Heitimme vihdoin kengurumaalle hyvästit ja saavuimme eilen iltana Uuteen-Kaledoniaan. Saapuessamme meillä ei ollut hajuakaan, minne menisimme yöksi. Olimme väsyneitä, sillä takana oli pari huonosti nukuttua yötä ja monta tuntia lentokoneessa. Ympäriltä kuuluva tuttu englannin kieli oli vaihtunut ranskaan emmekä ymmärtäneet sanaakaan. Täällä viettäisimme seuraavat kolme viikkoa matkastamme.

Kun saavuimme keskiviikkona Whitsunday-purjehdukselta, hyppäsimme samantien autoon ja ajoimme Townsvilleen Robertin luo yöksi. Maisemat olivat koko matkan ajan todella sameat ja sumuiset, mutta silloin emme vielä tienneet Australian itärannikkoa koetelleesta pölymyrskystä. Illan uutiset kuitenkin kertoivat outbackilta puhaltaneesta pölypilvestä.

Seuraavana päivänä ajoimme Townsvillesta Cairnsiin, mutta pöly ei ollut vieläkään laskeutunut. Turkoosit rannat olivat harmaita, merelle ei näkynyt kuin muutamia kymmeniä metrejä ja ulkona oli vaikea hengittää. Pitkä automatka sujui rattoisasti, sillä ajaessani keksin ja sanelin äitille 50-vuotisjuhlarunoa, jota pelkääjän paikalla istuva Jaakko kirjoitti ylös paperille. Saavuimme Cairnsiin iltapäivällä, lähetimme viimeiset paketit Suomeen ja pakkailimme kamamme kasaan ennen auton palautusta. Autovuokrafirman työntekijä heitti meidät keskustaan ja pian seisoimme keskellä kävelykatua tavaravuori vieressämme miettien, mitä tehdä.

Menimme ensin nettikahvilaan muutamaksi tunniksi koko omaisuutemme kera. Myöhemmin illalla otimme taksin Cairnsin lentokentälle ja asetuimme taloksi kotimaan terminaaliin. Siellä ei ollut lähes ketään - ainoastaan yksi penkille nukahtanut reissaaja terminaalin toisessa päässä. Niinpä asettelimme ilmapatjamme, makuupussimme ja matkatyynymme koko terminaalin parhaaseen nurkkaukseen, väänsimme viimeiset eväät ja karkit naamaamme ja kömmimme nukkumaan. Jutut olivat siinä vaiheessa aika väsyneitä, ja tyhmätkin asiat jaksoivat naurattaa.

Nukuimme hyvin pari tuntia, mutta aamuyötä kohden heräilin milloin mihinkin ääneen. Pian oli kuitenkin aamu ja aika lähteä Sydneyn lennolle. Kun menimme lähtöselvitykseen, virkailija alkoi vaatia lippuja Uudesta-Kaledoniasta pois. Ilman niitä emme kuulemma pääsisi maahan. Meillä kyllä oli liput sähköpostissa, mutta emme ajatelleet tarvitsevamme niitä vielä. Lennot eivät näkyneet tietokonesysteemissä eikä kentällä ollut tulostinta, joten virkailija kirjasi rinkkamme vain Sydneyyn ja kehotti meitä selvittämään asiaa siellä. Sydneyssä meitä pompoteltiin paikasta toiseen lippujen takia ja olimme jo myöhästyä koko Uuden-Kaledonian lennolta. Juoksimme koneeseen hengästyneinä viimeisen kuulutuksen kaikuessa kovaäänisistä.

Saavuimme Tontoutan pienelle lentokentälle iltapäivällä. Kaikkialla oli sumuista ja sakeaa, sillä Australian pölymyrskyn laskeumat olivat saavuttaneet myös Uuden-Kaledonian. Menimme sisään terminaaliin ja etsimme puhelimen, jolla soitimme eräälle paikalliselle sohvasurffarille. Olin kysellyt häneltä majapaikkaa aikoja sitten ja tyyppi oli luvannut majoittaa meidät. Hän oli kuitenkin unohtanut asian eikä pystynytkään majoittamaan meitä, kun en ollut lähettänyt varmistusviestiä ennen eilistä.

