Torstai 30.7, Perjantai 31.7

Kaupunki on vaihtunut ja nyt olemme saapuneet Punoon, Titicaca järven rannalle. Bussimatka yön yli oli vaihteeksi kovin tuskainen. Vaikka valittaa ei pitäisi, niin bussin takaosassa oli aivan saunamaisen kuuma, samaan aikaan kun etupuolella paleltiin. Me kun olimme varautuneet palelemaan, niin hikoilu ei ollenkaan kuulunut meidän suunnitelmiin. Uusi bussifirma ei muutenkaan vakuuttanut, mutta aloitetaanpa taas kronologisesti.

Aikamatka takaisin Tacnaa: elämä paikallisväeston keskuudessa on aina hiukan erillaista kun turistien kansoittamilla seuduilla. Emme koskaan päässeet uimaan, koska sää lämpenemisen sijaan viileni huomattavasti. Itsenäisyyspäivän kemuista ei mitään spektaakkelimaisia kuvaraportteja, sillä olimme nukkumassa hyvissä ajoin ennen puoltayötä kun juhlallisuudet puhallettiin käyntiin ja seuraavan päivän ihmismassoista ei juurikaan kommentoitavaa ole. Viimeisen päivän vietimme melkeinpä kokonaan bussiasemalla, ellemme ota huomioon minun katastrofaalista aamuista hammaslääkärissä käyntiä. Nyt ensimmäistä kertaa tyssähti espanjankielitaito totaalisesti. Lyhykäisyydessään tarina päättyi siihen, että minulta puuttuu nyt yksi takahammas!

No, pikku juttuja sinänsä. Tacnan linja-autoasema oli siis täynnä satoja mummoja, jotka purkivat ja pakkasivat mitä ihmeellisimpiä kuormia lähetettäväksi ympäri lähiseutuja. Pahvilaatikoita ja vaatekasoja oli ympäriinsä. Välillä otetiin päiväunet ja taas jatketiin hommia. Joskus tuntuu, että rouvat vain halusivat esitellä toisillensa tavaroita, joita siis puretiin ja pakatiin yhä uudestaan. Olimme nähneet tämän shown aikaisemminkin, sillä olimme koettaneet ostaa bussilippuja kahdesti aikaisemmin, siinä onnistumatta. Nyt kuitenkin seurasimme tapahtumaa useamman tunnin, mutta yhtään täysin valmista pakettia emme havainnoinneet. Voimme siis ruksata nähtävyyslistastamme kohdan "tutustu paikalliseen logistiikkakeskukseen" täytetyksi.

Saimme kuin saimmekin viimeiset paikat bussiin, vaikka kovasti oli väitetty, että tilaa löytyy. Puolisen tuntia alkuperäisen lähtöajan (ja- paikan) jälkeen hyppäsimme tavaroinemme taksiin ja ajoimme toiselle bussiasemalla, jossa lastauskaaos oli täydessä käynnissä. Lippuja oli ilmeiseti myytty useammasta eri osoitteesta, sillä paikat tuntuivat olevan niin kovin sekaisin ja paikanvaihto-bingo oli täydessä käynnissä. Onneksi emme joutuneet tähän osallisiksi, sillä edellisessä ihan oikeassa bussi-bingossa emme todellakaan selvinneet voittajina, kun numerot putoilivat aika nopeasti. Bussimatkalla Tacnaan pysähdymme ensimmäistä kertaa hedelmätullissa, jossa kaikki matkatavarat läpivalasistiin hedelmien löytämiseksi, jotta tuhohaiset eivät siirtyisi viljelyalueelta toiselle.

Nyt olemme siis Punossa 3800m meren pinnasta ja hyvin kaukana tämän päiväisestä bussiturmasta, joten meillä ei ole mitään hätää. Huominen varmaan vielä tasoitellaan hengitystä ja pulssia ja sunnutaina seilaamme Titicacalla ja maanataina lähdemme kohti Boliviaa. Näin lähellä kun ollaan niin pistäydymme ainakin Copacabanassa, tuossa Titicacan rannalla olevassa pikkukaupungissa ja ehkä vielä jossain muuallakin. Meillä kun on vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa ennen Cuscoa.