30.1.2011Seikkailu KokrobitelleEnnen työharjoittelun alkua halusimme rentoutua ja paeta kuumuutta meren aaltoihin. Siispä päätimme lähteä pois Accrasta viikonlopuksi ja kohteeksi valitsimme Kokrobiten, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä majapaikastamme. Vaikka matka kuulostaa lyhyeltä, saimme kulutettua siihen aikaa lähemmäs kaksi tuntia ruuhkan takia. Matkustimme paikallisten kanssa täpötäydessä tro trossa, jonka jälkeen koimme kauhun hetkiä hurjastelevan taksikuskin kyydissä kuoppaisella tiellä. Loput 500 metriä kävelimme hökkelikylän läpi, jossa olot näyttivät surkeilta. Emme olisi voineet kuvitellakaan mitä meitä kylän takana rannalla odottaa. Yövyimme Big Milly's Backyardissa, joka on lomakylä lähinnä länsimaalaisille matkaajille. Viikonloppu sujui syödessä, juodessa, aurinkoa palvoessa, riippumatolla löhöillessä ja reggae musiikkia kuunnellessa. Koko reissun hinnaksi tuli huimat 30e per lärvi. Ranta oli pitkä ja täynnä valkoista hiekkaa. Aallot olivat meille pelkureille liikaa, joten pysyttelimme matalikossa, jossa vesi ylsi korkeintaan polviin asti (paitsi tietysti pikku-Annilla). Rakastuimme rannalla leikkiviin lapsiin, jotka olivat iloisia ja tulivat juttelemaan ja istuskelemaan kanssamme. He viettivät aikaa rannalla sillä aikaa, kun heidän vanhempansa olivat joko kalastamassa tai myymässä tavaroita. Nuorimmat olivat noin kaksi vuotiaita, ja isommat sisarukset pitivät heistä huolta. Huomasimme että lapset ovat lapsia kaikkialla, olosuhteista huolimatta. Olisi tehnyt mieli varastaa heidät kaikki.Iltariennoissa saimme seuraa liiankin hyvin. Koko ajan oli joku kyselemässä keitä olemme ja mistä tulemme. Lauantaina loppuillasta alkoi jo ärsyttää ja olimme välillä jopa töykeitä kyselijöille. Miehet käyttäytyvät niin erilailla kuin Suomessa, jossa miehet tulevat juttelemaan tai tanssimaan vain kahden promillen humalassa. Riikka ja Lauraa on luultu kaksosiksi noin 10 kertaa matkan aikana, vaikkemme näytä yhtään samanlaisilta. Työharjoittelumme alkaa huomenna maanantaina ja vatsamme eivät ole sekaisin pilaantuneesta ruoasta vaan jännityksestä. Jos jo rannalla lojuminen keskipäivällä on tukalaa, voimme vain kuvitella miltä tuntuu työskennellä ahkerasti haisevalla slummialueella ja kyetä ajattelemaan jotain muuta kuin uimista. Lisäksi toimistomme on suomalaisen vessan kokoinen koppi, jossa ei ole ilmastointia ja meitä työntekijöitä on yhteensä viisi. Odotamme innolla huomista!Isoja haleja kaikille, terveisin ruskettuneet maailman matkaajat!