PIMP MY CALCULATOR

Yogyakarta on kuuluisa batiikistaan. Ensimmäisenä päivänä löysimme itsemme varmaan 5 kertaa batiikkikaupasta erinäisten sattumusten kautta. Tyypillistä batiikkikaupoille on se, että ne ovat juuri menossa kiinni ja nyt on ainutkertainen mahdollisuus ostaa taideopiskelijoiden töitä halvalla. Kaikkialla muissa kaupoissa myydään kopioituja töitä jne. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkialla on samat työt myynnissä, mutta näillä erinäisillä tarinoilla ihmisille uskotellaan tämän olevan juuri sitä aitoa oikeaa batiikkia. Ehdimme käymään myös muualla päivän aikana, kuten esim. Birdmarketilla. Lintutorilla myydään normaaleja lemmikkilintuja, mutta tämän lisäksi on myynnissä myös hiukan erikoisempia olentoja, kuten haukkoja, pöllöjä, boa-käärmeitä, sivettikissoja, skorpioneja, oravia, joutsenia jne. Myynnin laillisuudesta ei ole mitään takeita ja paikoitellen kävi sääliksi eläinparkoja.

Toisena päivänä lähdimme tutustumaan läheiseen Borobudurin temppeliin. Valitsimme kulkuvälineeksi paikallisbussin ja menomatkalla kuski tarjosi jännitystä koko rahan edestä. Suomessa saattaisi samanlaisella ajotyylillä loppua bussikuskin hommat samantien. Lopulta selvittiin ehjänä perille ja päästiin tutustumaan temppeliin. Borobudur on Buddhalaistemppeli ja se on rakennettu reilu 1000 vuotta sitten ja sen rakentamiseen on kaiken kaikkiaan kulunut 100 vuotta. Temppelin restaurointi on onnistunut melko hyvin ja siinä riittääkin paljon ihasteltavaa. Toki Angkoriin verrattuna temppeli ei pääse samoihin mittasuhteisiin, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Lauantai aamuna starttasimme kohti Bromo-tulivuorta. Minibussi lähti klo 8.30 ja oli perillä klo 22.30. Matka kesti tosiaan 14 tuntia, vaikka kilometrejä kertyi linnuntietä vajaa 300. Hotellimme oli yli 2 km korkeudessa ja kerrankin kaipailimme lämmitystä. Onneksi huoneessa oli paksut peitot, joiden alla saimme haalean nuudeliaterian jälkeen nukuttua ruhtinaalliset 3 ja puoli tuntia. Jeeppi tuli aamulla hakemaan meidät neljältä katsomaan auringonnousua läheiseltä näköalapaikalta, joka oli 2600 metrin korkeudessa. Lämpötila oli 5 astetta, joten turvauduimme kerrospukeutumisen ja puimme päälle kaikki vaatteet, mitä rinkasta löytyi. Matka näköalapaikalle kesti tunnin ja sumu oli paikoin niin sakea, että kuski katsoi sivuikkunasta tien laitaa, sillä eteen ei yksinkertaisesti nähnyt mitään. Tieto siitä, että heti pientareen jälkeen oli useimmissa kohdissa satojen metrien pudotus sai meidät pysymään koko jeeppimatkan todella virkeinä. Näkymät näköalapaikalta olivat todellakin vaivan arvoiset. Pilviverhon seasta esiin nousi useita tulivuoren huippuja, joista korkein tupsautteli 20 minuutin välein ilmoille savupilven. Näky oli yksinkertaisesti uskomattoman kaunis. Tulomatkalla kävimme vielä katsomassa Bromon kraaterin, josta nousi savu/höyryä jatkuvalla syötöllä. Bromonympäristö oli kuin olisi kuun pinnalla kävellyt. Tämän jälkeen menimme hotellille aamupalalle ja jatkoimme väsyneinä matkaamme bussilla Balille.

Bussimatka alkoi 9.30 aamulla ja sen piti kestää vähemmän kuin edellisen päivän neljäntoista tunnin rupeama.. Toisin kuitenkin kävi. Moninaisten vaiheiden jälkeen löysimme itsemme Denpasarista jostain mafiataksista, jonka mittaria oli näpelöity siinä määrin, että taksi piti pysäyttää tien varteen ja neuvotella kiinteä hinta Kuta Beachille. Taksikuski osasi käyttää matkaväsymystämme oikeaoppisesti väärin, sillä emme enää olleet parhaassa tinkimiskunnossa yhden aikaan yöllä ja jouduimme pulittamaan matkasta moninkertaisen hinnan. Toisaalta jos jotain positiivista etsii niin maksamallamme vajaalla viidellä eurolla ei Suomessa edes saa aloitusmaksua ;) Lopulta pääsimme hotellihuoneeseen, joka oli huonoin tähänastisista, mutta siihen aikaan ei enää jaksettu muuta kuin otta ensimmäinen vapaa huone.

