Päivä 30

Ollaan päästelty melkein 1500 kilometriä kolmeen päivään ja päädytty vihdoinkin huitsin Nevadaan! On aivan jotain käsittämätöntä todistaa tätä populaarikulttuurista niin tuttua hulluutta täällä paikan päällä. Asumme yli kolmen tuhannen huoneen Flamingossa. Tarkennukseksi, että Vantaalle vuonna 2008 valmistunut viihdekeskus on esikuvansa parkkihallin kokoinen. Tämä vuonna 1946 valmistunut legenda sijaitsee vielä legendaarisemmalla Stripillä, joka on täynnä toinen toistaan mahtipontisimpia hotellikomplekseja. Näyttää tuossa Stripillä pönöttävän yksi Eiffel-tornikin. Hotellin ala-aulaan kertakaikkiaan eksyy. Kaikkialla baareja, ravintolaita ja tietenkin silmän kantamattomiin pelikoneita ja -pöytiä. Meno on hieman eri kuin ruotsinlaivan blackjack-pöydässä, täällä ei mitään senttipokkaa pelailla, kertapanos voi olla 25-50000$! Kävimme tuossa iltasella katsomassa yhden kuuluisan shown Vegasin tyyliin. Kabaree tyylinen pläjäys tarjosi hulvatonta komediaa, huikeaa akrobatiikkaa sekä tietysti hiukan silmän ruokaa ;) Vegas täytyy kokea, ollaan Ollin kanssa täällä aivan täpinöissämme.

Niin Rutasen Olli, Saarijärven kosmopoliitti, jonka kanssa treffattiin San Franciscossa. Tavattiin toissa vuonna tien päällä Laosissa ja nyt toteutetaan yhteistä jenkkikiertuetta. Friscosta olin kuullut monelta taholta hypetystä ja nyt voin todeta, että aivan ansiosta. Molempina päivinä kavuttiin ylös alas Friscon kukkuloita jopa hieman helteisessä kelissä. Mumskis, mitä makuelämyksiä SF tarjosi. Lauantai-iltana tuhosimme rannassa saavillisen saksiniekkoja ja sunnuntaina kannatti odottaa kolme varttia, että saimme maistaa yksiä maan kuuluja sandwichejä. Idolini Adam oli syönyt Ikesissä leivän, jonka välissä oli nautaa kahdella eri tapaa, pekonia, pastramia, salamia, kinkkua, kalkkunaa, sipulirenkaita, mozzarellatikkuja, jalopenopopperseja, avokadoa + muut perus vihertävät. Ehkä minulla meni hieman pupu pöksyyn ja tyydyin syömään leipäni vain puolilla täytteistä. Olotila ensimmäisestä haukusta viimeiseen: transsi.

Vanhoollisen ja rauhallisen Moses Laken jälkeen liberaali ja eloisa San Francisco muistutti, että ei kaikkialla olla niin kaavoihin kangistuneita. Sateenkaariliput liehuivat saloissa ja vastaan tulevat miehet iskivät silmää. Käveltiin sunnuntaina pitkä tovi kaupunginosassa, jossa hippiliike sai alkunsa. Kauniit graffitein koristellut talot olivat kylläkin valitettavasti keränneet seinustoilleen nuoria laitapuolen kulkijoita. Kuten monissa muissa jenkkikaupungeissa, mutta etenkin Friscossa oli paljon nuoria, joiden koko elämä näytti olevan pakattuna yhteen reppuun. Olen jutellut pitkät tovit paikallisten kanssa jenkkien tukipolitiikasta. Meidän korvaan mitätön tukiverkosto on jo monen mielestä liian kattava, sillä systeemin lypsämistä harrastetaan jo tälläkin tasolla. Obamacaren mainitseminen on monelle punainen vaate. Loputon suo.

