JAKARTA

Matkamme Jakartaan kesti kaiken kaikkiaan 36 tuntia ja lentomme saapui kentälle aikataulun mukaan klo 23.45. Tänne pääsimme reittiä Hki-Dusseldorf-Bangkok-Jakarta. Bangkokin lentokentällä oli kerrankin riittävästi vaihtoaikaa eli 11h L Aiemmin emme ole oikeastaan kenttään sen kummemmin ehtineet tutustua, joten tulipa sekin nyt korjattua. Jakartan lentokentälle saavuttuamme saimme rajamuodollisuudet helposti hoidettua ja vastaanotto oli sekavan ystävällinen. Viisumeita meidän ei tarvinnut ottaa, koska hoidimme ne jo Suomessa kuntoon.Jos on tulossa alle kuukaudeksi maahan, niin kentältä saa viisumin 25 taalalla odottaessa.

Saimme heti ulos päästyämme private-taksin (kuulostaa muuten huomattavasti mukavammalta kuin suomalainen "pimeä taksi"). Kyseessä oli siis normaali iso henkilöauto johon englantia puhuva mies meidät ohjasi, kuskimme sen sijaan ei osannut sanaakaan englantia. 35km matka lentokentältä keskustaan sujui mukavasti 10 eurolla ja pääsimme keskustaan Jalan Jaksa -alueelle puolenyön jälkeen. Sopiva hotellihuone löytyi kolmannesta paikasta, josta kysyimme ja täällä Hostel 35:ssa olemme sen jälkeen viihtyneet. Huoneiden hinnat alkavat täällä noin 5 eurosta (ilman omaa suihkua ja ilmastointia)ja itse maksamme 10 euroa/yö ilmastoidusta tv:llisestä huoneesta.

2 ensimmäistä päivää meni matkasta toipumiseen, lähialueisiin tutustumiseen ja elämämme halvimpaan parturikäyntiin 1€/hlö (Heikillä hintalaatusuhde loistava ja Sonjalla kohdallaan). Oikeastaan koskaan aikaisemmin emme ole kokeneet minkään asteisia jetlag-oireita, mutta nyt olo on ollut tavallista nuutuneempi ja aamuheräämiset tuottaneet tuskaa (Heikillä tätä tosin on jatkunut viimeiset 30 vuotta). Kulttuurishokki tuli jälleen ja siltä on melko vaikea yleensäkään ottaen välttyä. Lähestulkoon aina uuteen paikkaan tultaessa iskee fiilis, että minkä ihmeen takia tänne oikein tuli lähdettyä. Kaikki tuntuu aluksi vaikealta ja mistään ei tunnu löytyvän ruokaa, kauppaa, kyytejä tms.. Sitten kun on pari päivää paikassa ollut niin yhtäkkiä kaikki tuntuukin sujuvan hyvin. Oma halpa ja hyvä lempiravintola on löytynyt, hotellitarjonnan on ehtinyt seuloa ja valita itselleen sopivimman, yleisten kulkuneuvojen käytön oppinut jne. Tämän takia pyrimme viettämään useamman yön yhdessä paikassa.

Kolmantena päivänä suuntasimme paikalliseen Ancolin Dufan-huvipuistoon, joka kovasta hehkutuksesta huolimatta osoittautui laitetarjonnaltaan aika tavanomaiseksi. Tosin jos rannekkeesta maksaa 3 euroa ei ehkä kannata liikoja odottaakaan. ;) Paikallisia oli liikenteessä aivan käsittämättömiä määriä, koska Ramadan lähestyy loppuaan ja viikonloppuna juhlitaan Idul Fitriä. Jonot laitteisiin olivat aivan järkyttäviä ja vuoristoradan jonossa uskomme oli todellisella koetuksella.. kunnes paikalle liihotteli pelastava enkeli, eli FastTrack -lippukauppias. Lipun avulla pääsi laitteisiin jonottamatta oman FastTrack-oven kautta ja hintaa sillä oli 7 euroa. 5 minuutin päästä ostoksesta olimme jo vuoristoradassa fiilistelemässä pysyykö aamupala sisässä vaiko ei. Paikallisilla nuorilla ei tälläisiin ylellisyyksiin tietenkään ollut varaa ja olimme lähestulkoon ainoita FastTrackiläisiä koko puistossa. Hiukan kyllä hävetti marssia koko jonon ohi siirtomaaherra -tyyliin. Lipuilla pääsi myös nauttimaan virvokkeita omaan Loungeen, joka tuntui oudolta lisältä huvipuistossa (lähes yhtä oudolta kuin paikalliset, jotka halusivat ehdottomasti tulla yhteiskuvaan kanssamme).

