottaa vielä hankaluuksia. Ääni kyllä riittää.

Perjantaina meikä suuntaa aurinkoon! Ainakin toiveissa on, että Kyproksella vielä paistaa. Eipähän tullu simmareita pakattua turhaan matkaan! Minä en ikinä muista, että olenko minä käynyt Kyprosella. Jommassa kummassa Kreetalla tai Kyproksella olin kait silloin kuin rintaruoka maistui gyrosta enemmän. Kertokaa joku asiasta tietävä vaikka kommenttiboksiin.