HELLOU MISTERRRRR!

Viimeiset päivät Pandangarangissa sujuivat leppoisasti paikallisten turistimassojen lähdettyä. Maanantaina menimme surffaus-"kurssille", jonka paikallinen opettaja meille piti. Ajattelimme satsata laatuun ja menimme kalleimpaan kouluun (2 tunnin kurssi ja lauta päiväksi 13€/hlö).Heti aluksi tajusimme, että "oikea" opettaja oli kiinni edellisten kurssilaisten kanssa ja meille hälytettiin jostain varaopettaja. Opettajamme näytti meille kuinka laudalle noustaan ja tätä 3 kertaa kokeiltuamme mentiinkin jo mereen ja siirryttiin käytäntöön. Tahti opettelussa oli siis vähintäänkin rivakka. Matalassa vedessä Longboardilla (pidempi aloittelijoille tarkoitettu lauta) pääsee aika helposti pystyyn jos opettaja tönäisee hiukan lisää vauhtia aallon tullessa. Syvemmältä lähtiessä ja itse vauhtia kauhoessa taas joutuu tosissaan tekemään töitä pysyäkseen pystyssä. Näiden vähäisten omien kokemusten jälkeen osaa lajia arvostaa huomattavasti enemmän, sillä helppoa se ei todellakaan ole. Seuraavana päivänä Heikki kokeili jo hiukan isompia aaltoja ja pääsi kunnolla vauhdin (sekä myös äkkipysähdysten) makuun. Balilla luultavastikin jatketaan uuden ja kiehtovan lajin harjoittelua ja ehkä siirrytään käyttämään jossain vaiheessa vaativampaa ja antoisampaa "oikeaa" lautaa. Sonja tosin on toistaiseksi sitä mieltä, että jatkossa käyttää ainoastaan boogieboardia (lasten mahalauta).

Tiistaina päivällä kävimme paikallisessa kansallispuistossa, joka oli parin kilometrin päässä hotelliltamme. Heti puiston porttien jälkeen näimme Jaavan gibboneita ja laumoittain perusapinoita (emme tiedä lajin nimeä, mutta jos olemme nähneet apinoita niin ne ovat olleet juuri näitä). Kaikki tavarat piti laittaa reppuun, sillä apinat olivat todella röyhkeitä ja varastivat kaiken minkä irti saivat. Meidän kameramme pelasti rannehihna, jonka jälkeen se siirtyi reppuun parempaan talteen. Eräs nainen meinasi päästä lompakostaan kun apina vaan ronskisti kiipesi jalkaa pitkin ylös olkapäälle istumaan ja koitti repiä lompakkoa kädestä. Vesipullot olivat apinoiden ehdottomia suosikkeja. Pullon saatuaan ne kiipesivät puuhun ja ruuvasivat korkin auki ja rupesivat juomaan. Toiset apinoista taas puraisivat pohjaan reiän ja lipittivät mehut tai vedet reiästä. Puisto ei ehkä ollut siisteimmässä mahdollisessa kunnossa, sillä apinat olivat kääntäneet ylösalaisin kaikki roskikset ruokaa etsiessään. Apinoiden röyhkeyttä aikamme ihmeteltyämme kävelimme noin 4 kilometrin vaellusreitin puistossa. Reitin varrella näimme useamman Barking deerin, piikkisian, kaksisarvinokan (hornbill, eli tukaanin tapainen lintu, jolla nokan päällä sarvi) ja jättiläismäisiä perhosia. Puistossa kävelyn jälkeen menimme rantaan ja kävimme hiukan snorklaamassa, mutta vedessä oli jotain kummallista raparperipuuromaista planktonia. Tämä haittasi sen verran näkyvyyttä, että lähdimme omaan rantaan jatkamaan surffiharjoituksia.

Jokaikinen Indonesialainen lapsi ja suuri osa aikuisistakin tervehtii yleensä ystävällisellä Hellou Misterrr-huudahduksella. Hellou siis on ylivoimaisesti ollut tämän matkamme käytetyin sana terimakasih:in (kiitos) jälkeen. Ajoittain meissä tosin herättää suurta huvitusta se, että kaikki eivät ole tainneet tajuta mitä Mister tarkoittaa (toivottavasti), sillä Sonjan yksin liikkuessakin Hellou mistereitä kuuluu aika paljon.

Vesihuoltomme pelasi muuten ensimmäistä kertaa todella fiksusti Panngandarangissa. Hotellihuoneessamme oli oma vesiautomaatti, jolla sai myös halutessaan lämmitettyä vettä. Viikon aikana käytimme juomavettä kolme 20 litran pulloa. Tästä voi helposti laskea, että jätimme automaatin ansiosta ostamatta 40 kertakäyttöpulloa, eli sen verran jäi jätettä syntymättä. Kaupungilla näimme useassa paikassa vedentäyttöpisteitä, joissa sai tyhjät pullot täytettyä käänteisosmoosilla puhdistetulla vedellä. Käänteisosmoosi on varmaankin Yhdysvaltojen avaruusohjelman hienoimpia saavutuksia Teflonin ohella. Siinä vedestä saadaan poistettua kaikki epäpuhtaudet ja jäljelle jää pelkkää puhdasta vettä. Kaakkois-Aasiassa lähestulkoon kaikki vesi on käänteisosmoosivettä. Matkailijan kannattaa ottaa tämä huomioon sen takia, että käänteisosmoosivedestä ei saa suoloja lainkaan ja siksi suolatasapainoa kannattaa pitää yllä esim. juomalla urheilujuomia tai lisäämäällä elektrolyyttijauheita veteen silloin tällöin. Jos näin ei toimita suolojen käydessä vähiin krampit lisääntyvät ja tulee muuten nuutunut olo.

Koko Pangandarangissa olomme ajan meitä on suuresti ihmetyttäneet lapset joilla on jonkinlainen kaverikirja, johon he sitten haluavat meidän nimen, kotimaan ja allekirjoituksen. Nyt sitten lopulta uskaltauduimme kysymään uusilta nimmarinpyytäjilta, että miksi ihmeessä kuljette näiden kaverikirjojen kanssa. Syyksi paljastui se, että paikallinen englanninopettaja oli antanut kotitehtäväksi kerätä tietyn määrään ulkomaalaisten nimiä. Niinpä joka kerta tästedespäin rupeamme jututtamaan nimmarinpyytäjiä oikein toden teolla englanniksi.

Keskiviikkoaamuna starttasimme puoli kahdeksan aikaan bussilla kohti Banjarin juna-asemaa, josta otimme sitten junan kohti Yogyakartaa. Minibussilla matkaan olisi mennyt arvion mukaan 8 tuntia, joten ajattelimme mennä turvallisemmalla, vaikkakin kalliimmalla vaihtoehdolla (400km 13€/hlö ). Täällä saimme todella hyvän hotellin (Duta guest house), jossa on oma uima-allas, langaton netti, aamupala, huoneeseen tarjoiltu iltasnack jne.. Ainoa miinuspuoli tosin on hinta (10€/yö) ;)Tavoitteena olisi täällä tutustua paikallisiin nähtävyyksiin ja sen jälkeen jatkaa matkaa Bromo-tulivuoren kautta Balille. Toivotaan, että maanjäristykset, joita on Sumatralla ollut eivät siirry Jaavan puolelle. Onneksi välimatkaa järistyspaikoille on tällä hetkellä 2000km.

Lisättiin muuten useampi kansio kuvia kerralla, eli sieltä löytyy muutakin uutta kuin vain Pangandarangin kansio.