Jakartalaiset ovat luultavasti jo synnytyslaitoksella joutuneet joutuneet jonottamaan. Joka paikkaan täällä on jonkunlainen jono, johon sitten kaikista mahdollisista suunnista tunkee porukkaa väliin. Ala-asteella jonottamista koskevat opit siis kannattaa unohtaa ennen tänne tuloa. Parhaat tähänastiset jonotuskiksit tulivat Dufan huvipuistosta lähtiessä. Huvipuiston porteilla on Transjakartan bussiasema, jossa on lipunmyyntipiste. Busseja kulkee tiheään, mutta lippuluukkuja oli tietenkin vain yksi. Jonottajia luukulle oli varovasti arvioituna useita satoja ja busseja lähti vajaina matkaan.

Yleinen liikenne toimii täällä vaihtelevasti. Epämääräisiä busseja ajelee sinne tänne ja ovensuussa lipunmyyjä huutelee paikkoja, joista emme ymmärrä mitään. Transjakarta on ainoa selkeämpi vaihtoehto täällä. Se on bussiverkosto, jolla on linjoille rakennettu omat eristetyt kaistat, joita pitkin bussit yleensä pystyvät ruuhkista riippumatta esteettä ajamaan. Kaista on eristetty korokkeella, mutta mopoilijat mielellään ajelevat vapaata väylää aina, kun koroke on jostain pettänyt. Lippu Transjakartaan maksaa 20 senttiä, joten kallista kyyti ei ole. Ainoana ongelmana on vaihtaminen, sillä eri linjojen pysäkit eivät ole välttämättä samoissa paikoissa. Hyppääminen risteävältä linjalta toiselle ei siis tuosta vain onnistukaan. Taksiin uskaltauduttuamme totesimme sen aika kivuttomaksi vaihtoehdoksi. Esim. 5 kilometrin matkan pääsee eurolla, kunhan vain yhtiönä on Bluebird. Muilla yhtiöillä hinnoittelu on epämääräisempää, eikä mittareita ole välttämättä ollenkaan.

Eilen kävimme vesipuistossa, joka oli myös liitetty Ancolin viihdekompleksiin. Sisäänpääsy oli 2 euroa ja puisto oli ihan mukava paikka. Vesiliukumäkikokemukset tosin jäivät yhteen kertaan sillä turvallisuussäädöksiä niissä ei ollut lainkaan. Mäkeä laskettiin jonossa ja alastulossa perässä laskeva lapsi täräytti saman tien päälle. Uimapukumuoti oli Aasialaisittain melko konservatiivista. Naisilla oli yleensä pyöräilyshortsit ja T-paita. Rohkeimmat olivat laittaneet päällensä ihonväriset pyöräilyshortsit, joiden päällä sitten oli normaali uimapuku. Iltapäiväksi ehdittiin vielä Oceanparkiin, jossa kävimme katsomassa delfiini/maitovalas -showta ja 4D elokuvan. Ancolissa olisi ollut vielä paljon muutakin tarjolla, mutta aika/voimat eivät riittäneet enempään.

Tänään yritimme päästä Kansallismuseoon, joka valitettavasti oli Ramadanin loppumisen takia suljettu. Museon sijaan lähdimme paikalliseen Senayan -luksusostoskeskukseen Golden Trianglen kaupunginosaan, joka on Jakartan modernimpaa aluetta. Oma asuinalueemme on aivan eri maailmasta tänään näkemäämme verrattuna. Ostari oli oikeastaan aivan samanlainen kuin Singaporen hienoimmat ostoskeskukset. Hauskana yksityiskohtana jäi mieleen KidBarbershop. Se oli lapsille suunnattu parturi, jossa perheen pienimmät istuivat formula-autossa tai muussa vastaavassa. Edessä oli tv-ruutu, jossa sitten naperot pelasivat haluamaansa konsolipeliä ja samalla tukka siistiytyi.

Maanantaina olisi tavoite jatkaa Jakartasta kohti Bandungia. Sieltä pitäisi löytyä Tangkuban Perahu -tulivuori. Paikasta emme vielä oikeastaan tiedä mitään muuta, mutta sinne siis seuraavaksi.