Profile
Blog
Photos
Videos
Torstaina pääsimme vihdoin kokeilemaan Balin suosituinta vesiurheilua, surffausta. Suuntasimme Double Six Beachille, mistä laudat irtosivat vain parilla eurolla tunnin ajaksi. Paikka ei ole niin ruuhkainen kuin vaikkapa Kuta, joten aloittelijat saivat rauhassa möhläillä. :) Miten hieno onkaan se onnistumisen tunne, kun pääsee aallon mukaan ja vieläpä pysyy pystyssä. Tästä tulee kyllä vakiharrastus!
Seuraavana lomapäivänä vuokrattiin porukalla kaksi autoa kuljettajilla, jotka toimivat samalla matkaoppaina. Suuntana oli Balin eteläkärjessä sijaitseva Nusa Dua. Noustiin veneen kyytiin metsästämään hyviä snorklailuvesiä, ja pian hypättiinkin veteen räpylöiden ja maskien kanssa. Pinnan alla avautui oma maailmansa, koralleja ja paljon värikkäitä kaloja. Valitettavasti sekaan mahtui myös jonkin verran muovipusseja ja muita roskia, koska jätteenkierrätys on täällä vielä melko heikkoa. Matka jatkui Turtle Islandille, mistä löytyi monenlaisia eksoottisia eläimiä kilpikonnista ja liskoista apinoihin ja lepakoihin. Niitä sai myös ottaa syliin valokuvattavaksi, mutta nämä pelkurit eivät uskaltaneet. Kävi kyllä vähän sääliksi eläinten heikot olot…
Lounaan jälkeen suuntana oli Ubud ja Monkey Forest. Se olikin jännä paikka, sillä melkein heti autoista noustuamme pari apinaa hyökkäsi salamannopeasti kämppiksemme Jannin kimppuun ja nappasi leivän kädestä parempiin suihin. Näitä veijareita sai todellakin varoa! Muita saaliita olivat vesipullo ja myös aurinkorasva lähti Tiinan taskusta liikkeelle. Ympäristö oli ihanan viidakkomainen ja tarpeeksi kaukaa katsottuna apinat oikein söpöjä.
Paikalliset oppilaat ovat innokkaita näyttämään ympäristöä, ja he pyysivätkin meitä mukaansa retkelle perinteisille balilaisille markkinoille ja riisipelloille. Matka taittui skoottereilla, kuinkas muutenkaan. Markkinat olivat myös Ubudissa, joten pääsimme tutustumaan paikkaan vähän paremmin. Oli mukava kun oli tinkaamisapuna bahasan kieltä taitavia, niin hinnoista lähti enemmän pois. Riisipelloille emme olisi itse mitenkään osanneet suunnistaa. Hikisen taivalluksen päässä odottavat näkymät olivat todella vaivan arvoiset, sillä silmä lepäsi kumpuilevilla niityillä ja vehreillä palmuilla.
Pääsimme myös vähän vapaalle, sillä luokkakaverimme synttäreitä vietettiin pool partyjen merkeissä. Puitteet olivat ehkä hitusen hienommat kuin perinteisissä suomalaisissa kotibileissä! Sunnuntaina saikin hyvällä omalla tunnolla vain keräillä voimia tulevia koitoksia varten.
- comments
mara Tosi kiva lukea juttuja sieltä! Mites tuo koulu, onko teillä siis luokka pelkästään vaihtareita? Entä ei kai kaikki sentään tuu Suomesta? Minkälaisia asumuksia ihmiset on siellä järkkäilly ja mihin hintaan? Kivaa jos vastaatte, tässä vähän mietin itsekin reissua sinne päin :)
Krisse&Tiina Hei Mara! Mukava kuulla, että blogimme kiinnostaa :) Bahasa Indonesian luennoilla on meidän suomalaisten lisäksi noin 15 paikallista opiskelijaa. Muuten luokkamme koostuu suomalaisista opiskelijoista. Suurin osa meistä suomalaisista taitaa asua tällä hetkellä villoissa 4-10 hengen porukoissa. Tietääksemme villojen vuokrat vaihtelevat 250 eurosta 300 euroon per henkilö kuukaudessa. Myös halvemmalla on mahdollista löytää täältä asunto, jos on valmis tinkimään asunnon tasosta.