''Kuuman kostean, minä tunsin Indonesian''

Baliille saavuttiin suurin odotuksin, alku näyttikin hyvältä. Aurinko paistoi ja nipponit naukui. Malesiassa jo vähän googletettiin ja katsottiin, että mihin päin Balia kannattaa mennä, arpa heitti meidät Sanuriin. Sanur valittiin siksi, että sen rantoja ja rauhallista menoa kehuttiin.

Kentältä ostettiin viisumit, ja oikein eurot kelpasi, 20 euroa kappale. Sitten automaatille ihmetteleen paikallista valuuttaa, tulikin nostettua 3.000.000,00 rupiaa heti kerralla. Ja aivan kuuppa sekaisin taksitiskille katsomaan, että mitäs se taksi Sanuriin maksaa. Onneksi kännykässä on valuuttalaskin, siitä on ollut suuri apu.

Taksi ajoi ruuhka-aikaan Sanuriin n. 30 min, ja hintaa 85 000 rupiaa. Ja sitten kämpän hakuun. Balin hintataso yllätti meidät, vaikka näin maaliskuun alussa ei ole edes vielä high season. Aivan megakälysestä kämpästä, jonka jokainen seinä näytti siltä, että siihen on ruiskittu puollollinen kokista, suihku oli taivasalla ja perustuoksuna oli viemäri, sait pulittaa lähes 20 euroa... Yhdessä kämpässä oli pakko todeta vuokraisännälle, että täällähän haisee ihan pas..a. Tyyppi vaan iloisesti nyökksi, että jees, näin on.

Muutenkin lähes jokaisessa kämpässä oli ollut aika isot vesivahingot ja märkä sementti tuoksui aika voimaakkasti. Myös jopa ns.paremmissa hotelleissa. Ehkä Sanurin hintataso oli sen takia korkea, että turistien keski-ikä oli n.50-60 vee.

Mopon vuokrauspisteestä saatiin taas kerran ihan omatoiminen opas, joka lähti kuljettamaan meitä, tietäen hyviä majoituksia. Parin-kolmen paikan jälkeen löydettiin ok home stay, hintakin saatiin tingattua, 200 000 rupiaa yö, (n.18 e] sis. Ilmastointi ja aamupala. Ei olekkaan ennen tullut syötyä ruoholta maistuvaa munakasta, mitä lie aika tujua ei niin hyvää viheetä silppua siellä joukossa aina oli.

Vuokrattiinkin heti mopo, että päästään tutustumaan Baliin... no eka iltana päästiin sentään käymään bensiksellä, tankki täyteen maksoi 0,86 cent, ja katsomassa rantaa, sittenhän se vesisade alkoi. Skootteri makasi hotlan pihassa ja me kerrosta ylempänä hotellihuoneessa. Onneksi wi-fi toimi ja päästiin varaamaan lennot takaisin Thaimaaseen.

Jatkuvasta sateesta huolimatta päätettiin varata seuraavalle päivälle joku mahdollisimman monipuolinen reissu. Seuraavana päivänä olikin oma saronkiin pukeutunut opas ja oma kuski pihassa odottamassa. Kierroksen alussa käytiin tutustumassa vahalla tehtävään batiikkivärjäykseen, taidegalleriaan ja korupajaan. Sitten vietiin ulkoteatteriin jossa katselimme perinteistä Barong tanssia, joka on kylläkin enemmän tanssiteatteria. Ei kylläkään mitään Mobita danscon kamaa, eikä mikään lasten tarina, siinä tapettiin ja hakattiin toisia aika huolella.

Tarinan uskottavuutta hiukan söi se että näyttelijät naureskelivat kesken esityksen toisilleen ja kun olivat kuolleita, niin alkoivat juttelemaan keskenään... aijai, paha moka. Eivät vissiin olleet ikinä esittäneet puuta tai kiveä ala-asteen esityksissä, kyllähän se kaikki tietää, että ei ne eikä kuolleet, noin yleensä juttele. Paitsi ehkä sitten jos vedät pussillisen Balin kaduilla myytäviä sieniä, niin johan alkaa jo yks jos toinenkin kivi ja kanto juttelemaan. Esityksen bändi oli kova, miehet soittivat ''kanteletta'' pienillä vasaroilla.

Vierailtiin myös parissa mielettömän hienossa temppelissä, filmiä paloi, kun jokainen patsas piti ikuistaa. Opas kertoi temppeleistä ja yleensä siitä miten balilaiset ovat kovin taikauskoisia ja uskovaista kansaa. Esim. tienristeykset ovat heille erityisen pyhiä ja jokaisesta risteyksestä löytyikin jonkunlainen patsas. Balilaiset käyvät palvomassa yleensä 3 kertaa päivässä, ja lähes jokaiselle asialle onkin oma Jumala ja temppeli. Vissiin sään Jumalalle, olivat tarjonneet vääränlaisia hedelmiä ja karamelleja, kun vettä satoi ja satoi ja satoi.

Joka tapauksessa kuten Thaimaassa, niin myös Balilla temppeleissä oli omanlaisensa rauhallinen ja arvokas tunnelma. Kaikenkaikkiaan todella kiehtova kulttuuri.