Heti seuraavana päivänä vaihdoimme lähellä olleeseen Arena hotelliin, jossa huoneemme maksaa 13€. Huone kumminkin vastaa hotellihuonetta Suomessa, joten olomme on täällä varsin lokoisa. Huonepalvelu on mukava lisä ja esimerkiksi aamiainen huoneeseen irtoaa molemmille kahdella eurolla. Sonjan kurkku hiukan kipeytyi bussimatkan aikana ilmastoinnista, joten ensimmäiset päivät menivät lepäillessä. Heikki puolestaan harjoitteli surffaamista Kutan aalloissa vaihtelevalla menestyksellä.

Ensimmäinen kunnon huijausyrityskin tuli todistettua, mutta onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä. Heikki kävi vaihtamassa 150 euroa rupioiksi, mutta kaikki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Valuutanvaihdossa kaveri rupesi latomaan summaa 20 000 seteleistä, joita tuli loppujen lopuksi noin 4 sentin nippu. Heikki tarkisti vielä laskimella vaihdossa saadun summan olevan oikea. Vaihto-operaation jälkeen vaihtaja jäi kummallisesti myhäilemään, jolloin viimeisetkin hälytyskellot rupesivat soimaan. Huoneessa kännykällä suoritettu kertolasku oli jotain aivan muuta kuin rahanvaihtajan laskimessa lukenut summa ja vaihtaja oli myös jo lasketusta nipusta sulittanut rahoja liiviin. Rahaa puuttui loppujen lopuksi noin 50 euroa. Tämän jälkeen juoksujalkaa takaisin kojulle. Pienen neuvottelun jälkeen vaihtajien kanssa päästiin yksimielisyyteen ja saimme antamamme eurot takaisin vajaata setelinippua vastaan. Vaihtajat laskelivat varmaan pienissä rikollisissa mielissään, että 50 euron voitto kannattaa vaihtaa siihen, ettei tarvitse asioida turistipoliisin kanssa. Seuraava hyväuskoinen varmaankin astelee sisään jo ihan piakkoin. Huvittavinta ehkä oli se, että laskimet oli viritetty niin, että Heikin tekemä kertolasku 1X100 antoi tulokseksi 78. Emme ole aikasemmin moisia laskimia nähneet, eli kannattaa jo etukäteen laskea paljon rahaa pitäisi saada.

Torstaina vuokrattiin mopo, jolla käytiin kiertelemässä lähialueita Kuta Beachin ympäristössä. Matka ei tosin alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, koska naapurikaupan koira puri ohi ajaessamme Sonjaa jalkaan. Onneksi selvittiin pelkällä lahkeen repeämisellä ja mustelmilla. Jos hampaat olisivat lävistäneet ihon olisi pitänyt lähteä raivotautirokotukseen. Ajelimme vilkkaita rantakatuja pohjoiseen ja jo 5km päässä rannat alkoivat olla autioita. Liikenne on Kutalla aika vilkasta ja kadut tuovat lähinnä mieleen Phuketin Patong Beachin, mutta koiraepisodia lukuunottamatta mopoilu sujui varsin mukavasti. Matkan varrella oli monenlaisia persoonallisia kauppoja ja shoppailtavaa täällä riittäisi. Me kuitenkin tyydyimme ohi vilahtaviin näyteikkunoihin.

Heikin Herttaprojekti muuten päättyi perjantaina. Jos peli ei jollekulle ole tuttu niin se on korttipeli, jota Windowssilla voi pelata, jos ei 4 hengen korttiporukkaa saa aikaiseksi. Tavoite oli saada neljältä kierrokselta kerättyä kaikki pistekortit. Jo 2600 pelatun pelin jälkeen Heikki pääsi tavoitteeseensa. Onnistumisen todennäköisyys siis näillä taidoilla on 0,038%. Tässä siis avoin haaste kaikille halukkaille, joille peli on tuttu.

Seuraavaksi matkamme jatkuu Ubudiin, jonka pitäisi olla paikallisen kulttuurin kehto. Kutalla aito Balilainen kulttuuri on jäänyt hiukan taka-alalle aussisurffareiden joukossa, mutta nyt siihen toivottavasti tulee muutos. Matkaa on noin 40km, joten luultavasti selviämme lyhyemmällä istumisella kuin aikaisemmissa bussikyydeissä.