Profile
Blog
Photos
Videos
27032011 Reggio Emilia. Emilia-Romagna. Italy
Milanon ja Parman reissujen jälkeen oli aika viettää perinteistä sunnuntai iltapäivää "Italian style". Matka suuntautui siis Gigliolle jossa kerran niin ylväs Reggianan joukkue pelaa kotiottelunsa. Kaukana ovat kuitenkin kunnianpäivät ja muutaman epäonnistuneen omistajanvaihdoksen jälkeen Serie A paikka on vaihtunut Serie C1 paikkaan :D Tokihan joukkue on nyt noususuhdanteessa sillä pari vuotta sitten pelattiin Serie C2:sessa.. No Emilialaisillakin on kuitenkin ylpeytensä ja silloinen omistaja joka oli ajanut joukkueen konkurssin partaalle eikä suostunut ostamaan uusia pelaajia joutui vihaisten fanien hivutuksen kohteeksi. Nahkavyöt olivat laulaneet ja ukon selkänahka punoittanut mutta sitä saa mitä tilaa. Italian turvallisimmalla stadionilla on kuitenkin heikompitasoistakin matsia hyvä seurata ja pelaapa maajoukkuekin täällä aina välillä. Yleisöä oli paikalle odotettavissa noin 1000 henkeä joten ruuhkaa tuskin pääsisi syntymään..
Lähdettiin aamulla kaupungin keskustaan ja käväistiin luonnontieteellisessä museossa naureskelemassa luonnonoikuille ja muille anomalioille. Tämän jälkeen suunnaksi otettiin Reggianan kotistadion. Saavuttiin Gigliolle hyvissä ajoissa ja käytiin kiertelemässä vähän miljöötä. Reggianan fanit tunnetaan nykyään nimellä "Testa Quadra" joka tarkoittaa kotimaisella "neliöpäitä". Omituisen lempinimen ovat antaneet naapurikaupungin Parman kannattajat jotka ovat Reggianan verivihollisia. Vastavuoroisesti Parmalaisia kutsutaan Emiliassa kuulemma "pallopäiksi" koska "Täit ovat syöneet heidän päistään kulmat pois"(?) Hämmentävää ja jännittävää vaikka jokseenkin omituista.. Ambivalentista suhteesta kuitenkin siis pohjimmiltaa kysymys ja siksi onkin murheellista että nämä kaksi joukkuetta eivät ole kohdanneet toisiaan noin kymmeneen vuoteen. Tänään oli kuitenkin kyseessä ottelu Reggiana vs. Alessandria joten tiukkaa kolmosdivarin keskikastin taistelua oli siis tiedossa. Stadikan laitamilla pyörittyä tärmättiin muutamaan neliöpäähän jotka myivät omia propagandatuotteitaan. Jouduin heti melkein ongelmiin kun menin vahingossa vilauttamaan Parman logolla varustettua kukkaroani mutta sain kuitenkin lopulta anteeksi koska olinhan ulkomaalainen.. Stadionin sisäpuolella fanikrääsää myynyt myyjätär kysyi mistä olen kotoisin ja vastattuani "Dalla Finlandia" hän ihmetteli mitä ihmettä tein Reggianan ottelussa(?) Eihän kukaan täysjärkinen ilmeisesti käy katsomassa Reggianan Serie C matseja kun naapurikaupungeissa voisi nähdä AC Milanin, Inter Milanin tai Juventuksen.
No kuka tässä on väittänytkään että olisi kaikki muumit laaksossa joten matsin alettua ilmassa oli kuitenkin mielestäni suuren urheilujuhlan tuntua! Kahden tunnin tunkkaisen väännön jälkeen Reggiana teki voittomaalin lisäajalla ja yleisö tuli hulluksi. Davide oli arvellut että voitaisiin ehkä saada joukkueen kapteenin paita ottelun jälkeen (D:n lapsuuden ystävä) mutta toisin kävi. Voittojuhlien tiimellyksessä joku taisi pudota kenttää ympäröivään vallihautaankin joten Testa quadrojen myllyttäessä oli hyvä jättää takakaarre ja jatkaa matkaa. Ottelun jälkeen kierrettiin vielä stadikka ja kävi ilmi että stadionin alle on rakennettu täysverinen kauppakeskus(!) Pikaiset safkat siis mexicolaisessa ja sitten olikin hyvä lähteä kohti kämppiä. Kyllä Serie C1:ssä vaan on sitä jotain...
"Some people think football is a matter of life and death. I don't like
that attitude. I can assure them it is much more serious than that."
-Bill Shankley-
-I-
- comments
Kati Apua!
Kati Apua taas kerran lisää..
Kati Heh!