Kävimme myös Balin pohjoisosassa, jossa näimme kaksi semi-aktiivista tulivuorta, ja taas hienoja maisemia. Lounas nautittiin buffet ravintolassa Kilimantaro tulivuoren vieressä, viimeksi tulivuoret ovat purkautuneet samana vuonna, 1963. Balilaiset uskovat, että sen jälkeen ei ole ollut purkauksia, kun ovat rukoilleet niin ahkerasti. Niino, kyllähän sitä horoskooppeihinkin uskotaan...

Me kummaksuimme kun aikamonen patsaan takana oli hakaristi. Pitihän sitä sitten kysyä oppaalta, että mitäs mitäs. Opas tiesi kyllä heti toisenkin merkityksen, mutta tässä merkkissä sakarat onkin toiseen suuntaan kuin natsien. Ja tarkoittaa ikuista elämän kiertokulkua. Balilaiset uskovat karmaan ja jälleensyntymiseen. Kuulimme matkan aikana paljon faktaa, osa kyllä taisi mennä ohi, sillä oppaan englanti oli kuin Simpsoneiden Alin. Jossakin vaiheessa meinasi alkaa naurattaan, kun molemmat kuunneltiin vakavalla naamalla ja nyökkäiltiin. Kun opas lopetti, molemmat kysyi, että mitä se sanoi. Kumpikaan ei ollut ymmärätänyt yhtään mitään.

Tällä kertaa nähtiin myös vesiputous, joka oli ihan soiva peli. Jee.

Koko päivän retki kesti 8 h, ja se sisälsi monta pysähdystä, kaikkien kohteiden sisäänpääsyt ja lahjoitukset, (kyllä vaan, opas antoi aina setelin ja sanoi että tiputtakaa se donation boxiin] sekä buffet ruokailun. Hinta 26e hlö.

Kolmantena sateisena päivänä päätettiin lähteä katsomaan ehkä Balin kuuluisinta rantaa, Kuta beachia. Majoituttiin ihan ok kämppään rannan tuntumaan, perustuoksuna tässäkin luukussa oli viemäri. Jaa mikä hajulukko, never heard.

Kuta osottautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi, sillä siellä oli enemmän säpinää ja katseltavaa sadepäiviksi, Perinteiset poseeraukset Hard Rock cafella ja ihmettelyä bazaareilla ja ostareilla. Balilaiset ovat kovia koskettelemaan, haluavat kätellä ja tietää nimen ja mistä tulet. Yleensä kättelijät tulevat aina heti sen jälkeen kun olet laittanut käsidesiä, se on smurffinlaki.

Kuta beachin toinen aamu alkoi auringonpaisteella, jee rantsuun. Kuulemma Balilla ei voi käydä ilman, että on surffannnut, joten mekin sitten vuokrattiin oma opas ja lauta pariksi tunniksi. Toinen meistä veti hyvin ja pääsi heti ekalle aallolle pystyasentoon, toinen meistä pääsi vain polviasentoon. No hauskaa oli ja varmasti jos oltaisiin oltu kauemmin Balilla niin oltaisiin vuokrattu lauta toiseksikin päiväksi.

Meidän ope kävi opetuksen jälkeen brassailemassa omilla surffaustaidoillaan, ja surffaili päällä seisonnassa. Peke vaan tuhahti, että olisi heti sanonut, että sillä voi noinkin mennä.

Hotellin hintaan kuului aamupala, ja tarjolla oli balilaista kahvia, joka on aika tämäkkää jauhetta mikä sekoitetaan veteen. Ei ihan Juhlamokkaa, eikä edes Pirkka kahvia, mutta kyllä se meillä alas meni. Toisin oli ranskalaisilla ne hienohelmat valitti aamupalalla kun kahvissa oli sakkaa. Mitäköhän olisivat sanoneet Sanurin ruohomunakkaista.

Vietnamilaisen leimastakin päästiin eroon, nyt törmättiin jatkuvaan kyselyyn, että ollaanko honey moonilla ja saksaa alkoivat meille puhua. Tiedä sitten kumpi on pahempi näyttää vietnamilaiselta vai lapin polttajalta... Kyllä se yks laukkumyyjä kysyi Eldeltä, että onks sulla kaikki hyvin, kun oot ton näkönen. Niino, tää on tää mun naama, että kiitos vaan. Kai sitä ny vähemmästäkin näyttää äksyltä, kun oot Balilla ja vettä tulee kun saavista.

Balilla vietettiin vähän vajaa viikko ja nyt suuntana on taas aurinkoinen Thaimaa, ah. Balin kulttuuri on kiehtova ja hieno, mutta valitettavasti muuten Bali ei vienyt sydäntämme. Toivoimme molemmat että paikka vastaisi Thaimaan Lipeä, mutta nyt ei mielikuva ja todellisuus kohdanneet, taisimme olla väärillä tonteilla.

No taas on uusia juttuja kerrottavaksi ja hienoja paikkoja on nähty, viimeiset viikot vietämme Thaimaassa, jossa toivottavasti sateet jäävät nollaan.

He-heeei kaikki, pian jo nähdään!