Profile
Blog
Photos
Videos
300111 Trapani. Sicily. Italia.
Herättiin aamulla. Väänsin Sicilialaisen pestoherkun lounaaksi ja luovutettiin asumus puoliltapäivin. Junan Marsalaan pitäisi lähteä klo 13:00 joten siihen pitäisi hyvin ehtiä. Ostettiin liput jostain kahvilasta ja junan saavuttua saatiin melko hyvät mestat. n. 20 minuuttia siitä kun junan olisi pitänyt jo liikahtaa joku random tyyppi tuli selvittämään meille että juna olisi peruttu koska veturinkuljettaja ei ollut jaksanut tulla töihin.. No asiaa lähdettiin selvittämään ja kävi ilmi että veturinkuljettajien lakon pitäisi alkaa tänään klo 18:00! Tyypilliseen tapaan henkilökunta ei vaivautunut ilmoittamaan matkustajille vuoron peruntumisesta. Saatiin lopulta kuitenkin selvitettyä että klo 16:30 olisi "ehkä" junavuoro Marsalaan mutta oddsit sen puolesta vaikuttivat mielestäni melko heikoilta. Asiaa ei yhtään auttanut se että oltiin siirtymässä Marsalaan ilman etukäteistietoa majoituksesta (tätäkin asiaa piti tällä reissulla välttää mutta ei kai seepra pääse raidoistaan.. ; ) joten myöhäisempi saapumisajankohta olisi saattanut osoittautua liian riskiksi vaihtoehdoksi.. Koska dösäasemakin oli sunnuntain vuoksi suljettu ajateltiin ottaa taxi. No parin tunnin etsinnän jälkeen todettiin että koska Italiassa suurinpiirtein kaikilla on oma auto ei takseja ilmeisesti tarvita. Tässä vaiheessa tuli taas mieleen että "Onneksi ei ole kiire mihinkään". Istahdettiin rauhassa katukahvilaan paistattelemaan päivää ja lopulta otettiin uusi apartmentti tutuksi tulleesta b&b:stä (tuli vielä kympin halvemmaksi kuin edellinen..). Huomenna uusi yritys Marsalan suuntaan..
" A person who eats, must make crumbs"
Sicilian Proverb
-I-
- comments