Kyllä on amerikkalainen elämä maistunut taas hyvältä! Haipakkaa on menty, joten ei ole paljoa kerinnyt päivittelemään tapahtumia. Nyt on rauhallinen aamu meneillään, kahvi nautittu vaniljakerman kera ja munakokkelia syöty paahtoleivän päältä. Viikonloppu oli uskomaton kaikin puolin ja siihen perään heti pikatrippi Denveriin. Lähdetääs purkamaan tapahtumia!

En voi millään sivuuttaa päivääni New Yorkissa. Mielestäni selviydyin vähintään yhtä hyvin kuin Kevin McCallister. Yölento Rion kuumuudesta laskeutui aamulla ennen kuutta New Yorkin pakkasiin. Myrskystä ei ollut enää tietoakaan vaan aamu oli kauniin kuulas. Vilpoinen oli käppäillä pilvenpiirtäjien varjostamilla kaduilla, mutta korkeiden rakennusten välistä tulleet auringon säteet lämmittivät mukavasti. Otin siis metron Manhattanille, ensimmäisenä kohteena Papaya King Hot Dog. Upper East Siden huudeilla sijaineesta Hot Dog puodissa tilasin ensin yhden. Kauniin liiton kuuman koiran kanssa muodostivat grillattu sipuli ja paksu juustokastike. Kuola valuu tässä nytkin näppäimistölle, joten en voinut jättää vierailua yhteen Koiraan. Toiseen lisäsin vielä sipulirenkaita ja Barbeque-kastiketta. Saako suomesta edes Hot Dogeja? Älkääkä nyt sanoko, että jäähalleilta saa ;)

Seuraavana valmiiksi tiedusteltu kohde oli hampurilaispaikka Keskuspuiston etelä puolella. Päivä oli nuori, eikä lounasaika ollut alkanut vielä, joten naatiskelin yhden caramel macchiaton Seattlen ylpeydessä Starbucksissa. Burgeri paikka oli todella haasteellinen löytää. Löysin oikean osoitteen ja menin sisälle. En nähnyt missään kylttejä raflasta. Olin luksushotellin aulassa. Menin ulos ja kysyin ovimieheltä, joka sanoi että burgeripaikka on sisällä. En voinut millään uskoa, sillä olin nähnyt kuvia paikasta, jossa seinät on tussattu täyteen kirjoituksia ja mesta vaikutti hämyiseltä. Mestalta joka ei missään nimessä sovi viiden tähden hotellin imagoon. Ruuan taso sinänsä sopi :) Aulassa kysyessäni minut ohjattiin verhon taakse josta aukesti käytävä burgeliluolaan. Tunnelma oli hämyinen, istuin alas ja sain todella hyvää palvelua. Heillä on listallaan kaksi burgeria. Sinkkupihvillä tai tuplalla. Tällä kertaa riitti yksipihvi, jonka kanssa oli juustoa ja perus kasvikset. Ei mitään ylimääräistä ja se tekikin pihvisämpylästä kaunokaisen. Ei läträilty sooseilla, sämpylöiltä löytyi vain sinappi&ketsuppi. Itse paksu, mediumiksi jätetty hampurilaispihvi oli parasta mitä olen jauhelihasta ikinä saanut. En tiennyt miten lihassa voi olla niin puhdas ja kaunis maku.

New Yorkin ruoka glory ei jääny tähän. Olin suunnitellut sus*** jälkiruuaksi, joten pidättäydyin suunnitelmassa. Taas tossua toisen eteen, sillä sushimesta oli itäisessä keskikaupungissa. Paikka oli täynnä lounastavia pukumiehiä, itse olin vähän ryytyneen oloinen matkustamisesta, mutta palvelu oli jälleen ensiluokkaista. Sain istumapaikan tiskiltä kokin edestä. Jokaisella on oma kokki, joka laittaa juuri sinulle mitä haluat. Nigirit tehtiin niin, että mestari voiteli siihen sopivasti wasabia ja soijaa, ei siis mitään sotkuksi mahdollisesti yltyvää dippailua. Ja listä oli laaja. Mainittakoon sinievätonnikala, valtavan kokoinen kampasimpukka ja pikkurillin kynnen kokoista kuningaslohen mätiä.

