Toinen päivämme alkoi aktiivisesti kevyellä puntilla (kevyt koska laitteita oli vain pari) ja altaassa polskimisella, samaan aikaan, kun muut hostellin asukkaat vielä vetivät sikeitä. Nopean ja hyvin sekavan pakkaustuokion jälkeen olikin jo aika siirtyä keskustaan katsomaan Jakartan nähtävyyksiä.

Ikäväksemme totesimme ettei Jakartassa ole mitään nähtävää. Koko kaupunki on täynnä eri kuntoisia asuntoja ja erittäin ruuhkaisia teitä. Kaupungin suurin nähtävyys on torni keskellä kaupunkia, mutta sieltä näkee vain silminkantamattomiin suurkaupunkia. Kaupungin suurimpien nähtävyyksien listalle oli yltänyt myös ostoskeskus.

Ehdottomasti paras tapa nähdä kaikki, mitä Jakartalla on tarjolla, on ottaa taksi ja sanoa mikä tahansa osoite. Taksikuski sanoo tietävänsä paikan, mutta todennäköisesti ajaa tahallaan tai vahingossa väärään paikkaan, tarkistaa osoitteen ja sitten löytää oikeaan paikkaan. Tässä ohessa tulee nähtyä koko kaupunki ja vietettyä kivasti aikaa ruuhkassa. Koko lystille tulee hintaa noin 5€, joten hintakaan ei päätä huimaa. Jakartassa on aina ruuhka ja istuimmekin melkein koko päivän taksissa maisemia katsoessa ja keskustellessa kielitaidottomien taksikuskien kanssa.

Jakartassa ihmiset ovat erittäin kivoja ja ystävällisiä, Jakartassa ei vain ole oikein mitään tekemistä. Se että Indonesia on maailman suurin muslimivaltio, ei näytä vaikuttavan hirveästi arkeen. Yllättävän harvalla ihmisellä on huntu tai muu uskontoon liittyvä pukeutuminen. Vahvan muslimivaltaisuuden paljastaa oikeastaan vain kolme asiaa: kaikilla on pitkät housut/hame päällään, aina välillä koko kaupungissa raikaa komea rukouskutsu, jota ei voi olla kuulematta ja emme löytäneet kaupungista yhtään baaria, eikä yhdestäkään ravintolasta saanut olutta.

Lainataksemme itseämme viisaampien sanoja "Jakarta is hard city to fall in love", pitää todellakin paikkansa.

Koko päivän taksimatkailun jälkeen ajattelimme hieman rauhoittua hostellissa ja sitten suunnata lentokentälle. Suunnitelmat eivät kuitenkaan taaskaan toteutuneet, kun havaitsimme hostellin avaimen hävinneen. Pitkällisen kiroilun ja laukkujen kaivamisen keskellä mietimme jo sorkkaraudan käyttämistä, jotta saamme passimme tallelokerosta ja pääsemme viimein Balille. Viimeisillä hetkillä kuitenkin avain löytyi Ranen housuista ja vaikka paljon aikaa meni etsimiseen, niin meillä oli edelleen 4 tuntia aikaa ennen lentoa. Ajatus oli, että ehtisimme siis hyvin ottaa lungisti lentokentällä.

Saatuamme taksin taas alle realismi iski ja Jakartassa oli taas ruuhka (niin kuin koko päivän ajan on). Taksimatkan aikana ehdimme hyvin itse opiskella bahasa indonesiaa ja samalla opettaa taksikuskille englantia. Mietimme myös drive in:n kautta ajoa nälän takia, mutta tyydyimme vain repussa olleisiin chipseihin. Ystävällisesti tarjosimme myös taksikuskille, mutta yllättäen hän vietti ramadania ja ei voinut syödä (muistetaan ne kulttuurierot).

Taksimatka kentälle kesti kevyesti 2,5 tuntia. Saimme siis kentällä kiirehtiä, jotta ehdimme lennolle. Kaikesta kiireestä huolimatta kone oli perinteisesti myöhässä ja saimme odotella tyhjällä kentällä. Ilo olikin suuri kun pääsimme koneeseen ja tajusimme, että kohta olemme Balilla. Nyt alkaa siis "arki".