Täällä sitä ollaan hieman kipuiltu jälleen. Alkuviikko meni leppoisasti töissä ja olo oli mainio! Torstai-aamuyöstä tunsin vilunväristyksiä ja herätessä olo tuntui flunssaiselta. Sanoin kuitenkin Kennedylle meneväni urheasti töihin, vaikka hän yritti saada minua jäämään lepäämään. Saattoi minut trotro-asemalle jälleen puoli kuuden maissa aamulla ja minä hyppäsin trotroon kohti Accraa. Töissä olo tuntui flunssaiselta enenevissä määrin ja pää ja niska tuntui lämpimiltä. Sinnittelin kuitenkin päivän läpi, meillä oli myös Beccan kanssa opettaja-vanhempi -tapaamiset joissa halusin olla mukana (lähinnä kuunteluoppilaana, mutta anyway!) Työpäivän aikana otin särkylääkeen ja lääkkeen mahaa varten, joka tuntui aloittavan kuplimisen. Päivän loppuessa myös oloni tuntui huonommalta, soitin Kennedylle etten voi hyvin ja hän tuli minua vastaan. Lähdimme Art Centerille syömään, koska työpäiväni ovat valitettavasti niin kiireisiä, etten oikein ehdi syömään kunnolla päivän aikana. Totta puhuen minulta itseltäni saattaisi unohtuakin syödä, mutta onneksi on toinen pitämässä huolen että syön ja kunnolla! :) Tilasin riisiä ja kastiketta (stew), mutten voinut syödä puoliakaan huonon oloni takia. Lähdimme kohti trotro-asemaa ja kohti kotia. Yritin nukkua matkalla, johon en ikinä pysty mutta kipeänä sitä pystyy joihinkin ihmeellisiin asioihin. Matka tuntui kestävän ikuisuuden ja minun oli työnnettävä jossain vaiheessa pää ikkunan raosta ulos että sain raitista ilmaa. Onneksi en joutunut voimaan pahoin, siinä olisi mennyt useamman ghanalaisen kroisoksen ja taksikuskin senssit sekaisin! :D (Trotrot ovat siis pakettiautoja, pikkubusseja.) Vihdoin ja viimein kyytimme pysähtyi ja halusin ulos nopeasti, ikäväkseni huomasin että olimme Madinassa, josta matka Ashaley Botween kestää trotrolla vielä muutaman 10 minuuttia. Kennedy käveli edellä etsimään meille trotroa, mutta vaikeroidessani katsoi taakseen ja huomasi ettei minun jalkani meinaa kantaa. Ei vain ollut voimia kävellä ja joka paikkaa särki. Otimme taksin, jonne kömpiessäni avasin ikkunan sepposen selälleen ja ahmin raitista ilmaa. Kotiinpäästyä ryömin sänkyyn ja ihoni osuessa patjaan, sattui. Kehoni oli kuuma ja sitä taas minun vastusteluistani huolimatta viilennettiin kylmällä pyyhkeellä joka auttoi taas kerran. Täytyy sanoa, etten tiedä mitä tekisin ilman tuota herra Apikiyaa..eipä ole kukaan herrashenkilö koskaan minusta näin hyvää huolta pitänyt. Noh, back to story..muutaman särkylääkkeen otettuani nukahdin samantien ja heräsin kun minulle tuotiin ananasta ja banaania. Söin hieman ja kävin uudelleen nukkumaan. Seuraavana aamuna herätessäni oli mahan vuoro kipuilla. Jäin siis viettämään saikkupäivää, enkä mennyt töihin sankaroimaan. Olo on ollut vaihteleva perjantaista tähän päivään. Lauantaina ajattelin jo olevani paremmassa kunnossa, mutta tänä aamuna herätessäni oli juostava vessaan. Tänään jäi siis jalkapallokentän laidalla notkuminen väliin ja lepäsin ja maha juoksutti minua. Ja on juoksuttanut koko päivän. Sain apteekista ORSia helpottamaan oloani ja täytyy sano että tuntuu että voimat palaavat pikku hiljaa. Huomenna lääkäriin tarkistamaan mikä se on kun vaivaa. Sunnuntaina kun labrat on kiinni, sen takia lääkärireissu siirtyy huomiselle. Saa nähä miten paljon paino on pudonnut tällä kertaa. Täällä kun lääkärissäkäynti tosiaan alkaa ilmoittautumisella, sitten odotetaan vuoroa kuumeen mittaukseen, verenpaineen mittaukseen ja punnitukseen. Viimeksi paino oli pudonnut 7 kiloa tänne tulosta. Mutta eipä hätää, kunhan ruokahalu palaa entiselleen ja voin taas syödä normaaleja ruokia (jotka eivät mitään hirmuisen kevyitä ole!), myös paino hiippailee takaisin varmasti. :D

Mutta kyllä täällä tosiaan huoli minusta pidetään ka kannetaan. Kennedyn kaverit ja serkut on vuoronperään soitelleet, että miten voin ja onko sairaus jo selätetty. Lähtiessämme torstaina Accrasta, yksi lähimmistä kamuista, Slow, halasi ja heitti käden sivulle ja sanoi: "I'll throw your sickness faaaar away!" Eli heitti sairauden kauaaaas pois. Lähes samalla lailla äiti käyttää suvunnaisten taikoja ottaakseen kipuilun pois. ;)

Kello lähestyy puolta yhdeksää illalla ja väsy painaa jo silmää. Tänäänpä en oo ulos astunutkaan, vaikka raitis ilma houkuttelisikin, on se myös muistettava nyt vaan levätä. Pian maistelen josko riisi pysyisi sisällä ja saisin nukkua yön rauhassa. Toivotaan parasta.

Hyviä unia, oman kullan kuvia! :)