Parin päivän Balilla palautumisen jälkeen Panun matka jatkui kohti Sulawettä, joka on Borneon viereinen saari Indonesiassa. Matkakohteena oli Manado, jossa on kuulemma loistavat sukellusvedet ja hienot hiekkarannat turisteille. Matkaseuraksi sain kämppiksemme Joonaksen ja naapurimme Katin ja Danielan.

Matka alkoi lupaavasti, kun lentolipuissamme luki kyllä oikea kohde, mutta lentokoneen kohde oli eri. Kun kyselimme mitä tapahtuu, niin kukaan ei ollut oikein varma. Kohde oli kuulemma välilasku tai koneen vaihto tai jotain. Poistuimmekin koneesta ja koneeseen lastattiin Jakartasta tulleet ihmiset, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa samalla koneella melko helposti Manadoon.

Manadoon saavuimme myöhään ja menimme heti hotelliin. Hotelli osoittautui erittäin hyväksi ja varsinkin näkymä hotellin altaalta kaupunkiin oli erittäin hulppea. Kun kysyimme pääsyä Bunakenille (pieni saari Manadon vieressä, joka on luonnonsuojelualue ja jossa on parhaat sukellusvedet) ,niin saimme tietää että niitä ei tänään mene vaikka eilen sanottiin että menee. Otimme yhteyttä Bunakenillä resorttia pitäviin suomalaisiin, mutta heillä oli täyttä. Sen jälkeen hotellimme tarjosi toista resorttia meille ja saisimme vielä kyydin saarelle heidän kauttaan. Päätimme tarttua tilaisuuteen ja lähdimme heti matkaan.

Onneksemme julkisia lauttoja ei mennyt, koska saarella huomasimme että saarella on pari kylää ja noin 10 sukellus resorttia, eikä saarelta löydy mitään muuta. Kaikkiin resortteihin ei edes pääse kävellen ja jos olisimme tulleet kylään julkisella lautalla, olisimme olleet kusessa. Nyt saimme kuitenkin mukavan resortin 15€ yö ja hintaan kuuluivat kaikki ruokailut, lisäksi koska ei ollut sesonki, niin olimme resortin ainoat asiakkaat ja saimme alennusta sukelluksista.

Seuraavana päivänä tarkoituksenamme oli lähteä suoraan sukeltamaan, mutta Kati oli tullut pahasti kipeäksi ja kaatui sänkypotilaaksi. Sukelsimmekin siis ensimmäisen päivän vajaamiehityksellä ja toisen päivän otimme rennommin. Kun kolmantenakaan päivänä Katin olo ollut parantunut lähdin heittämään Katia lääkäriin Manadoon. Päivä oli myrskyinen ja venematka oli haastava. Tämän päivän jälkeen henkilökunta kieltäytyi ajamasta Mandoon. Selvittyämme rantaan otimme minibussin(ylihintaisen) sairaalaan ja jäimme ihmettelemään rakennukseen. Rakennus näytti toimistolta eikä siellä ollut ketään. Kukan ei puhunut englantia, mutta yksi nainen näytti meille reitin eteenpäin. Viimein pääsimme kolmen hoitajan puheille ja alkoi paperien täyttäminen. Hetken päästä Kati pääsi lääkärille, joka kysyi 10min ajan kysymyksiä ja antoi sitten reseptin. Tämä toimenpide maksoi yhteensä 1€.

Koska sairaala oli erittäin huonokuntoinen ja toi mieleen kehitysmaiden (joka Indonesia on)sairaalat, niin kysyimme englantia puhuvalta apteekkarilta onko parempaa sairaalaa. Sellainen kuulemma löytyy ja lähdimmekin taksilla heti toiseen sairaalaan. Hetken sairaalassa palloiltuamme totesimme sairaalan olevan samaa tasoa ja meiningin olevan samanlainen, mutta henkilökunta osasi englantia. Saimmekin samat diaknoosit ja jatkoimme matkaa myrskyn keskellä takaisin Bunakenille.

Bunaken ja lähisaaret ovat täynnä aivan mahtavia koralliseinämiä, joissa on paljon elämää ja saattaa törmätä isohinkin meriolioihin. 5-30m syvyydessä on jyrkkä seinämä täynnä korallia, seinämää kiertää virran mukana isot kalat ja pohjalla voi nähdä haiden kiertelevän. Törmäsimme sukelluksella 2m kokoiseen kilpikonnaan, tonnikalaan ja näimme vilauksen haista. Virtaukset ovat erittäin kovat, mikä tekee sukelluksesta mielenkiintoisen ja haastavan. Monesti vain menimme veteen ja kuljimme virran mukana tunnin ja nousimme pintaan. Sukellus oli siis haastavaa, mutta sukellus oli aivan mahtavaa ja paikasta jäi hienot muistot.

Bunakenilla ei kuitenkaan voi tehdä mitään muuta kuin sukeltaa. Saarella ei ollut rantoja, ei kauppoja taikka ravintoloita. Ainoa mitä saarella pystyi tekemään, oli asua täyden palvelun resorteissa, sukeltaa ja viettää rauhallista iltaa lukiessa. Saari sopii siis loistavasti sukeltajille, mutta muille loma saattaa olla liiankin tylsä.

Ennen paluuta ehdimme myös nopeasti tutustumaan Manadon kaupunkiin. Kaupungissa ei ole mitään ihmeellistä paitsi erittäin omituinen minibussijärjestelmä, maailman vähiten takseja ja liian rehellisiä taksikuskeja (yritimme tarjota taksikuskille 7€ lentokentälle menosta, mutta kuski kieltäytyi ja vaati mittarin, joka oli 5€). Vietimme päivän siis pyöriessä ostoskeskuksessa, katsellessa länkkäri merkkejä ja ihmetyttämässä paikallisia, jotka eivät länkkäreitä niin usein näe.