Viime päivät Uudessa-Kaledoniassa ovat olleet tekemistä täynnä. Lähdimme heti sunnuntaiaamuna Paulin opastamana sataman torille, jossa myytiin kaikenmoista suuhunpantavaa hedelmistä ja vihanneksista mitä eriskummallisimpiin mereneläviin. Tarjolla oli myös vaatteita, kasveja ja kaikenmoista tilpehööriä. Aamutorilta suuntasimme takaisin veneelle, sillä olo oli kuin katupummilla. Emme olleet päässeet suihkuun ties kuinka moneen päivään. Niinpä haimme rannan suihkupisteen avaimet Paulin serkun purjeveneestä ja suuntasimme pesulle. Olo suihkun jälkeen oli kuin uudestisyntyneellä, joten lähdimme kiertelemään kaupunkia.

Yksi ensimmäisistä havainnoistamme kaupungilla oli se, että Uuden-Kaledonian alkuperäisasukkaita eli kanakkeja lojui joka puolella puistoissa, penkeillä ja puiden alla. Suurin osa istui ryhmissä seurustellen toistensa kanssa, mutta kenelläkään ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Monilla heistä ei ollut nimittäin töitä lainkaan, osa oli kodittomia. Kanakit muistuttivat Australian aboriginaaleja, jotka myös istuskelivat monesti puistoissa syrjäytyneenä työelämästä. Kun ranskalaiset valloittivat aikoinaan Uuden-Kaledonian, jäivät kanakit valkoisen miehen jalkoihin. Tuloerot ranskalaisten ja kanakkien välillä ovatkin huimia kanakkien tullessa juuri ja juuri toimeen, kun taas Uuden-Kaledonian ranskalaisilla on mammonaa vaikka muille jakaa. Kanakeista varmaan puolet olivat pukeutuneet Bob Marley -vaatteisiin ja Etiopian lipun väreihin. Bobin "fight for your rights" (taistele oikeuksiesi puolesta) -teksti löytyi monesta paidasta ja lipusta.

Jo varhaisessa vaiheessa tuli myös selväksi se, että Noumeassa on huutava pula yleisistä vessoista. Niitä ei löytynyt mistään, joten jouduimme aina vessahädän iskiessä etsimään kahvilan, ostaa halvan mehun ja käyttää asiakkaille tarkoitettuja vessoja. Toinen rasittava asia olivat kaduilla lojuvat lasinsirut. Niitä ei siis ollut vain siellä täällä, vaan tasaisesti lähes joka ikisessä paikassa. Kun Cairnsissa ihmiset kulkivat kaduilla usein paljain jaloin, täällä se ei tullut edes kysymykseen.

Kaupungilla ollessamme ajattelin ostaa samalla aurinkorasvaa tuleville viikoille vanhan vedellessä viimeisiään. Mutta se hinta, 30 euroa tuubi... Siis mitä! Olinko ajatuksissani vai hallusinoinko? Ei, vaan se oli oikeasti 30 euroa tuubi ja pieni tuubi olikin. Kävimme seuraavassa ja vielä seuraavassakin kaupassa, mutta hinnat vain pysyivät samoina. Niinpä jätimme ostoksen väliin, kunnes löysimme jonain toisena päivänä noin 15 euron rasvaputilon jostain paikallisesta "kassun kilotavarasta". Sekin oli tosin vain hammastahnatuubin kokoinen.

Yksi positiivinen havainto Noumeasta oli se, että sataman rannassa kasvoi vähän korallia ja siellä uiskenteli kaloja ja merikäärmeitä. Sellaisia en ole nimittäin nähnyt vielä missään muussa satamassa matkan varrella. Satama oli siis tavallista puhtaampi, liekö yksi syy ollut turistien puute. Turisteja ei Noumeassa nimittäin paljon ole, ellei ranskalaisia lasketa. Harva osaa edes englantia puhua. Luulen, että turistien puute johtuu Uuden-Kaledonian korkeasta hintatasosta, ranskan kielestä ja ehkä myös maan tuntemattomuudesta. Vain harva suomalainen on nimittäin tiennyt, missä tämä Ranskalle kuuluva saariryhmä sijaitsee.

Sunnuntai-iltana Paul vei meidät ajelulle ex-vaimonsa autolla. Kävelimme korkean kukkulan päälle, josta oli hienot näkymät merelle ja lähellä olevalle saarelle sekä kaupunkiin. Kävimme myös katsomassa rannalla soittavia rummutusryhmiä ja tanssijoita. Kun Jaakko kuvasi tanssijoita videokameralla, nämä kielsivät heti kuvauksen. Pian taiteilijat kuitenkin tajusivat, ettemme ole paikallisia ja antoivat meidän jatkaa kuvausta. Lopuksi kävimme katsomassa vielä auringonlaskun toisen kukkulan laelta. Veneelle palattuamme juttelimme ulkona kannella vielä pitkään Paulin tarjotessa meille samalla Finlandia-vodkaa.

Tiistaina Paul lähti parin viikon reissulle Australiaan, joten jäimme veneelle kahdestaan. Myöhemmin päivällä lähdimme Jaakon kanssa veneretkelle reilun kilometrin päähän Port Mosellen satamasta. Soudimme ensin Paulin ex-vaimon purjeveneelle, josta nappasimme mukaamme kajakin. Minä meloin kajakilla ja Jaakko soutuveneellä. Olimme pakanneet snorklausvehkeet mukaan ideanamme tutkia alueen vedenalaista maailmaa. Soutumatkalla meidät ohitti Noumean lähes ainoa turistivene, jonka matkustajat pitivät meitä ilmeisesti jonkinmoisena nähtävyytenä ainakin meitä osoittavien kameroiden lukumäärästä päätellen. Kun viimein lähestyimme snorklauspaikkaa, ajattelimme viedä ensin veneet rantaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä ranta oli matala, ja korallia oli joka puolella emmekä olisi päässeet rantaan telomatta koralleja ja samalla veneidemme pohjia. Jo pelkät näkymät veneestä veteen olivat huikeat, sillä vesi oli todella kirkasta. Kävimme kiertämässä läheisen saaren, mutta koko alueella ei ollut sopivaa rantautumispaikkaa. Kajakoidessani näin vähän väliä pintaan happea haukkaamaan tulleita merikäärmeitä.

