Profile
Blog
Photos
Videos
Oi viikonloppu.
Ihanaa levätä ja olla höllötellä vaan! Tänä aamuna tosin heräilin jo ennen seitsemää. Sitä se teettää, kun nykyään heräilen 5 aikaan aamulla. Se on se rytmi, mikä on muuttunut. Olen myös huomannut, että olen alkanut ajattelemaan ja näkemään osan unistanikin englanniksi. :D Välillä tuntuu, että kirjoitan ihan hölmön kuuloista suomea, mutta antakaapas se anteeksi jos näin on. Hahha!
Toissayönä heräsin keskellä yötä, siihen kun nauroin. Kennedy kysyi mitä unta näin kun nauroin ja unessa pikkusiskoni Sini sanoi jotain, mitä sanomme kun vitsailemme ja höpöttelemme keskenämme. Siis jonkun sisäpiirin vitsin tai sanonnan. Oli hyvä mieli vielä aamullakin, kun tuntui että siskoseni oli ihan lähellä. <3
Toissapäivänä saimme seinänaapurimme takaisin. Meillä on siis huone talossa, jossa on ollut tyhjillään huone vieressämme. Pihapiirissämme on 2 muuta taloa, jossa asuu perheitä. Mutta tähän mennessä olemme saaneet olla omassa rauhassa tässä talossa. Vuokraemäntä saapui takaisin huudeille siskonsa ja kahden pienen kaksoistytön sekä muutaman muun ihmisen kanssa . Madam oli tämän ajan ollut pohjoisessa sukulaisensa hautajaisissa. Kaksoistytöt ovat orpoja, jotka hän oli ottanut mukaansa, pitääkseen heistä huolta. Suloiset pienet taaperot, joista toinen alkoi itkeä kun minut näki. Se ei ole mitenkään harvinaista. Muutama viikko sitten, kun olimme käymässä Apikiyan perheen luona, pihapiirissä olevat lapset tulivat luokseni ja koskivat käsivarttani ja kikattelivat. Kohta yksi tyttö kantoi pikkuveljeään luokseni, joka itki ja potki ja yritti päästä sylistä pois. Kun he pääsivät luokseni, pikku jäbä otti jalat alleen! Ja minä jäin säälittelemään. Mutta tuntui myös vähän pahalta, kun rakastan lapsia ja tuntuu kauhealta jos joku lapsi minua pelkää. Vaikka samalla ymmärrän hyvin, etteivät kaikki ole täällä nähneet valkoista ihmistä ja tottakai ymmärrän pienen lapsen pelon uutta kohtaan. Onneksi suurin osa katsoo vain uteliaana ja hymyilee kun hymyilen heille ja vilkutan.
Ihan hullulta tuntuu, että olen kohta ollut jo kuukauden töissä ja 2 kuukautta täällä Ghanassa! Pari mennyttä viikkoa on mennyt todella nopeaa töissä. Ollaan työkavereitten kanssa vaan päivitelty, kun aika menee huristen. Enää 2 viikkoa ja pääsen 2,5 viikon pääsiäislomalle. Jep, täällä on nämä pääsiäislomat vähän eri luokkaa kun Suomen pidennetty viikonloppu, hahha! Mutta sitten taas, eipä täällä muuten paljon lomailla. Eikä ole työterveyttä jne. Kuulin viime viikolla töissä, että vaikka olet kipeä sinun odotetaan tulevan töihin. Noin se menee ainaskin tuossa paikassa missä minä olen. Mutta siinä paikassa onkin hieman eri meininki, yksityinen montessori-koulu kun on. Toisaalta ihanaa, että aika menee nopeaa töissä, mutta se tarkoittaa myös että tämä Ghana-aika menee nopeaa. Mutta täytyy vain nauttia joka hetkestä. Töissäkin olen kyllä viihtynyt paremmin ja huomannut että lapset luottavat minuun. Kaikki on siis täällä todella hyvin. Olisi ihana päästä reissaamaan tai tekemään jotain erikoista viikonloppuisin, mutta työviikko verottaa aika paljon voimia ja viikonloppuisin on ihana tosiaan vaan levätä. Ja onneksi ehtii reissailla ja tehä muuta lomalla, kun ei oo muuta ku AIKAA! =) Täällä alkaa hämärtyä, kun kello lähenee jo ilta kuutta. Huomenna varmaankin notkumaan jalkapallokentän reunalle, tai sitten jään nukkumaan.
Mukavaa viikonloppua ja terveisiä ihanasta Ghanasta!
- comments
Reija Ihanaa oli taas lukea kuulumisia! Nauti elamasta.
Suvi Kiitos
Suvi Kiitos
simba mukava kuulla, että olen unissasi ollut :D ja ennenkaikkea siis hyvissä unissa :) ihana kuulla, että kaikki hyvin siellä! halaus minulta ja elvikseltäkin terveiset! :)
Isosisko Onkin jo ollu ikävä hei, ku ei oo pitkään aikaan tsättäilty. Halauksia myös sinne paljonpaljon, myös Elmerille! ;)