9.3.2011

Unelmia ja toimistohommia

Viime viikon työpäivät kuluivat enimmäkseen toimistotöitä tehden. Kirjoitimme yli 130 keräämäämme profiilia tietokoneelle ja lisäksi yhdistimme niihin oppilaiden kuvat. Laadimme myös budjettia, valmistelimme rahoitushakemuksia ja teimme kaikenlaisia muita sekalaisia paperitöitä. Viikko alkoi haastavasti kun toimistollamme oli koko päivän kestävä sähkökatkos ja tietokoneet sammuivat yksi kerrallaan. Onneksi saimme kuitenkin ladata koneet yläkerran toimistossa, ja työt jatkuivat hitaasti mutta varmasti. Viikon alussa aloimme myös valmistella tulevaa Naistenpäivän tapahtumaa. Vuokrasimme tilan, järjestimme tilaisuuteen luennoitsijan, hoidimme ruoka- ja juomatarjoilun sekä kiersimme eri järjestöjen toimistoissa keräämässä valistuslehtisiä. Meille tuli yllätyksenä, että Ghanassa ei tunneta Naistenpäivää. Perjantaina saimme vieraaksemme kaksi suomalaista toimittajaa Tampereen Yliopistolta. Kerroimme heille SA-CYF:ista ja kävimme Street Academyn koululla. Veimme heidät myös eräälle koululle, jossa näytimme heille kuinka toimimme kentällä. Juuri samana päivänä opettajat lakkoilivat saamattomien palkkojen takia ja sadat lapset juoksivat ilman valvontaa pitkin koulun pihoja piirittäen meidät. Toimittajat saivat kuitenkin juttujansa tehtyä ja me pääsimme onnellisena viikonlopun viettoon.

Viikonlopuksi suuntasimme viiden tytön voimin Aximiin Ghanan länsirannikolle, lähelle Norsunluurannikon rajaa. 250 kilometrin matka kesti töyssyjen ja ruuhkien takia kuusi tuntia, mutta oli jälleen kerran kaiken istumisen arvoinen. Varhain lauantaiaamuna heräsimme Frankfaus hostellista Aximin kylän keskustasta itsenäisyyspäivän paraatin kenraaliharjoituksiin. Lähdimme heti aamusta popcorn aamiaisen voimin kohti Nzulezon kylää. Nzulezo on veden päälle rakennettu 400 asukkaan kylä, jonne matkasimme kanootilla noin tunnin verran. Tyyni järvi ja hiljaisuus toivat mieleemme suomalaisen mökkitunnelman, tosin ilman makkaraa ja siideriä. Perille päästyämme meidät ohjattiin suoraan kylän baariin, josta jatkoimme sadan metrin matkan kylän toiseen päähän. Matkalla näimme kolme kirkkoa, kaksi koulua, yhden päiväkodin ja monta kotia asukkaineen. Nzulezo oli mielestämme oikein suloinen pikku kylä, mutta se herätti meissä myös hämmennystä. Suomessa lapsilla on pelastusliivit jopa laiturilla, mutta tämän kylän lapset konttailivat ja temmelsivät vapaasti pitkin laiturikatuja ja meloivat kanootteja yksinään.

Sunnuntaina koitti päivistä parhain. Vietimme koko päivän taivaallisella Axim Beachin rannalla aurinkotuoleissa lojuten. Todellisuus iski kun palasimme Aximiin keskustaan etsimään automaattia voidaksemme maksaa hotelliyömme. Emme olleet ottaneet tarpeeksi käteistä mukaan, sillä ajattelimme että paikkakunnalta löytyy luonnollisesti ottomaatti. Eipä siellä tietenkään sellaista kapistusta ollut, vaan lähin oli tunnin matkan päässä Takoradissa. Palasimme nöyrinä tyttöinä hotelliimme ja aloimme pakata hurjaa vauhtia vähäisiä tavaroitamme valmiina lähtemään pois kylästä. Selittäessämme yllättävän lähtömme syytä hotellin omistajille saimme osamme Ghanalaisesta ystävällisyydestä. Hotellin omistaja ehdotti että saisimme toisen huoneen ilmaiseksi ja tietenkin otimme tarjouksen ilomielin vastaan. Keräsimme siis kaikki cedimme yhteen ja ylimääräisillä hiluilla shoppasimme munaleivät ja lantrinkeja illan itsenäisyyspäivän juhlia varten. Nautimme illasta täysin rinnoin köyhinä mutta iloisina koko illan jammaillen uusien Ghanalaisten lempiartistiemme tahtiin.

Maanantaina pakkasimme tavaramme toisen kerran ja lähdimme kohti kotia. Pysähdyimme Takoradissa nostamaan kaipaamaamme rahaa, joista osa kului heti ruokaan ja muihin ostoksiin. Saavuimme Accraan illansuussa, ja menimme nukkumaan jännittäen seuraavan aamun televisioesiintymistä. Siitä lisää seuraavassa blogissa!

Tämän kerran kiitokset menevät Frankfaus hostellin henkilökunnalle, jotka pelastivat meidät pulasta. Thank you Frankfaus Hostel for your hospitality!

Anni, Riikka ja Laura