Opiskelut Udayanan yliopistossa lähestyivät puoltaväliä, mikä tarkoitti, että oli välikokeiden aika. Tenttejä seurasi 11 päivän loma, jolloin vaihtarit suuntasivat omille teilleen kuka Thaimaaseen kuka Malesiaan, kun osa taas huristeli skoottereillaan roadtripin Balin ympäri. Tiinan ja Kristiinan matkasuunnitelmista suljettiin ulkomaat pois, sillä viisumin uusinta laitettiin vireille pari viikkoa ennen lomaa. Määränpäänä oli Jaavan saari, jossa asustaa reilusti yli puolet Indonesian noin 240 miljoonasta asukkaasta. Lentoliput varattiin viime tingassa edellisinä päivänä, eikä tarkempia matkasuunnitelmia tehty. Eivätköhän ne kehkeytyisi viimeistään paikan päällä :)

Ensimmäisenä tenteistämme luvassa oli Bahasa Indonesia, joka tuskin tuotti kenellekään suurempia vaikeuksia. Kysymykset osottautuivat osittain samoiksi kuin harjoitustentissämme. Historian ja kulttuurin tenttiä odotimme pienellä jännityksellä, sillä lukemiset jäivät viime tippaan. Tentti taisi mennä kuitenkin heittämällä läpi koko luokalla. Ryhmätyöskentely oli nimittäin melko suosittua puuhaa siinä vaiheessa, kun valvoja poistui luokasta. Talouden tenttiin saimme ottaa muistiinpanot mukaan, joten hätä ei ollut suuri senkään tentin suhteen. Tosin moni taisi yllättyä tentin tasosta, ja aikakin tuntui loppuvan kesken useammalla. Indonesian lakikäytännön tentistä oli monenlaista tietoa. Tenttipäivänä paikan päällä selvisi, että voisimme suorittaa tentimme kotitenttinä. Sitten olikin aika heittää vapaalle!

Elämä Balin saarella on yleensä stressitöntä. Kiire tuskin pääsee yllättämään kovin useasti rennon ilmapiirin ansiosta. Valitettavasti tämä näkyy myös viranomaisten toiminnassa, jonka meistä moni sai tiistaina kokea Denpasarin maahantulotoimistossa. Viisumin uusimiskäytännön vuoksi meidän oli luovutettava sormenjälkemme ja valokuvamme uutta viisumia varten. Loppujen lopuksi odotusaika vierähti kolmeen tuntiin. Toimintaa hidasti entisestään sähkökatkos, joka sai myös lämpötilan kohoamaan odotusaulassa melkoisesti. Ihmisten käydessä kärsittämättömiksi, sähköt kuitenkin onnenkaupalla palautuivat, ja viranomaiset pääsivät jatkamaan töitään. Paratiisisaarellakaan ei siis kaikki ole täydellistä.

Keskiviikkona ohjelmassa oli muutto villastamme sekä odottelua odottelun jälkeen. Palautimme skootterit, joka ei tälläkään kertaa osottautunut niin vaivattomaksi kuin olimme suunnitelleet. Tästä johtuen turhautuneina kuskasimme painavat matkalaukkumme reilusti sovittua myöhemmin kaverimme Meganin kotiin, jonka luokse muuttaisimme loman jälkeen asumaan kahdeksi viikoksi. Pääsisimme siis näkemään ja kokemaan kunnolla balilaisen perheen arkea, eikä 32 euron vuokra huimaisi päätä.

Yhteinen aika perheidemme kesken lähestyi liian nopeasti loppuaan. Oli haikeiden hyvästien aika. Vietetty aika tuntui lomalta koulusta ja koeviikosta huolimatta. Oli mukava, kun kävitte!