Seuraavaksi kysyimme lentokenttävirkailijalta, miten kentältä pääsisi keskustaan. "Sinne on 50 kilometriä ja kyyti maksaa teiltä kahdelta 60 euroa." Että sellaista. Kyydin hinta ei sopinut oikein budjetillemme, joten istuimme penkille tuumaamaan. Pian ohitsemme käveli lentokoneessa ollut pariskunta. "Mihin te olette matkalla?" Noumeaan, me vastasimme. "Hypätkää kyytiin, autossa on vielä tilaa!" Kipusimme S-mersun takapenkille ja aloimme ajaa kohti kaupunkia. Mies ajoi noin 160 km/h selittäen samalla peruutuspeilille, että useimmat paikalliset ovat hulluja kuskeja, toisin kuin hän. Ohi huristi samaan aikaan urheiluauto noin 300 km/h lasissa. Edessä oli mutka ja ylämäki. Tien penkalla oli auto katollaan. "Iltaisin ei kannata lähteä autoilemaan, sillä monet ajavat autoa kännissä ja huumeissa." Maisemat matkalla olivat hienoja tai ainakin ne, joita ehdin näkemään. Noumeaan päästyämme kiitimme pariskuntaa kyydistä.

Etsimme ensimmäiseksi nettikahvilan, jossa netin käyttö maksoi muuten kahdeksan euroa tunnilta. Selvisimme onneksi vartissa, sillä halusin vain katsoa mailistani erään Paulin numeron. Hän oli ranskalainen sohvasurffari, joka asui purjeveneessä Noumean edustalla. Olimme kirjoitelleet aiemmin muutamaan otteeseen, ja Paul oli luvannut majoittaa meidät tarpeen vaatiessa. Ostimme nettikahvilasta vielä puhelukortin, minkä jälkeen soitin Paulille kysyen majapaikkaa. Paul kuulosti vähän siltä, ettei oikein tiennyt kenen kanssa juttelee. Hän kuitenkin toivotti meidät tervetulleeksi veneelleen ja sovimme tapaavamme Port Mosellen eli paikallisen sataman baarissa puolen tunnin päästä.

Lähdimme etsimään satamaa Jaakon kysellessä neuvoja ranskan fraasisanakirjan avulla. Paikallinen nainen lähti naureskellen opastamaan meitä. Tulimme rantaan, jossa oli veneitä ja näimme kulmauksessa baarin, jonne menimme istumaan. Jonkin ajan kuluttua Paul pyyhälsi paikalle joku naikkonen matkassaan. Saimme heti poskisuudelmat molemmilta. Jutustelimme baarin ulkopöydässä rannalla, kunnes Paul lupasi soutaa meidät veneelleen. Lastasimme rinkat ja reput pieneen paattiin ja suuntasimme kohti sataman edustalla ankkurissa olevaa purjevenettä, jonka Paul pian esitteli meille. Samalla hän näytti, mistä saisimme vettä ja kuinka veivattava vessa toimisi. Paulilla oli kaksi soutuvenettä, joten saimme käyttöömme niistä toisen. Lähdimme kuitenkin kaikki yhtä matkaa takaisin rantaan. Paul meni deittinsä kanssa elokuviin, me kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Muita auki olevia paikkoja emme edes löytäneet. Ruuan jälkeen soudimme takaisin veneelle. Oli uskomaton olo soutaa öisessä Noumean satamassa nukkumaan purjeveneelle, sillä vain muutama tunti sitten olimme olleet vielä täysin tyhjän päällä.

Nukuimme tänään pitkään, sillä halusimme päästä eroon univelasta. Jaakolla on ollut kauhea migreeni koko päivän, mutta iltaa kohti se on onneksi vähän helpottanut. Olemme kierrelleet kaupungilla sen verran, että maan kallis hintataso on jo tullut tutuksi. Söimmekin lounaaksi vain patonkia, tomaattia ja paprikadippiä, jotka ostimme paikallisesta marketista ja nautimme veden äärellä sataman vieressä. Otamme loppupäivän ihan rauhallisesti ja tutustumme kaupunkiin vähän paremmin tulevina päivinä.