Leppoisa aurinkoinen perjantaiaamu Moseksessa. En ole nähnyt pilvenhattaraakaan Moses Laken vierailun aikana. Sääkin on poikkeuksellisen lämmin tähän vuoden aikaan nähden. Löhöän sohvalla Jordanit ja vaimonhakkaaja päällä ja todistin etä-jokerina vahvan kuuskytminuuttisen Turusta. Perheen äiti Julee toi minulle aamupalaa sohvalle.

Oon tykännyt kovasti ottaa happea tiukan itärannikon turneen jälkeen. Joka aamu olen herännyt jostain syystä tarkalleen kahdeksalta. Pari tuntia vetänyt lonkkaa ja katsellut jenkki töllötintä. Yrittänyt löytää jotain katsottavaa 300 kanavan joukosta. Joka päivä minulla on ollut lounasdeitit jonkun vanhan kaverin kanssa. Illalla olen hengannut Justinin kanssa, kun hän on tullut kotiin kuuden pintaan.

Yhden kohtaamisen haluan erityisesti nostaa esiin. Keskiviikkona menin nykyään pahamaineseen Basen lähiöön, jossa asuin suurimman osan vaihto-oppilas vuodestani. Näky entisen kotitaloni pihalla oli vähintään mielenkiintoinen. Pihalla oli viisi romuautoa, joista yhden alta löysin vanhan host-veljeni Devenin. Hän oli kypsynyt huomattavasti vuosien aikana. Erityisesti uskon kahden vuoden mormoonikirkon lähetyssaarnausmission tehneen pojalle hyvää. Astelin sisälle ja ensimmäisenä minua tervehtiin nykyään 16 vuotias mäyräkoira Sofia. Kuulen, miten hän hengästyy yrittäessään lyllertää kohti minua. Viisi vuotta sitten hän oli jo aikamoinen syöttöpossu ja en yllättynyt yhtään nähdessään hänen mahansa laahaavaan maata. Yllätyin enemminkin, että koira on vielä elävien kirjoissa. Minun aikaan nähden huusholli oli kokenut muutamia muutoksia. Ei minun aikana ollut keinuvaa sohvaa. Minun aikana oli kylläkin huomattavasti siistimpää. Nykyään talossa asuu kolme mies polvea. Poika Deven, Isä Bruce sekä Brucen 88-vuotias isä. Vanhempi veli oon muuttanut Coloradoon tajuttuaan ettei voi jäädä paikkakunnalle ja äiti flippasi aikanaan ja lähti menemään. On kuulemma soitellut ja halunnut palaavan takaisin, mutta sitä päivää ei kuulemma nähdä. Teki hyvää ymmärtää, että aikanaan erilaiset ongelmat johtuivat tästä epätasapainoisesta naisesta, joka aiheutti minulle aikanaan harmaita hiuksia ja nyt myöhemmin aiheuttanut kaikenlaista skeidaa muulle perheelle. Kun kysyin Deveniltä, että saiko hän koskaan tietää miksi äiti yhtäkkiä jätti perheen, niin sain vastauksen, joka mielestäni kertoo paljon siitä ihmisestä. ''Hän kertoi, että hänellä ei ollut enää hauskaa.''

Otimme yhden autoista ja ajoimme naapuri pitäjään Ephrataan. Perheen vanhin lapsi Kayla asui jo aikanaan siellä miehensä ja kahden lapsen kanssa. Nyt perhe oli kasvanut entisestään kaksosten synnyttä perheeseen. Tykkäsin Kaylasta ja Lancesta jo kovasti silloin, he olivat rentoja nuoria aikuisia, heidän kanssaan pystyi olla tosi avoimesti, koska eivät olleet kirkon ihmisiä kuten muu perhe. Lapset olivat tavattoman söpöjä ja riehuivat ympärillä, kun jaoimme kuulumisia menneiltä vuosilta. Kun illalla palasin Walkereille niin mietin mielessäni, kuinka paljon onkaan tapahtunut periaatteessa normaalille erittäin uskonnolliselle perheelle ja erityisesti täysin tavalliselle mormooniperheen isälle. Vaimo vain lähti aikanaan toisen miehen matkaan. Ja vanhin pojista muutti Coloradoon ja aikoo naida meksikolaistaustaisen miehen. Deven, joka olisi ennen lakannut puhumasta veljelleen, osoitti mielestäni suurta kypsymistä todetessaan. ''Hän on aina veljeni ja tulen aina rakastamaan häntä, mutta en hyväksy mitä hän on tekemässä'' Tuo on jo todella paljon sitä silloin kaipaamaani suvaitsevaisuutta mormoonilta.

Haikein mielin jää tänään taakse Moses Lake. Kun antaa sen viimeisen halin, niin ei koskaan tiedä milloin näitä naamoja tapaa uudestaan. Haluan kiittää täällä blogissakin erityisesti Walkerin perhettä, jotka ottivat minut perheenjäsenekseen viikoksi.

Tänään illalla alkaa länsirannikon seikkailut, ensiksi San Franciscoon ja sieltä ensi viikon alussa pitkä taival Las Vegasiin. Seuraavat kuulumiset sitten Sin Citystä ;)