Ikävälle ei passannut antaa kuitenkaan liikaa sijaa, sillä seuraavaksi oli aika valmistautua lentoon kohti Jakartaa ja uusia kokemuksia. Hämmästyneinä suoriuduimme check-in:stä ilman passin tarkastusta, eikä nestemäiset aineetkaan osottautuneet ongelmaksi käsimatkatavaroissa. Turvallisuusmääräykset täällä ovat hieman Suomessa totuttua lievemmät. Se tosin ilmeni jo siinä vaiheessa, kun kuulimme lähes kaikkien indonesialaisten lentoyhtiöiden olevan lentokiellossa EU:n maihin. Mukaan luettuna yhtiö, jolla meidän oli määrä lentää. Kyseisen lentoyhtiön viimeisimmästä suuresta onnettomuudesta oli aikaa ainoastaan kaksi vuotta, mutta meillä oli onnea ja lentomme sujui turvallisesti. Koneen varustukseen kuului rukouskirjat, jossa pyydettiin Allahia ja muita ylempiä tahoja pitämään kone turvallisesti ilmassa.

Illalla perille päästyämme pääsimme heti testaamaan paikallista menopeliä bajajia, joka muistuttaa Thaimaassa olevia tuk-tukeja. Kulkuneuvo osottautui käteväksi, sillä se pääsi puikkelehtimaan kätevästi ruuhkaisen liikenteen seassa. Kuskin kiihdyttäessä melu oli päätä huimaava, ja kiihdytys tuntui vatsanpohjassa asti. Alkuepäröinnin jälkeen istuimmekin jo takapenkillä rennosti, menopelistä huvittuneina ja erilaisesta ympäristöstä nauttien.

Hostellimme sijaitsi edullisella reppureissaajien suosimalla alueella Jalan Jaksalla. Huoneestamme puuttui kaikki mukavuudet, johon luksus villoissamme olimme jo ehtineet tottua. Tosin se näkyi hinnassakin, joka oli vaivaiset 3,5 euroa per yö. Hyvillä mielin asetuimme kuitenkin hostelliin, sillä rahoillemme löytyisi varmasti parempaa käyttö myöhemmin. Onhan Jakarta himoshoppailijioiden luvattu kaupunki satoine ostoskeskuksineen.

Loppuviikko vierähti, kuinkas ollakaan, ostoskeskuksia läpi kahlatessa, jossa nämä tytöt olivat kyllä todella elementeissään. Kyllä ei olisi moni pysynyt vauhdissa mukana, kun haalimme toinen toistaan nätimpiä mekkoja itsellemme hintojen vaihdellessa kolmesta eurosta ylöspäin. Eksyttiin jopa jälleenmyyjille suunnattuun ostoskeskukseen, josta mukaan tarttui mm. neljä samanlaista mekkoa neljässä eri värissä. Ainoa ongelma olisi, miten saisimme kaikki uutukaiset Suomeen.

Ennen matkaamme olimme hieman ennakkoluuloisia Jakartan suhteen, sillä kuulimme kaupungista melkeinpä ainoastaan negatiivistä palautetta. Kaupunki kehotettiin jopa sivuttamaan kokonaan, jos vain mahdollista. Saimme itse huomata, että tunteet kaupunkia kohtaan olivat hyvin ristiriitaisia, ja mielipide kaupungista saattoi päivän aikana muuttua moneen otteeseen. Välillä tuntui, että rakastamme kaupunkia kaikkine shoppailupaikkoineen, kun taas välillä tunne oli toisesta ääripäästä. Toisinaan tunsimme olomme vieraaksi ja turvattomaksi väentungoksen sekä saasteiden seassa erilaisen ulkonäkömme herättäessä melkoisesti huomiota. Tulimme kuitenkin lopputulokseen, että jokaisesta kaupungista löytyy sekä hyvät että huonot puolet, myös Jakartasta.

Sunnuntaina päätimme ottaa etäisyyttä kaupungin vilinästä. Päädyimme arabialaiseen ravintolaan, jossa olimme ainoat asiakkaat. Ruoka oli mitä herkullisinta, ja vietimmekin siellä loppu päivän netissä surffaillen. Illalla pistäydyimme toisenlaiseen ravintolaan, joka sijaitsi yhdessä Jakartan vanhimmista rakennuksista. Paikka oli viihtyisä idyllisine sisutuksineen. Epäröimme hetken paikan hintatason suhteen, sillä hinnat olivat tottua korkeammat. Muutettuamme hinnat euroiksi, huvittuneina kuitenkin tajusimme, että Suomessa sillä rahalla saisi hädin tuskin pitsan. Loppuilta kuluikin paikan kotoisasta ilmapiiristä nauttien, sillä se oli erinomainen tapa paeta kaupungin hektistä menoa.