Profile
Blog
Photos
Videos
Absolute Nakalay beach resortin viikko on lopuillaan ja aika päivittää kuulumiset.
Nakalay on pieni paikka Patongin vilinän lähellä. Meidän hotellin nimi on kyllä hieman harhaanjohtava sillä tässä kohtaa ei ole kuin yksi kaistale rantaa, jonka omistaa viereinen hotelli eikä vierailla sinne ole asiaa. Onneksi tässä meidän hotellissa oli kuitenkin pieni uima-allas sekä muutaman kerran päivässä kuljetus Patongille ja takaisin. Itse kämppä oli kiva, mukava sisustus ja huoneet kaikinpuolin toimivia.
Alkuviikosta 3 päivää oli aika pilvistä, käytiin tutustumassa siihen naapurihotellin "kiellettyyn" rantaan ja bungaloweihin, pieni valkoinen valhe saattoi päästä kun vaksi kysyi, että asutteko täällä. "Daa, daa." Oli meinaan 99% pelkkiä velivenäläisiä siellä hotellissa. Hulppeat oli puitteet, oma orkideapuutarha, veistoksia joka lähtöön ja rinteillä oleviin huoneistoihin oli oma näköalahissi. Tällä retkellä törmättiin myös thaimaalaiseen käärmeeseen! Hui. Vihreä-punainen n. 70 senttinen luikertelija. Tiedä sitten kumpi säikähti enemmän, me käärmettä vai käärme Elden kiljahdusta. Nopeasti käärme kuitenkin katosi metsään.
Pilvisinä päivinä kävimme Junceylon ostarilla huvituttamassa itseämme. Siellä oli pelisali, keilarata ja elokuvateatteri. Hauskin oli kuitenkin pienet yksityiset karaoke kopit. Siellä paikallista nuorisoa oli laulamassa pienissä ikkunallisissa kopeissaan. Voi sitä nippisten hihityksen määrää. Me kävimme vain keilaamassa ja 4D lyhytelokuvissa. Valittavana oli muutama erilainen 7,5 min videonpätkä, valittiin vuoristorata ja kyllähän se toimi. Lasit päähän ja tuoli heilui videon mukana, tuli äänet ja ilmavirrat kuin oikeassa radassa olisit mennyt.
Meidän majoitukseen ei kuulunut alunperin aamupaloja joten käytiin paikallissa Prismassa kaupoilla ja väkästetiin aamupalat ja lounaat kämpillä. Tämä sitten muuttui puolessa välin viikkoa, saatiin mukava adrenaliinipiikki kun tultiin illalla kämpille ja meidän suikusta tuli vieras nainen!! WTF?! Respan nainen, "kavereiden" kesken Myrtsi, tuli perässä ja kiskoi meidät respaan. Siinä sitten ihmeteltiin ja kyseltiin, että mitäs täällä tapahtuu ja missä on meidän kamat. Soittivat suomalaiselle hotelliketjun myyjälle, joka sitten seltti että hotelli on ystävällisesti siirtänyt meidän kamat toiseen huoneeseen, kun on ylibuukkausta. No ei varmaan tarvi sanoa, että oltiin asiasta aika tuohtuneita, ja ihmeissämme, että miksei siirtoa voitu tehdä vasta sitten kun oltiin hotellilla? Safety (todellinen safety) box ja kaikki tyhjätty.
Hypyn kenkää meidät sitten kiidätettiin tähän toiseen huoneeseen, kiva fiilis kun sun tavarat on ripoteltu suurin piirtein niille paikoilleen missä ne aikaisemmassa huoneessa oli. Siihen tuli sitten joku manager ukkeli selittämään, että myynnin vika. Ei vaan rassukka tiennyt mihin olisi katsonut kun Peke seisoi vieressä kädet puuskassa ja Elde otti ukkoon tiukkaa katsekontaktia. Seuraavaksi olikin sitten isompi hotel manager puhelimessa, joka puolestaan sössötti että osakas oli antanut huoneensa vuokralle, mutta olikin ilmaantunut yllättäen ja koska tällä asiakkaalla on anger management problems, niin he eivät voineet odottaa että me ollaan kämpillä.... just. No mitäs siinä sitte, kerroin että tokkopa Absolut on meidän tulevilla retkillä hotellina ja kiitos vaan kovasti, alamme käymään kamojamme läpi, että onko kaikki tallella.
Sitten sadattelua, että vitsi kun ei tajuttu että korvaukseksi tyhjätään minibaari, siinä meni minuutti niin oveen koputettiin ja ovesta tungetaan punkkupulloa käteen. En muuten ikinä oo nähny että kukaan kumartaa niin alas. Saatiin siis korvaukseksi vinkkua ja aamupalat loppuviikolle. Aamupalalla saa listasta saat valita, että mitä otat. Se toimii kun unelma, tarjoilija ei osaa englantia ollenkaan, eli tilaat mitä vaan, niin aina tulee kakki. Kätevää mutta jokseenkin turhauttavaa.
Tässä muuttohässäkässä olivat sekoittaneet meidän puhtaat ja likaiset pyykit joten pesetettiin kamat Absolutin piikkiin. Ystävämme Myrtsi sai tästä nimensä, ei uskonut että johtaja sanoi että kaikki mitä on rikki tms, niin hotelli korvaa. Myrtsik ävi kiivas sanaisen puhelinkeskustelun johtajan kanssa, otti nyrpeänä pyykit vastaan, mutta ei sen jälkeen oo meitä tervehtinyt. Se on sitä thaikkujen aitoa ystävällisyyttä, mihin törmää näissä turistikohteissa.
Patongin iltavilinässsä, legendaarisella Bangla roadilla käytiin viikon aikana vain kerran. Kyllä, uskokaa tai älkää. Se on kyllä melkoinen katu, tällä kertaa ei edes kunnolla itse Banglalle päästy kun jo Pekelle tultiin tarjoamaan seksihommia, kun ei kelvannut niin tyyppi kysyi ihmeissään, "että no mitä sä täältä sitten haet". Nii-no. Katseltiin kyllä kun 3 mummoa ja pappaa lähti ping-pong tarjoajan matkaan, eivät ehkä tienneet mihin menevät. Luulivat ehkä menevänsä bingoon?
Viiko vierähti kokolailla möllöttäessä. Ollaan loikoiltu altaalla, käyty pari kertaa rannalla, hieronnassa ja jopa kasvohoidossa. Siinähän se viikko sitten menikin. Nyt on rinkat jo taas pakattu, huomenna suunnistetaan kohti Krabia josta lähdemme saarten kautta tiputtamaan aina Malesiaan asti. Jei, odotetaankin jo kovasti että päästään snorklailemaan ja hiukan rauhallisemmille vesille.
Tähän loppuun lähetetään vielä IIIIIIISOT synttärionnittelut kummitytölle jolla on tänään 6 vee synttärit. ONNEA! Valitettavasti emme pääse mukaan juhlahumuun, mutta lähetämme kovasti pusuja ja halauksia!
Ja tietysti terkkuja kaikille muillekkin!
- comments
Marju Heips! Ihanaa oleilua teillä! Pientä säätöäkin jo löytynyt.. :) Täällä viimeviikon pakkaset vihdoin hellittänyt! Joo oot Eltsi jo aika musta!
Jenni Kuulumiset käyty päivittämässä! Rennolta ja mukavalta elo siellä vaikuttaa! Ja kai tuollaiset "pienet yllätykset", kuten vieras nainen omassa suihkussa, tuo sitä mukavaa lisäjännitystä elämään ;) Terkkuja Floridan auringon alta sinne toiselle puolelle palloa!!!