Profile
Blog
Photos
Videos
Pistaasijäätelöä Providenciassa, voisiko päivän saada paremmin käyntiin? Kenties, kenties ei. Tälle päivälle se oli kuin nenu nassuun. Suunnitelmia ei suuremmin ollut, joten harhailimme aikamme pitkin katuja nauttien jälleen auringosta. Kutsu kävi 777:aan, yhteen Santiagon keskustassa sijaitsevista juottoloista. Otimme metron ja löysimme seuralaisemme aseman kulmilta odottelemasta. Käyntiaukko kyseiseen mestaan näytti epäilyttävältä ja sai suomalaiset jopa harkitsemaan hetken. Rohkaisimme kuitenkin mielemme ja astelimme kohti töhrittyä portaikkoa. Kapuaminen jatkui kolmanteen kerrokseen asti, ja portaikko oli kuvaamisen arvoinen sateenkaaren värisine suttuineen ja pölyisine kierteineen. Löysimme sopivan puutarhapöydän johon istuutua. Paikka oli pimeä, ainoa valo tuli huoneen ainoasta ikkunasta, joka oli suojattu verkolla. Kenties joku oli siitä yrittänyt nopeampaa poistumista alas kadulle. Pohtiessamme, miten katonrajaan asti oli joku pystynyt puumerkkinsä jättämään, kysäisimme myös seuralaiseltamme, oliko hän jättänyt merkinnän visiitistään kyseisen ravintolan antimia nauttimaan. Ei ollut edes käynyt aiemmin, sillä kukaan hänen kavereistaan ei ollut suostunut sinne sisälle astelemaan! Ja siellä me oltiin. Kenties paikan maine on pahempi, kuin miksi me se todettiin, viereisessä pöydässäkin istui pukumiehiä.. emme kylläkään kysyneet olivatko bisnesmiehiä vai mafiapomoja… Bisnestä sekin kai ;)
Omat puumerkkimme seiniin jätettyämme oli aika vaihtaa maisemaa. Jäätelö oli jo sulanut vatsalaukun syövereissä, joten tilaa olisi jälleen pienelle murkinalle. Poikkesimme lähikulman ruokalaan, jossa pääsimme nauttimaan vieruspöydän lallatuksesta jukeboxin tahtiin. Heillä ainakin oli meno päällä, eivätkä olutkannutkaan meinanneet enää pysyä ehjinä siinä juhlinnassa. Mutustettuamme pysyttelimme loppuillan visusti poissa kaduilta. Paikallisetkaan eivät uskaltaneet kyseisenä päivänä lähteä ulos, joten tyydyimme nauttimaan suomalaista nestemäisessä muodossa olevaa itse tehtyä salmiakkiherkkua kerrostalon katolla, kuunnellen pommien pauketta laitakaupungilta.
- comments