<!-- @page { size: 21cm 29.7cm; margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Sunnuntai 19.7, Maanantai 20.7, Tiistai 21.7

Muutamia kommentteja viestisivuillamme olleisiin huomioihin: Yritämme selvittää naisten knallien historiaa, mutta toistaiseksi emme ole törmänneet oppaaseen, joka asiaa osaisi valaista ainakaan meidän ymmärtämällä englannilla. Oppaat ovat loistava ammattikunta. Kysyy heiltä mitä tahansa, he vastaavat mitä tahansa ja yleensä eivät siihen kysymykseen johon selvyyttä haettiin. Pisteet kuitenkin heille kotiin yrityksestä- emme mekään puhu espanjaa.

Alkuasukasta muistuttava miespuolinen matkakumppanini lupasi, että jos Afrikkaan tällä matkalla joutuisimme niin ehdottomasti hän hankkisi kenkäplankkia ja muuntautuisi jälleen kerran paikallisväestöön sulautuvaksi. Ehkä onni hänelle, että matkaamme kohti Eurooppaa vähenevien päivien saattelemana.

Sunnuntain vietimme Chilessä tapaamamme "veikkagustafssonin" kanssa, joka oli tällä välin kerennyt kiipeämään muutaman vuoren huipulle. Hän on kiistatta energisin ja sporttisin tapaamamme ihminen, mutta Atacamassa hyvästejä jättäessämme hän lupautui istahtamaan kanssamme alas jos vielä tapaisimme. Ja niinpä, lupaukset tuli pidettyä.

Maanantaiaamusta suuntasimme kulkumme Pampalle, eli Andien aroille kohti Colca kanjonia ja Chivayn kylää. Matkalla pysähtelimme valokuvaamaan paikallista eläimistöä (myös väestöä) ja nauttimaan kokateetä, koska nyt noustiin aivan uusiin korkeuksiin. Parhaimmillaan saavutimme 4910m merenpinnasta. Chivay on pieni kylä jossa tarkoitus oli yöpyä. Ensin kuitenkin vierailimme termaalikylpylässä ja nautimme folklore- shown illallisen kera. Jos palautetta joutuu matkasta antamaan, niin se on joukkoruokailujen surkea järjestäminen ja aikataulujen pitämättömyys. Muuten voisin kommentoida, että yksi parhaiten sijoittamiani kaksikymppisiä!

Seuraavana aamuna herätys oli 5.40, sillä matkaa Andien Condori-kotkien tarkkailupaikalle olisi muutama tunti ja emme tietenkään halunneet missata aamushowta. Bussin piti tulla meitä hakemaan 06.15. Olimme hostellistamme ainoat tähän kyytiin menevät joten katselimme kuinka kymmenet isommat ja pienemmät kuljetusvälineet lipuivat ohitsemme. Koska jo muutamaan kertaan meidät on unohdettu poimia matkaan, aloimme puolen tunnin odottelun jälkeen selvittää asiaa. Normaalistihan puoli tuntia latinalaisissa maissa ei vastaa vielä edes meidän akateemista varttia. Pienellä hapuilevalla, käsimerkein avustetulla keskusteluntyngällä saimme hostellin ainoan työntekijän soittamaan matkatoimistoon. Ei meitä oltu unohdettu, kaverit vaan olivat 1,5 tuntia myöhässä.

Onneksi en tiedä mitä missasimme, mutta ehdimme kuitenkin nähdä hulppeat Colcan maisemat ja muutaman "kortsu-kotkankin" liitelevän. Colca on maailman toiseksi syvin kanjoni, edelle menee vain muutaman sadan kilometrin päässä sijaitseva isoveli. Ameriikkalaisten Grand Canyon jää noin puoleenväliin syvyydessään. Condori-kotkat ovat sitten omassa luokassaan maailman suurimpia lentäviä otuksia. Poikkesimme matkan varrella muutamaan otteeseen ihailemassa inkojen ja heitä edeltäneiden asukkaiden viljelymaita ja kastelujärjestelmiä, jotka oli pengerretty rinteisiin. Uskomatonta, varsinkin jos muistaa, että koko ajan olimme yli 3000m korkeudessa.