Profile
Blog
Photos
Videos
Maanantaina Bahasa Indonesian tunnilla teimme harjoituskokeen, mikä muistutti meitä ensi viikon tenteistä. Pitäisi alkaa hieman kertailemaan... Suuntasimme Sanuriin perheidemme hotelleille ja koetimme olla matkaoppaina uutta kulttuuria ihmetteleville vieraillemme. Tuntuu, että itse ei pidä Balia enää niin eksoottisena paikkana, kun melkein kahden kuukauden aikana on tottunut melko hyvin täkäläiseen elämänmenoon. Nyt itsekin asettui enemmän turistin asemaan, ja alkoi taas arvostaa enemmän tätä erilaisuutta.
Tiistaina koulun jälkeen kampukselle saapui vapaaehtoistyöntekijöitä Seeds of Hopen lastenkodista kertomaan työstään ja yleisesti paikasta. Keräsimme pienen kolehdin, joilla lastenkodin omistajat saisivat ostaa ruokaa siellä asuville 60 lapselle ja nuorelle. Infopaketin jälkeen pääsimme myös itse paikan päälle tervehtimään lapsia ja katsomaan heidän olojaan. Omistajat, balilainen vanha pariskunta, kertoivat haluavansa elättää lapsia kuin yhtä suurta perhettä, ja juuri sellainen tunnelma paikasta välittyikin. Lapset vaikuttivat onnellisilta ja juttelivat innokkaasti englanniksi. He myös näyttivät huoneitaan ja esittivät meille musiikkiesityksen. Emme olleet ennen vierailleet lastenkodissa, joten emme oikein tienneet mitä odottaa, mutta olimme kyllä tyytyväisiä näkemäämme. Oli hienoa luovuttaa kerätty rahasumma omistajille, jotka olivat hyvin otettuja lahjoituksestamme.
Keskiviikkona oli hindujen juhlapäivä, joten luennot oli siirretty seuraavaksi päiväksi. Veimme perheemme katsomaan villaamme, ja hekin kuulemma mielellään asuisivat näin loisteliaasti. :) Matka jatkui riisipeltojen halki Tanah Lotin temppeliin. Harmiksemme oli laskuvesi, joten temppeli ei ollutkaan veden keskellä, mutta näky oli silti ihan vaikuttava. Kiertelimme myös kojuja, ja hinnat olivat jo ilman tinkaamista hyvin alhaiset. Hyvä matkamuistojen shoppailupaikka siis! Katsoimme auringonlaskun Sunset terassilta juomia siemaillen. Kiertelimme vielä hetken värikkäässä puistossa, ennen kuin oli aika lähteä kohti La Gitan buffet-illallista. Siellä saimme kuunnella livemusiikkia, ja söimme itsemme huomaamatta taas aivan täyteen.
Torstaina vuorossa normaalien luentojen jälkeen oli musiikki workshop. Pääsimme soittamaan perinteisiä balilaisia lyömäsoittimia, ja ihme kyllä opettajamme sai meidät ensikertalaiset soittamaan pari kappaletta. Ne olivat hyvin yksinkertaisia, mutta kun soittimia oli useampi kymmenen, kuulosti se aika hienolta vaikka itse sanonkin.
Viikonloppuna otimme perheinemme Ubudin. Aika kului Monkey Forestissa ja kaduilla kuljeskellen. Pimeän tullen menimme katsomaan Kecak-tanssia, johon kuului tulta ja dramaattisia käänteitä. Ilta päättyi maittavaan ateriaan Seminyakissa, jonka jälkeen nuorempi sukupolvi jaksoi vielä mennä ihmettelemään drag queen -showta. Sunnuntai pyhitettiin auringonotolle, vesiurheilulle ja Kutalla shoppailulle.
- comments