Päivä 13

Tervehdys Ohion maaseudulta! Ollaan päädytty keskilännen tasangoille ja meininki eikun maalaistuu. Tämä Amerikan 11. suurin osavaltio on koti myös monelle amissille. Minun piti jo kirjoittaa raporttia edellisessä kohteessa Pittsburghissa, mutta jouduimme paikallisen virkavallan kanssa tekemisiin ja se sotki yhden illan suunnitelmat. Olihan se vähän niinkuin elokuvissa; valot, sireeni ja todella virallisesti esiintyvä seriffi. Tästä lisää tuonnempana.

Saavuimme keskiviikkoiltana Philadelphiaan. Paikalliselta bussiasemalta suunnistimme näppärästi Phillyn vanhaan kaupunkiin, missä hostellimme sijaitsi. Majapaikkamme oli oikein siisti ja viihtyisä, mutta pientä miinusta täytyy antaa huonekoosta. Huoneessa oli kymmenkunta kerrossänkyä, minä ja Steffen vallattiin pari yläpunkkaa. Jotkut kanssa nukkujista vetivät hirsiä kyllä todella äänekkäästi.

Hieman sateinen aamu avattiin paikallisessa kauppahallissa. Paikasta tuli täysin meidän suosikkipaikka Phillyssä. Erityisesti donitsikojun ääreen pysähdyttiin kertatoisensa jälkeen. Karamelliomena ja Bostonkreemi sulkivat syöjiensä suut välittömästi. Oltiin vaan hiljaa ja myhäiltiin. En tiedä, haluanko syödä donitseja enää ollenkaan, sillä en halua särkeä illuusiota täydellisestä donitsista. Hetkeen en ainakaan syö. Söimme hallissa myös Adamin esittelemän ja paikallisten rakastaman roast pork sandwichin. Adamin jalan jäljillä kulkemisen kruunasi Franklin's Fountainissa nautittu jäätelöannos.

Olihan tuon syömisen jälkeen vähän liikuttavakin. Esikuvana tietenkin Phillyn suurin sankari Rocky. Juostiin elokuvasta tutut portaat, poseraattiin nyrkit pystyssä ja kädet kohti taivasta. Vihelleltiin ja hyräiltiin You're gonna fly nowta. Tuuli ja vihmoi, vain tosi fanit olivat tulleet laitakaupungin laidalle fiilistelemään Rockyn tarinaa. Kun käveltiin takaisin kohti keskikaupunkia, niin sade yltyi oikein kunnolla. Hostellille saapui pari uitettua koiraa.

Pienen huilin jälkeen alkoi jälleen hiukoa ja vuorossa oli paikallinen suuruus Philly cheese steak. Vierailtiin paikassa, jossa aina Eric Lindroosista Bruce Willisiin kiittelevät paikallista Jimiä hyvistä eväistä. Kyseessä on siis patonkimallinen leipä, mihin tulee hieman jauhelihalta muistuttavaa lihaa, juustoa ja sipulia. Yksinkertaista ja kaunista. Illalla hostelli järjesti baarikierroksen paikallisissa kuppiloissa. Meillä oli Steffenin kanssa oikein hauska ilta muutaman sveitsiläisen ja skotin kanssa. Paljon naurua iltaan toi mahtava keski-ikäinen tummaleidi Sheri tarinoineen.

Perjantaina aamu donitsien jälkeen oli aika siirtyä tien päälle. Valjastimme uuden uljaan kumppanimme, Chevrolet Sparkin viiden tunnin siirtymälle Pennsylvanian toiselle laidalle Pittsburghiin. Matka sujui rattoisasti menneitä muistellen ja maisemia katsellen. Pennsylvania ei ole pelkkää peltoa, vaan maisemaan vaihtelua tuo Appalakkien vuorijono. Pittsburghiin saavuimme juuri iltapäiväruuhkan aikaan. Ilta meni lepäillessä motellilla. Tämäkin erittäin tuttu elementti amerikkalaisista elokuvista. Kahdessa kerroksessa ovia ripi rinnan, huoneet simppeleitä ja sitä rataa.

