Kenttätyössä

SA-CYF:in yksi tehtävistä on seurata kuinka The Street Academyn käyneet lapset pärjäävät julkisissa kouluissa sekä ylipäätänsä elämässä. Olemme siis kierrelleet ympäri Accran kouluja ja kävelleet kymmeniä hikisiä kilometrejä saadaksemme käsiimme lasten jaksotodistukset. Tarkoituksenamme on saada tietoa siitä kuinka moni lapsista käy koulua, ja onko syy koulun lopettamiseen esimerkiksi rahanpuute tai vanhempien välinpitämättömyys. Niiden lapsien kohdalla jotka käyvät koulua haluamme tietää heidän koulumenestyksestä sekä siitä tarvitsevatko he mahdollisesti rahallista tai materiaalista apua, jotta koulunkäynti myös tulevaisuudessa olisi turvattu.

Tämän viikon aikana olemme mielestämme saaneet kohtalaisen hyvän käsityksen ghanalaisesta kouluelämästä. Luokkakoot verrattuna suomalaisiin oppilasmääriin ovat lähes kaksinkertaiset. Ei ole mahdotonta että yhdellä luokalla on jopa 60 oppilasta. Luokissa on aikamoinen hälinä, ja monilla opettajilla on vaikeuksia pitää kuria oppilaille. Valitettavasti opettajien huutaminen ja kepin käyttö ei ole harvinaista. Tapasimme kuitenkin myös opettajia, jotka olivat todella huolissaan lapsista, ja ymmärsivät heidän taustojaan ja olivat halukkaita auttamaan heitä yhteistyössä järjestömme kanssa.

Kouluissa vieraillessa oli hämmentävää huomata millä tavalla ghanalaiset osoittavat kunnioitusta vanhempia ihmisiä, ja etenkin auktoriteetteja kohtaan; he välttävät katsomasta suoraan silmiin ja puhuvat hiljaa. Välillä tunsimme itsemme töykeiksi kun kailotimme kovaan ääneen asioitamme emmekä osanneet kutsua rehtoreita madameiksi ja sööreiksi. Saimme kuitenkin ystävällistä kohtelua osaksemme kun joka paikassa tuoli työnnettiin takapuolen alle oppilaan toimesta ja asiastamme oltiin kiinnostuneita.

Viikko oli raskas mutta opettavainen. Olemme pääsemässä työn makuun, mutta aamuherätykset tuntuvat raskailta. Etenkin torstai -aamun herätys Labadi -beachilla vietetyn riehakkaan illan jälkeen oli murskaava. Mutta onneksi saimme lyhennetyn työpäivän, koska myös pomomme oli paikalla näyttämässä tanssi muuvejaan. Labadilla on siis reggae bileet keskiviikkoisin ja kävimme katsastamassa paikan menon ja musiikki tarjonnan. Yllätyimme suuresti kun kuulimme vain Bobia ja Buju Bantua ja nyt missionamme onkin löytää paikka jossa soitetaan räppiä ja listahittejä.

Torstaina saimme vaihtelua auringon paisteeseen kun sade tuli käymään Accrassa. Vettä tuli kaatamalla ja kaduilla tulvi. Puhuimme kotimatkalla jopa villasukkien käyttämisestä, niin vilu tuli.

Viikkoomme mahtui myös vierailu Accran isoimpaan ostoskeskukseen. Annin tarkoitus oli edelleen ostaa mekko, mutta Accra Mallin hinnat eivät sopineet opiskelijan kukkarolle. Mutta mekosta viis kun näimme länsimaisia ruokatavaroita pursuavat hyllyt. Ostoskorimme täyttyi vaahtokarkeista, suklaapatukoista, sipsistä, leivästä, juustosta ja viinistä. Lähdimme tyytyväisenä ostostemme kanssa kotiin herkuttelemaan. Accra Mallille taas vierailemaan kun koti-ikävä iskee.

Hyvää viikonloppua joka iikalle toivottavat kaksoset (ainakin ghanalaisten mukaan) Laura ja Riikka sekä pikkusisko Anni!