Yeah man! Rastafari!

Lämpimät terveiset Jamaikalta! Eräs pitkäaikainen reissuhaaveeni toteutui vihdoin, kun laskeuduin hurjan lentomatkan jälkeen Kingstonin lentokentällä 15. päivä huhtikuuta. Matka Kuala Lumpurista kesti yhteensä lähes 40 tuntia. Ensiksi lensin KL:stä Guangzouhun n. 5 tuntia, jossa vaihdoin maailman suurimpaan matkustajakoneeseen, yli 500 ihmistä sisälleen imevään, Airbusiin, jonka kyydissä matkasin Los Angelesiin vajaat 13 tuntia. Täällä odottelin juustohamppareiden avulla muutaman tunnin ennen lentoa Miamiin, josta lopulta pääsi "aamulla" lähtemään Kingstoniin, jonne saavuin klo 11 paikallista aikaa. Aikaeroa Kuala Lumpuriin oli leppoisat 11 tuntia, joten kroppa oli hieman sekaisin vuorokausirytmin kääntyessä yhtäkkiä päälaelleen, mutta onneksi sain lennoilla jonkun verran nukuttua kuitenkin ja säästin myös yhden päivän lentäessäni päivämäärärajan ylitse itään!

Kingstonissa minulla oli ensimmäiseksi yöksi Couchsurfing-kontakti, jonne otin taksin lentokentältä (joka on monelle se kallein kyyti koko Jamaikalla, sikamaisesti yli 30 taalaa). Perillä minua odotti 64-vuotias ystävällinen jamaikalaisrouva, joka asui hienolla alueella Kingstonia ympäröivillä kukkuloilla. Sylvia laittoi minulle tervetuliaislounaan ja kertoi hieman yleistä tietoa Jamaikasta, jonka jälkeen oli pakko ottaa pienet päiväunet. Illalla käytiin toisen ranskalaisen sohvasurffaajan kanssa uiskentelemassa alueen uima-altaalla ja ihailemassa Kingstonin valoja auringon laskiessa mailleen.

Aikaerosta toivuin melko pikaisesti, sillä kävin nukkumaan noin kymmenen aikaan ja heräsin joskus seitsemän aikaan aamulla oltuani tosin aamuyöllä tovin hereillä. Tämä rytmi on kyllä nyt ollut päällä jo nämä pari viikkoa, sillä 22-23 aikaan on yleensä ollut täysin valmis sukeltamaan univiidakkoon.
Seuraavana päivänä lähdettiin ajelemaan porukalla Sylvian taksikuskin, Michaelin (joka kuskailee alueen väkeä alas kukkuloilta), johdolla aamun viimeisellä kyydillä kaupungille, sillä vaihdoin majapaikkaani keskustaan, jonne Oikkosten sisarusten oli määrä saapua 16. päivä. Matkalla käytiin kurkkaamassa Usain Boltin ja kumppaneiden reenimaastot ja kotikentät. Michaelin avulla mentiin tämän jälkeen August Towniin, jossa sijaitsi Sizzlan (suosittu jamaikalainen reggaeartisti) studio. Paikalla jannut fiksailivat valtavia kaiuttimia tulevan viikonlopun juhlia varten. Jannut näyttelivät meillä aluetta ja tiloja sekä rakenteillaolevaa Sizzla-museota. Erittäin mielenkiintoinen ja mahtava kokemus heti kärkeen!

Iltapäivällä vielä pyörittiin hetki kaupungilla Sylvian kanssa, jonka jälkeen menin uuteen majapaikkaani Reggae hostelliin. Siistiä hostellia voi lämpimästi suositella Kingstoniin saapuville turisteille. Sijainti on hyvä bussiaseman lähellä, halvin sänkypaikka maksaa 15 taalaa ja sisältää tukevan aamupalan puuron, leipien ja kahvin kera. Illemmalla Aleksin sisko Essi saapui myös paikalle, mutta hieman myöhemmin saatiin kuulla, että Aleksi saapuisi vasta seuraavana päivänä, sillä American Airlinesilla oli tietojärjestelmä kaatunut.

