Olemme viettäneet lähes viikon Ouvealla, jota voisi ainakin näkymiensä perusteella kutsua maanpäälliseksi paratiisiksi. Väärinpäin olevan C-kirjaimen muotoinen atolli on täydellinen rantakohde, sillä valkoista rantaviivaa riittää yhteensä lähes 60 kilometriä. Rantaviivaa reunustaa laguuni, jonka vesi on turkoosimpaa kuin missään muualla. Parasta on, että paratiisirannalla voi kävellä kilometrikaupalla näkemättä yhtään turistia. Turistien puutteeseen ovat syynä saaren kaukaisuus, kalleus ja ranskan kieli. Saaren harvat turistit ovat useimmiten häämatkaansa viettäviä japanilaispariskuntia.

Kun saavuimme Ouvealle, maisemat lentokoneen ikkunasta alas atollille olivat huikeat. Olimme hankkineet viime hetken majoitusta paikalliselta pariskunnalta, jonka nainen haki meidät lentokentältä heidän vaatimattomaan viidakkoasumukseensa. Nainen esitteli meille paikat - avoimen majan, jossa oli keittiö ja olohuone, viidakkosuihkun ja vessan. Suihku oli palmunlehvistä kyhätty rakennelma, jonka vieressä oli vesitankki, sanko ja nappo. Yhdellä suihkukerralla sai käyttää sangollisen verran vettä. Vessa oli puskamallia, mutta isompaa hätää varten pusikon keskellä oli myös jonkinmoinen pönttö. Yöpaikan saimme perinteisestä, pyöreästä viidakkomajasta. Koko asumus sijaitsi vain kivenheiton päässä turkoosista laguunista.

Kun olimme asettuneet taloksi ja alkoi jo hämärtää, sanoi pariskunta vievänsä meidät paikalliseen kavailtaan. Näin pääsisimme heti mukaan kulttuuriin. Kavanjuonti on Tyynenmeren saarilla nimittäin iso osa kulttuuria, josta ei kannata kieltäytyä. Emme olleet koskaan maistaneet kavaa, joten lähdimme uteliaina mukaan illanviettoon. Ajelimme autolla pitkin pikkuteitä, kunnes saavuimme keskellä metsää olevaan kavabaariin. Baari oli koristeltu tunnelmallisin valoin, seinällä oli Bob Marley -aiheista sälää ja pihassa paloi nuotio. Paikalliset kokoontuivat sinne iltaisin kavaa juomaan ja kuulumisia vaihtelemaan. Kava on siis Tyynenmeren oma drinkki tai päihdejuoma, joka jauhetaan pippurijuurista ja liuotetaan veteen. Olin aiemmin kuullut sen näyttävän ja maistuvan kuravedeltä, joten olin varautunut pahimpaan. Kun sain kavakupin käteeni, ohjeena oli miettiä positiivisia ajatuksia ja juoda kava alas yhdellä huikalla. Lopuksi sai sylkäistä. Join kavan, joka ei ollutkaan niin pahaa kuin luulin. Pian juomisen jälkeen kurkku ja kieli tuntuivat puutuneilta, olo oli hieman normaalia rennompi. Ei kuitenkaan mitään ihmeellisempää. Joimme illan aikana muutaman kupin kavaa nuotiolla istuen, minkä jälkeen palasimme viidakkomajalle. Söimme vielä illallisen ennen nukkumaanmenoa.

Seuraavana aamuna lähdimme Jaakon kanssa kauppaan ostamaan ruokaa. Hinnat olivat järkyttävät, sillä muutama vesipullo, ketsuppi, pari paketillista spagettia ja vihannessäilyke maksoivat lähes 30 euroa. Kun olimme tehneet ostoksemme, lähdimme liftaamaan takaisin majalle. Kyytiä odotellessamme joku väärään suuntaan autolla ajava mies pysähtyi kohdallemme sanoen jotakin ranskaksi. Emme ymmärtäneet, jolloin mies vain totesi, että "tsunami coming" ja kaasutteli matkoihinsa. Emme oikein tienneet, mitä ajatella. Pian saimme kyydin paikalliselta naiselta, mutta vain kilometrin verran. Muutaman minuutin päästä pääsimme paikallisten poikien kyytiin. Toisella oli kunnon afrotukka, toinen oli ranskalainen. Meillä ei ollut kiire minnekään, joten pojat kyyditsivät meidät innoissaan Lekinyn uljaita kallioseinämiä katsomaan. Istuimme siinä turkoosin veden äärellä kallioita katsellen, kun yhtäkkiä paikalle saapui outo auto. Kuljettajan paikalta noussut mies käski meitä lähtemään suojaan samantien, sillä tsunami lähestyi Ouveaa.