Pittsburgh, Steel City on rakennettu nätille paikkaa kahden intiaanijoen yhdistyessä Ohio joeksi. Kaupunki tunnetaan erityisesti monesta sillasta(ME 446 siltaa) sekä urheiluseuroista kannattajakuntineen. Paikka myös tunnetaan muuan ketsuppitehtailija Heinzin kotiseutuna. Ja niin pääsemme jälleen oivan aasinsillan kautta puhumaan ruuasta. Vatsalaukkujemme johtaja Adam Richman oli suositellut menemään Pittsburghissa Strip Districtille. Tämä vanha teollisuusalue on nykyään täynnä mitä maittavampia ruokaloita ja viihtyisiä puoteja. Jonotimme yli puoli tuntia, että pääsimme sisään kaupungin suosituimpaan aamiaisravintolaan. De Luca's on tarjoilut aamupalamättöjä yli 60 vuotta ja kolmen miljoonan kananmunan verran. Sen jälkeen jälleen kävelimme ja kävelimme. Ihmettelimme kaupungin korkeinta pilvenpiirtäjää ja istahdimme auringossa joenrannassa. Katselimme college jalkapalloa ja joimme paikallista vehnäolutta, joka oli maustettu mansikalla. Sen jälkeen oli aika Primanti Brosin, vuonna 1933 perustettu sandwich-ravintola, josta on tullut Pittsburghilaista kansallisruokaa. Kyseessä on kunnon pullava italialainen vehnäleipä, jonka väliin laitetaan valitsemaa lihaa ja juustoa. Sitten väliin lyödään itse leikatut ranskan perunat. Homma kruunataan vielä taivaallisella coleslawlla ja muutamalla tomaattisiivulla. Otettuamme haukut leivistä ja Steffen tiivisti tunnelman osuvasti: ''Olemme saavuttaneet pisteen, jolloin naisia ei enää tarvita''

Ruuan jälkee köröttelimme joen toiselle puolelle Mount Washingtonin huipulle katsomaan auringonlaskua. Siihen asti päivää kaikki oli mennyt todella kivasti. Pimeä oli luonnollisesti laskeutunut, kun huruttelimme pikku Sparkilamme alas rinnettä. Risteykseen tultaessa emme oikein muistaneet mihin suuntaan olisi pitänyt lähteä ajamaan. Lähdimme juuri väärään suuntaan. Muutama kymmen metriä ajettua edessä kaistallani pönöttää autonkuljetusrekka hätävilkut päällä. Näen kauempana auton tulevan vastakkaista kaistaa minua kohti. Katson kuitenkin, että voin lähteä ohittamaan paikalla olevaa rekkaa koska tie on niin leveä, että kaksi autoa mahtuu ajamaan rekan ohitse. No ei mahdu jos toinen ajaa omaa kaistaa aivan keskellä. Onneksi vain peilit kolahtivat yhteen. Olisihan siis voinut tulla autoille pahempaakin osumaa ja sinänsä tyytyväinen, mutta harmittaa, kun joku paikallinen nainen ei ymmärtänyt, että kyllä siitä olisi kaksi mahtunut. Yritti vain opettaa minulle liikennesääntöjä, kun odoteltiin kyypeleitä selvittämään tilannetta. Ja sitten vaati minulle vielä sakkoja. Kyllähän tuosta sakon olisi minulle voinut antaa, mutta ihan hyvä ettei niin käynyt. Ja kokovakuutus kattaa pikku Sparklemme peilin.

Sunnuntaiaamusella hyvästeltiin Pittsburgh ja käännettiin nokka kohti Ohiota. Matkustettiin kolmisen tuntia Eriejärven, joka on yksi viidestä Suuresta järvestä. Tämän valtavan järven rannalle on rakennettu huvipuisto, joka on äänestetty 16 kertaa putkeen maailman parhaaksi huvipuistoksi. Aika monen monta wau-momenttia tuli, kun pisteltiin menemään mitä hurjemmissa vuoristoradoissa. Pientä vapinaa oli havaittavissa, kun odotettiin valojen vaihtumista vihreiksi Top Thrill Dragsterissä. Laite kiihdyttää eteenpäin neljässä sekunnissa 197km/h ja syöksyy sitten ylöspäin 130 metriä. Siinä ei paljoa kerinnyt ajatella kun oltiin huipulla ja sitten jo syöksyttiin hurjaa vauhtia alas. Toinen myös maininnan arvoinen laite tässä 147 hehtaarin puistossa oli Millenium Force-rata, joka kulkee kahden kilometrin radan 150km/h. Vietettiin 10 tuntia puistossa, jalat aivan hapoilla illasta kävelemisestä ja jonottamisesta. Oli kaunis päivä ja jengiä oli meistä jopa tungokseen. Parhaimmillaan jonot olivat vajaata kahta tuntia laitteeseen. Itse jonotimme pahimmillaan tunnin ja vartin. Mietittiin, että mitä homma on jonain nättinä heinäkuisena lauantaina, kun liikkeellä on lomalaiset yms. Jonottamiseen on varattu tilaa valtavat sokkelot, jotka olivat nyt noin puolillaan. Kuka haluaa jonottaa melkein kolme tuntia yhteen laitteeseen?

Jälleen herätty kauniiseen aamuun motellista hieman Clevelandin länsipuolelta. Tänään tutustumme kyseiseen kaupunkiin ja huomenna ajamme läpi Indianan Illinoihin, missä odottaa mega metropoli Chicago.

Mahtavat fiilikset ja odotus huipussaan! Torstaina koittaa kauan odotettu paluu. Moses Lake, We're on our way!