Maanantai tarkoitti jälleen ratin taakse hyppäämistä. Alle tuttu ja turvallinen Chevi Spark<3. Tällä kertaa melkein uunituore 2014 malli. Ajettiin kaupungista lähtiessä Golden Gaten yli. Komea melkein kilometriä pitkä silta. Kerkisin jopa pohtia, että miten mahtoivat toteuttaa Roger Mooren ja Christopher Walkenin loppu kamppailun 007 ja Kuoleman katse-elokuvassa. Meillä oli suuntana Yosemiten kansallispuisto. Mitä lähemmäksi pääsimme vuoria, sitä enemmän pilviä kertyi yllemme. Noin 60 kilometriä ennen varsinaista puistoaluetta, päätin ihan sattumalta pysähtyä turisti-infoon kysyäkseni karttaa. Kerroin siinä suunnitelmistamme infossa istuvalle leidille, jonka ilme muuttui vakavemmaksi mitä pitemmälle kerronnassa pääsin. Asiahan oli niin, että lunta oli tullut niin rutkasti, että ylimenotiet oli suljettu. Tarkoitushan oli puistovierailun jälkeen ajaa vuorten yli kohti Vegasia. Täti kuitenkin jatkoi, että ei ole varmaa, että päästäisiinkö edes puistoon, koska meillä ei ollut talvirenkaita tai ketjua kesärenkaisiin. Tuijotin pitkään aivan hiljaa. Taisin vielä varmistukseksi kysyä: really? Kun vastaus oli edelleen sama, niin mieleeni alkoi selkiytymään seuraukset. Ensin taisin kirota oikeen äänekkäästi ärriä pärisytellen, kunnes kylmän viileästi hyväksyin faktat ja totesin: Meidän täytyy vähän kiertää. Parin sadan kilometrin päästä pohjoisesta löytyisi ensimmäinen ylitys, jossa olisi tie auki. Menetimme varmasti henkeäsalpaavat Yosemiten maisemat, mutta saimme tilalle kauniin Lake Tahoen. Tajuttiin jossain vaiheessa, että ollaan kivuttu aika korkealle, sillä ulkona oli pakkasta. Luntakin tuprutti aina ajottain.

Seuraavana päivänä matka jatkui mutkan kautta kohti Vegasia. Taas jouduttiin vähän kiertämään, että päästiin etelään vievälle vuoriston itäpuolella kulkevalle pääväylälle. Itäpuolella maasto on huomattavasti kuivempaa, kun länsipuoli saa suurimman osan sateista. Välillä oltiin jopa 2,5 kilsassa ja välillä lasketeltiin kilometriin. Todella mielekästä ajettavaa, ei yhtään puuduttavaa kun niin erilaisia maisemia. Loppumatkasta maisemat yksinkertaistu. Molemmilla puolilla aika kaukana kulkivat jylhät vuorijonot ja me köröteltiin laaksossa, jossa suora tie katoaa näkyvistä. Täällä on pätkiä, että ajetaan aivan suoraa tietä puolituntia ja ympärillä vain preeriaa. Jälleen täyden päivän matkattua saavuttiin Lone Pine nimiseen kylään. Kylässä oli muutama avoinna oleva motelli ja saluuna, jossa käytiin iltakaljalla :)

Seuraavana aamuna alkoikin erittäin odotettu etappi. En voinut olla miettimättä Undertakeria, kun tajusin että reitti Vegasiin kulkee Kuolemanlaakson läpi. Tästä suuresta painijalegendasta ei näkynyt pihaustakaan, eikä oikeastaan mistään muustakaan, sillä maisemat olivat hyvin karut. Mutta kauniit. Sielu lepää-materiaalin maisemia. Siellä ei muuten kasva juuri mitään. Suolaa näyttää muodostuvan maaperästä. Käytiin nyt vuorostaan 86 metriä merenpinnan alapuolella. On muuten korvat ollu lukossa kerran jos toisenkin viime päivien aikana. Lokakuun korkeampi keskilämpötila on 31 astetta, joten olimme ihan tyytyväisiä reiluun 20 asteeseen. Kruunasimme puistovierailun kapuamalla 1500 metriin ihailemaan edessä aukeavaa laaksoa. Odotukset Grand Canyonia kohden nousivat aika korkealle tämän jälkeen.

Sellainen reitti on tuonut meikäläiset Vegasiin. Nyt muutama päivä täällä, sitten jälleen tien päälle kohti Arizonaa ja kanjoneita.

Nyt kutsuu muhkea Queen-bed, kolmella muhku tyynyllä. Ikkunasta loistaa Vegasin kirkkaat valot. Hyvä fiilis.