Seuraavana päivänä käytiin pyöriskelemässä kaupungilla, Paraden alueella. Valkoihoisiin turisteihin ei juurikaan Kingstonissa pyöriessä törmää, etenkään näillä "downtownin" alueilla, mutta mitään kuumotuksia ei viiden päivän aikana tullut vastaan. Ajoittaista "whitey"-huutelua ja vastaavaa, mutta ei mitään sen vaarallisempaa.

Synttäripäivä vierähti tänä vuonna reggaeikoni Bob Marleyn museossa sekä entisajan sokeripohatan kartanossa Devon's Housessa, jossa saa aivan mahtavaa jäätelöä.

Yhtenä päivänä tehtiin todella mielenkiintoinen päiväretki reggaen ja jamaikalaisen musiikin syntysijoille Trenchtowniin. Tämä järjestyi puolivahingossa, sillä oltiin lähdössä alunperin ominpäin kulttuurimatkalle jamaikalaisiin ghettoihin, mutta hostellin omistaja oli lähdössä kahden muun turistin kanssa satamaan ja hän tarjosi meille kyydin Trenchtownin Culture Yardille. Otettiin perillä kiertue Bob Marleyn ja kumppaneiden asuin- ja treenikämpillä sekä Trenchtownin ympäristössä, jossa tuli Miss Glorialta maittava kananjalkapossunhäntä-setti lounaaksi.

Nämä alueet (Trenchtown, Tivoli, Jungle yms.) eivät välttämättä ole valkoisen turistin peruskiertueen varrella ja opastettu kiertue olikin oikein mukava, niin ei tarvinnut sokkona pyörinä kartta ojossa mahdollista ryöstöä odotellen. Trenchtownissa sijaitsee mm. Bob Marleyn äidin talo, jonne Bob muutti Nine Milesista 11-vuotiaana, jonka jälkeen muutti Culture Yardille. Treenaamassa sattui olemaan myös yksi paikallinen reggaebändi, joka tarjosi meille hienon parin biisin livekeikan. Takaisinpäin käveltiin ohjeiden mukaan päätietä pitkin Paradeen, eikä lähdetty elämysmatkailemaan sen kummemmin Tivolin kujille, jossa oli viimeeksi kaksi viikkoa sitten jotain ammuskeltu.

Muuten aika pääkaupungissa sujui lähinnä kaupungilla pyöriskellen ja ihmetellen menoa. Lauantaina tsempattiin ja lähdettiin käymään Sizzlan kemuissa, jonne jannut studiolta olivat kutsuneet. Ei tiedetty oikein, mikä systeemi näissä bileissä oli, mutta alkamisaika oli normaali jamaikalaiseen tyyliin eli puolen yön maissa. Perille saapuessamme kahdeksan jälkeen hotellin piha-alueelle tunnelmat olivat melko hämmentyneet, mutta suunnattiin sisälle, jossa oli paikalla vain kourallinen ihmisiä. Myöhemmin tapahtumaan eksyi myös muutamia valkoisiakin. Suurin osa ihmisistä kuitenkin saapuu paikalle vasta joskus yhden-kahden jälkeen, jonka jälkeen meno vain yltyy auringonnousuun asti. Huvittavia oli paikalliset myyjät. Eräskin rastapappa myi marijuanaa valtavassa läpinäkyvässä salkussa. Pössyttely on täällä erittäin suuri osa paikallista kulttuuria ja lähes kaikkialla haistaakin yrttisen tuoksun. Myös hinta on naurettavan halpa, taalalla saa pienen 2-3 gramman pussukan. Hätäisimmille lukijoille ja äiskälle tarkennettakoon, että itse en kyseistä tuotetta tietenkään käytä, mutta vertailun vuoksi esimerkiksi alkoholi aiheuttaa huomattavasti enemmän ongelmia esimerkiksi Suomessa kuin kyseinen luonnonyrtti missään maassa.