Pian huristelimme tuhatta ja sataa pientä tietä pitkin - ilmeisesti kohti suojapaikkaa. Oli onni, että saimme jäädä poikien kyytiin, sillä muuten olisimme menneet varmaan takaisin majalle rantaan. Pojat eivät kuitenkaan puhuneet paljon englantia, joten olimme aika pihalla kaikesta. Jossain vaiheessa matkaa afrotukka jäi pois kyydistä ja juoksi kotiinsa. Poimimme kyytiin kuitenkin tien varressa pyöräilevän vaalean naisen, joka oli hänkin ranskalainen eikä puhunut sanaakaan englantia. Ajelimme autolla ympäri pikkuteitä etsien ilmeisesti jotakin kappelia tai korkeaa kohtaa. Käännyimme sen verran monesti, että kuljettajakin taisi olla aika hukassa. Jossain vaiheessa saavuimme isolle alueelle, jossa oli korkea, rähjäinen katsomo. Joka puolella oli autoja ja ihmisiä ja ylhäällä katsomossa näytti olevan kunnon tungos. Kuski ja tyttö ilmeisesti päivittelivät tilannetta ja päättivät ajaa johonkin toiseen, rauhallisempaan paikkaan.

Pian kurvasimme autolla isolle kentälle, jonne oli evakuoitu kaikki Ouvean lapset. Parkkeerasimme auton ja jäimme odottelemaan, joutuisimmeko pian veden varaan. Kukaan ei tiennyt, mitä odottaa. Jotkut maalailivat kauhukuvia monimetrisestä hyökyaallosta, toiset olivat rauhallisemmalla mielellä. Lapset lauloivat ringeissä opettajiensa johdolla. Noin tunnin odotuksen ja pelkäämisen jälkeen tilanne vihdoin raukesi. Virallinen radiokuulutus kertoi, että tsunami oli hyytynyt ennen Ouvean saavuttamista, joten säästyimme tuholta. Kuskimme heitti meidät vieläpä takaisin kotiin. Liftausreissu oli ainakin ikimuistoinen!

Perjantaina saimme auton lainaan meitä majoittavalta pariskunnalta. Ajoimme ensin Moulin sillalle, josta oli paratiisimaiset näkymät joka suuntaan. Sillalta suuntasimme aivan Moulin eteläkärkeen snorklaamaan. Vesi oli mukavan kirkasta, mutta virtaukset olivat osittain kovia. Näimme veden alla paljon merimakkaroita, liloja ja vaaleanpunaisia koralleja ja jopa mustekalan, joka oli naamioitunut koralliksi. Snorklauksen jälkeen kävimme autolla vielä pohjoisessa. Istuimme noin puoli tuntia keskellä metsää olevan kalliomontun reunalla katsellen vedessä uiskentelevia kilpikonnia. Paikalliset olivat vanginneet ne sinne, jotta heimopäälliköt saisivat aina halutessaan juhlavan kilpikonnaillallisen. Kilpikonnaparat kiersivät ympäri monttua yrittäen etsiä tietä takaisin mereen. En sitten tiedä, kuinka usein heimopäälliköt niitä söivät - toivottavasti eivät kovin usein.

Eilen lähdimme heti aamupäivällä purjehtimaan sveitsiläisen pariskunnan kanssa. He olivat kutsuneet majoittajamme purjeveneelleen, jonne myös me olimme tervetulleita. Purjehdimme koko päivän turkoosissa laguunissa nauttien leppoisasta päivästä, hyvästä musiikista ja herkullisesta ruuasta. Palasimme maihin vasta auringon laskettua.

Tänään on ollut viimeinen kokonainen päivämme Ouvealla. Keli oli heti aamusta täydellinen - aurinko paistoi siniseltä taivaalta, laguuni oli täysin tyyni. Tein itselleni aamupäivällä vartalo- ja hiushoidon pihalla olevasta tuoreesta aloe verasta. Leikkasin vain palan kasvia irti puskasta ja kuorin sen niin, että sain kerättyä limalöllöt purkkiin. Sitten vain levitin pehmeän ja liukkaan massan iholleni ja hiuksiini. Kun aloe vera oli vaikuttanut hetken, juoksin laguuniin huuhtomaan sen pois. Myöhemmin kävimme kävelyllä Moulin sillalla. Oli ihana kävellä pitkin valkeaa paratiisirantaa ja nauttia lähes viimeistä kertaa turkoosiakin turkoosimmista laguunimaisemista. Huomenna on aika jättää paratiisimaisemat taakse ja lentää takaisin Noumeaan.