Päätimme snorklata siitä huolimatta, ettemme saaneet veneitä rantaan. Niinpä köytin kajakkini Jaakon soutuveneeseen, vedin snorklausvehkeet ylleni ja hyppäsin viileään veteen. Jaakko jäi veneeseen, kunnes vaihtaisimme vuoroa. Näkyvyys vedessä oli huikea, kymmenkertaisesti parempi kuin esimerkiksi Suurella Valliriutalla Australiassa. Korallia oli paljon, mutta suurin osa siitä oli kuollutta. Näin paljon isoja kalaparvia ja pohjasta pintaan luikertelevia merikäärmeitä, joita säikähdin useampaan otteeseen. Jaakko näki vedessä jopa kiven alla lymyävän, todella myrkyllisen leijonakalan, joka jo levitteli piikkejään Jaakon mennessä ottamaan siitä kuvaa. Kun olimme molemmat riittävän kylmissämme, palasimme takaisin Port Mosellen satamaan.

Tänään lähdimme heti aamusta retkelle Ile des Pinsin paratiisisaarelle. Menimme sinne Betico 2 -katamaraanilla, jossa tapasimme suomalaisen Pauliinan. Oli aikamoista, kun yhtäkkiä joku edessämme istuva kääntyi meitä kohti kysyen, josko haluaisimme jakaa hänen kanssaan autonvuokrakustannuksia. Kun lähestyimme Ile des Pinsiä, tuli radiosta jokin kuulutus - ranskaksi tottakai. Emme tietenkään tienneet, mistä on kyse. Oli vain outoa, kun laiva ei rantautunut lainkaan. Jossain vaiheessa Pauliinan ranskalainen ystävä Marina selitti meille kaikille, että kuulutus oli ollut tsunamivaroitus, josta me pahaa-aavistamattomat suomalaiset emme olleet tienneet mitään. Sen takia laiva meni satamaan puoli tuntia myöhässä. No, tsunami oli onneksi vain metrinen aalto meille, mutta esimerkiksi Samoalla tuo kyseinen "aalto" oli aiheuttanut suurta tuhoa.

Rantaan päästyämme oli vaikea irrottaa silmät joka puolella loistavista turkooseista laguuneista ja valkoisista hiekoista. En ollut nähnyt aikaisemmin mitään vastaavaa. Meillä oli kuitenkin hoppu autovuokraamoon, jotta ehtisimme sinne ennen kaikkia muita. Saarelle oli nimittäin rantautunut juuri samaan aikaan Tyynenmeren paratiisisaaria kiertävä ökyristeilijä. Ehdimme kuitenkin ajoissa ja vuokrasimme Pauliinan ja Marinan kanssa pienen auton, jolla sitten hurruuttelimme ympäri saarta koko päivän. Kävimme toinen toistaan turkoosimmilla lahdilla, pienissä kylissä ja kuningatar Hortensen valtavassa luolassa, jossa ei ollut muuten yhtään turistia. Ökyturistit olivat mahtaneet jäädä heti ensimmäiselle rannalle. Luola oli saanut nimensä kuningatar Hortensen piilouduttua sinne aikoinaan muutamaksi vuodeksi, koska vihaiset vallankaappaajat halusivat mestata hänet. Kuningatar onneksi selvisi.

Kun olimme kierrelleet saarta aikamme, tuli kaikille kauhea nälkä. Ainoa auki oleva ruokapaikka oli Le Meridien -luksushotellin kallis ravintola, joka kuhisi japanilaisia turisteja. Jouduin pulittamaan pienestä salaatista kymmenen euroa Jaakon jättäessä ruuan marttyyrimäisesti väliin tiukan budjettimme takia. Pian lounaan jälkeen Pauliina ja Marina halusivat uimaan erääseen autioon laguuniin. Jaakon kanssa ajattelimme mennä uimaan vasta Kuto-lahdella auton palautuksen jälkeen. Tytöt sitten siinä valittivat, että miksemme nyt tule uimaan. Kumpikaan ei kuitenkaan ehtinyt metriä kauemmas rannasta, kun kuului: "Iiiik, mitä lillua!" Siihen jäi siis heidänkin uintinsa. Makeiden naurujen jälkeen lähdimme kaikki kiipeämään Pic N'ga -vuoren päälle, josta kuulemma olisi hienot näkymät alas. Me tytöt käännyimme kuitenkin takaisin jo puolestavälistä Jaakon jatkaessa huipulle. Jaakon hikoillessa vuorella me muut kävimme uimassa turkoosissa Kuto-lahdessa, jonne myös Jaakko pääsi virkistymään urakkansa jälkeen. Hän oli hölkännyt vuoren ylös ja juossut alas pysähtyen vain muutaman kerran juomaan. Uinnin jälkeen oli aika palata takaisin Noumean lauttaan.

Huomenna menemme tutkimaan kanakkien kulttuuria ja historiaa Tjibaoun kulttuurikeskukseen, jonne myös Pauliina lähtee mukaan. Vietämme ulkona samalla pienen piknikhetken. Perjantaina jätämme Noumean hetkeksi taaksemme ja suuntaamme Lifoun ja Ouvean paratiisisaarille.