Sunnuntaina lähdettiin jatkamaan matkaa kaupungin humusta kohti itä-Jamaikan rauhaa. Tavoitteena oli suunnata Madventuresissakin nähtyyn Ras Johnsonin farmille lepäilemään, mutta Port Antoniosta napatun route taxin kyydissä selvisi, että kyseinen farmi on tuhoutunut vuosia sitten hurrikaanissa (jotka muutenkin ovat välillä riepotelleet pahoin etenkin Jamaikan itäosaa, viimeeksi Sandy-hurrikaani lokakuussa 2012). Tämän jälkeen kämpän etsintä olikin hieman säätöä, sillä useimpia paikkoja ei mainosteta missään, vaan suurin osa edullisemmista mestoista löytyy vain ihmisiltä kyselemällä, jotka vie joidenkin tuttujensa vuokraamiin asuntoihin. Tällä periaatteella löydettiin ensimmäiseksi yöksi iso lukaali, josta vuokrattiin yksi makuukammari meidän porukalle á 30 taalaa yö. Sijainti ei kuitenkaan ollut kovin kätevä, eikä läheinen ranta niin mukava, joten päätettiin jatkaa seuraavana päivänä uuden kämpän etsintää seuraavana päivänä sellaiseen lokaatioon, jossa tekisi mieli lepäillä kunnolla seuraavien päivien ajan.

Aamupalan jälkeinen pyöriskely tuotti lopulta tulosta ja löydettiin mukava paikka erään rouvan takapihalta Long Baylta, jossa on mukava ja hieno ranta, jossa tuli lepäiltyä ja reenailtua TRX-köysillä rantapalmuissa. 35 taalalla/yö meillä oli käytössä mukava asunto, jossa sai itse kokkailtua osan ruuista (etenkin aamupalaksi oli mukava nauttia puuroa, leipää, munia, vihanneksia ja kahvia).

Täällä tulee kuitenkin miettineeksi, että miten paikallisilla ihmisillä on varaa elää näillä palkoilla täällä, sillä kaupassakäynti on erittäin hinnakasta ja osa tuotteista maksaa jopa enemmän kuin Suomessa. Esimerkiksi tässä Long Bayn kylässä 100 gramman purkki kahvia maksaa 5 euroa, leipäpitko 2 euroa, litra maitoa vajaat pari euroa. Suurimmat ostokset paikalliset käyvätkin tekemässä isommassa kaupungissa (Port Antonio), jossa hinnat ovat hieman edullisempia. Meidän lähiravintolassa perus kanariisi-setit ovat kuitenkin edullisia 2,5-3,5 taalaa riippuen annoskoosta. Yksinmatkaileva turisti kuluttaakin Jamaikalla pitkän pennin, mikäli asumiskustannuksia ei pääse jakamaan kenenkään kanssa. Tälleen kolmestaan reissatessa on hyvä, kun asumiskustannukset pystyy jakamaan kolmeen pekkaan.

Viikon verran vierähti Long Baylla ja lähimaastossa lepäillessä. Tehtiin mm. retki Reach Fallseille, jossa otettiin paikalliselta jannulta kierros joen alajuoksulta pääputoukselle ja matkalla päästiin pulikoimaan hienoissa altaissa ja putouksissa. Pääputouksella pääsymaksu olisi ollut 10 taalaa, mutta meidän parin tunnin jokikierros maksoi 5 taalaa/hlö. Todella hyvä ratkaisu oli tämä, sillä muutoin olisi nähnyt vain vaisuhkon pääputouksen ja jäänyt huippukivat pulikoinnit välistä alajuoksulla!

Lisäksi ensimmäisenä päivänä tutustuttiin paikalliseen runoilijataiteilijaan Rassrodiin ja erääseen amerikkalaiseen psykiatriin ja yhtenä päivänä Rod kutsui meidät talolleen viettämään iltapäivää ja tsekkaamaan hänen bisneksensä. Hän kokkasi mahtavaa rastojen ital-kasvisruokaa oman puutarhan antimista. Iltapäivä sujui leppoisasti psykiatrin tutustuessa meidän elämiin ja jutellessamme niitä näitä. Istuttiin muovituoleissa puoliympyrässä ja jenkki kyseli kaikenlaisia kysymyksiä. Välillä tuli täysin olo, että ollaan jossakin terapiaistunnossa, mutta tällä kertaa hän ei veloittanut 500 taalaa tunnilta onneksi!