Kerta kerralta tykkään Nykistä enemmän. Tällä kertaa keskityin vain ruokaan nähtävyyksien sijaan, mutta se todellakin kannatti. Tulen nälkäiseksi kun mietinkin, että tuo oli vain pieni riipaisu metropolin kulinarismiin. Palasin takaisin kentälle ja koneen nokka kohti länttä. Laskeuduin Seattleen hieman ennen kymmentä ja olin vuokrannut punkan China Townista. Iltapalaksi oli vielä saatava Hongkongin rapeita nuudeleita ja bbq possua :)

Aamulla oli vuorossa odotettu jälleen näkeminen. Justin ja kaverimme Taylor tulivat hakemaan minua. Matkasimme tuttua reittiä vuorten yli kohti Washingtonin erämaata. Niin paljon muistoja tulvahti mieleen kun aloimme lähestyä Moses Lakea ja tien varressa kasvoi pelkästään Tumble Weediä. Wikipedia kertoo tälle turhukkeelle suomalaiseksi nimeksi arokierijän :) Justin on muuttanut kotoota Moses Laken ulkopuolellevartin verran ja asustaa keskellä peltoa Taylorin kanssa. Lauantaina kokoonnuimme perheen kotiin, jotka ovat muuttaneet järven rantaan. Vanhin veli Jared tuli tyttöystävänsä kanssa Portlandista, missä Jared on töissä nykyään. Samat vanhat (mutta niin hauskat) vitsit lyötiin tiskin ja syötiin aito amerikan grilli-illallinen. Pihvit oli ranteen paksuisia, oli kyytipojaksi juustoperunoita ja herkullisia salaatteja, tietysti majoneesipohjaisia :) Mietin monesti illan mittaan, miten hienolta on tuntea kuuluvansa perheeseen täällä. Ilta kruunattiin kokoperheen välisillä keilauskilpailulla. En voittanut, mutta ei mennyt ränniinkään :)

Sunnuntai, suuri päivä. Yksi suurimmista amerikkalaispäivistä. Ihmiset rankkaavat sen täällä joulun jälkeen suurimmaksi. Pidot olivat sen mukaiset. Oltiin Walkerien serkun luona, jonne oli kerääntynyt sukua runsaasti. Oli tarjolla jälleen kaikkia herkkuja, pulled pork sandwichejä ja ribsejä etunenässä. Sitten itse päätapahtumaan. Minusta on muovautumassa jefu-fani. Alan ymmärtää peliä, ja se miten ottelu ratkesi niin oli todelliden aivopieru pelinjohdolta. Peli sisälsi hienon draamankaaren ja tällä kertaa se päättyi suruun. Pitkään näytti siltä että ottelu päättyy meidän juhliin. Paljon puhetta on siis riittänyt ottelusta turuilla ja toreilla. Jared pakkasi autonsa ja suuntasi kohti Portlandia ja tulevaa työviikkoa. Justin lähti maanantaina puolikkaaksi viikoksi opiskelemaan Spokaneen.

Minäpä hurruuttelin Spokaneen jo su-ma välisenä yönä, tarkempi osoite oli Spokanen lentoasema. Alla kunnon amerikkalainen bensasyöppö GMC Yukon. Sumu oli niin paksu, että eteen näki muutaman metrin mutta ei aamu kolmelta edes I-90 ole paljoa liikennettä. Se, että auto syö 17 litraa satasella ei nyt niin paljoa paina sillä bensa gallona maksaa alle kaksi dollaria eli litrahinta pyörii siinä vähän 50 dollarisentin päällä. Euron kurssihan ei tällä hetkellä ole meille eurooppaisille edullinen jenkkivierailulle, mutta löpö täällä ei paljoa kustanna tällä hetkellä. Pessimistisimmät puhuvat jo seuraavasta Suuresta Lamasta, mihin tämä bensanhintojen lasku kuulemma johtaa :) Eli Spokanesta minulla oli aikainen lento Denveriin, Coloradoon. Ilma oli vilpoinen, mutta pikku hiljaa taivaalle noussut aurinko sai tuntumaan päivän todelliselta kevät päivältä. Sellaiselta mitä Suomessa vietetään vappuna, jos ei sada. Denverissä minulla oli vain yksi päämäärä. Pepsi Center ja live Monday Night Raw. Se kenellä laji ei ole tuttu, niin sanottakoon että kyse on painista. Jotkut kutsuvat sitä myös show painiksi. Minulla oli hyvät paikat keskikatsomossa rivillä yhdeksän. Alunperin minun piti istua rivillä 18 ja joku halusi istua kaverinsa vieressä, joten en pistänyt pahaksi vaihtaa paikkoja. Tästä aiheesta, mikä on minulle todella intohimoinen, voisin höpistä pitkät pätkät, mutta se ei varmasti ole nyt sopivaa. Sanottakoon, että kokemus oli juuri niin hieno kuin odotin, kun melkeen loppuun myyty halli riemuitsee ja buuaa. Näin suurimmat supersankarit todella läheltä. Ja pari otteluakin sai minut haukkomaan happea. Kevät on hienoa painifanin aikaa.

Nyt sitten taas takaisin Moses Lakessa. Justin tulee torstaina takaisin, joten minulla on hyvää aikaa nähdä muita kamuja ennen sitä. Nyt seuraavaksi onkin vuorossa lounastreffit Carlyn kanssa. En ole nähnyt tätä 195 senttistä korisgurua sitten 2009 jälkeen :)

Viimeistä reissuviikkoa viedään, joten otetaan kaikki iloirti siitä. Kuulemiin taas Suuresta Amerikasta!