Eräänä päivänä suhailtiin route taxeilla Bathin kylässä sijaitseville lähteille, jossa jokeen valuu putkista kuumaa vettä jostakin maan sisästä. Täälläkin oli oikein virkistävät ja leppoisat kylvyt. Veden väitetään parantavan erilaisia sairauksia ja ihotauteja, mutta tiedä näistä. Hyvää se kuitenkin teki! Myös surffailua tuli vedeltyä yhtenä päivänä Boston Bayn haastavissa aalloissa. Pari kertaa hieman pääsi aallon päälle, mutta ei mitään sen suurempaa tällä kertaa. Oli kiva kuitenkin päästä kokeilemaan taas sitäkin hommaa ensimmäistä kertaa tällä reissulla!

Nyt ollaan viihtyisässä Port Antonion kaupungissa, jossa majoitutaan alkujaan suomalaisen naisen pitämässä hienossa guest housessa. Oikein viihtyisä huone 40 taalalla. Yläkerran terassilta aukeaa hienot näkymät toiselle puolelle satamaa, jossa miljoonia maksavat huvipurret lillivät ja toisella puolella ikkunasta näkyy iso luonnonsatama. Tämä on kaupunki, johon ensimmäiset banaanilaivat tulivat Jenkeistä ja täältä katsotaankin Jamaikan turismin alkaneen ensimmäisen hotellin perustamisen jälkeen 1800-luvun lopulla. Siltä perulta on monet näistä alueen taloista. Sittemmin saaren turismibisnes on siirtynyt enemmän länsirannikolle.

Muita yleisiä havaintoja Jamaikasta:

Paljon todella muodokkaita naisia, mutta myös hyvin paljon ylipainoisia ihmisiä (ruokavalio täällä sisältää todella paljon sokeria (mehuissa ja limsoissa) sekä paljon uppopaistettua kanaa löytyy joka paikasta,jota tarjoillaan joko riisin ja papujen tai ranskalaisten kera. Paras kana onkin ollut metallilevyjen alla grillattua jerk-kanaa tai possua, jotka ovat todella herkullista (kuvia alla), mutta ruokavalio on kieltämättä hieman yksipuolista ollut ainakin toistaiseksi.

Ilmasto on erittäin miellyttävä, päivisin leppoisat 30 astetta tai vähän päälle ja yöksi viilenee johonkin 25:n nurkille ja miellyttävä karibialainen merituuli puhaltaa viilentäen ihoa mukavasti. Kelpaa taas!

Route taxit ja pakettivaunut ovat edullinen tapa liikkua ympäri saarta (pikkumatkat maksavat taalan (100 Jamaikan dollaria) ja sitten pitemmät jonkun verran enemmän 1,5-3 taalaa/hlö). Matkustaminen on muutenkin mahtavaa pienellä saarella sillä, tunnissa-kahdessa on jo viimeistään seuraavassa paikassa eikä tarvitse kuluttaa kokonaisia päiviä reissaamiseen. Saaren läntisimmästä kohdasta Negrilistä on Kingstoniin vain reilut 300 kilometriä.

Suurin osa ihmisistä on avuliaita ja mukavia täälläkin ja ovat valmiita auttamaan myös valkoisia turisteja, mutta joukkoon mahtuu tietenkin paljon perusurpoja, ketkä koettavat vain saada turisteilta nyhdettyä hieman rahaa.
Noniin, tässä tulikin raapusteltua parin ensimmäisen viikon tapahtumia suhteellisen runsaasti! Täältä itä-Jamaikan rauhasta matka vie kohti läntisempiä turistimestoja, katsellaan miten meininki muuttuu, kun matka etenee! Kuulemisiin taas!