Maanantai 3.8, Tiistai 4. 8, Keskiviikko 5.8, Torstai 6.8, Perjantai 7.8, Lauantai 8.8, Sunnuntai 9.8

Saavuimme maanantaina puolilta päivin Boliviaan. Maahantulotarkastukset eivät juurikaan ketään hetkauttaneet, vaan tullivirkailijat leimailivat passeja korvalappustereoita kuunnellen. Meidät jätettiin bussista Perun puolella ja kävelimme rajan yli ihan keskenämme. Kun tarvittavat leimat oli saatu matka jatkui bussilla 8 kilometrin päässä sijaitsevaan Copacabanaan, joka on 5000 asukkaan kylä Titikakan rannalla. WoW, WoW ja WoW, aurinko paistaa pilvettämältä taivaalta ja kaupungissa on täysi juhlahumu päällä. Torstaina on Bolivian itsenäisyyspäivä, mutta toisin kuin Perussa täällä juhlaa vietetään lähestulkoon koko viikko. Kaupunki on täynnä pienempiä ja suurempia myyntikojuja, katuravintoloita ja ilmeisesti perulaisia turisteja. Autot on koristeltu paperikukkasin, orkesterit marssivat ympäri kaupunkia ja kaikilla tuntuu olevan juhlamieltä kerrakseen.

Länsimaisisa turisteja varoitellaan taskuvarkaista joka käänteessä, suihkusta saa sähköiskuja ja nettiä ei ole, mutta muuten menee loistavasti. Bolivia on Etelä- Ameriikan köyhinpiä maita, joten hintataso on meidän kannalta erittäin edullinen, vaikka aivan selkeää hintojen nousua on tälle viikolle havaittavissa. Jos kuitenkin 300g taimenta lisukkeineen saa alle 3 eurolla, niin emme katso sitä miksikään riistoksi. Taimenta viljellään Titikakassa ja sitä on kaikkialla tarjolla. Muut katukuvassa näkyvät hassut ruokatuotteet ovat popcornit ja maapähkinät. Kun maissinjyvät täällä ovat hiukan suurempia mihin olemme tottuneet, niin popparitkin ovat golfpallon kokoisia. Täytyyhän niiden tehdä kauppansa kun rekkalasteittain kaupunkiin on ajettu pähkinöitä ja paukkumaisseja. Hankalampi tuote löytää olikin sitten marsu. Päätimme vihdoinkin testata tuon erikoisuuden ja jaaa, mitäpä siitä olisi kommentoitavaa: kuten suurin osa eksoottisista ruuista, "maistuu ihan kanalle". Pään jätimme syömättä ja jos kova nälkä olisi ollut, niin ei yhdellä marsulla vielä vatsaa ravittu.

Muutaman ensimmäisen päivän ihmettelimme elämää ja nautimme auringosta ja lämmöstä. Herrakin päätti luopua parrastaan ja ottaa rajattoman rusketuksen naamaan, tosin jättäen ihan vain ärsytysmielessä "Gunter-himokkaan" viikset. Torstaina kiipesimme kaikkien tuhansien muiden kanssa "vuorelle" vastaan ottamaan itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia. Ihmisvirta muodostuijonoksi asti, joten päätimme olla kiipeämättä aivan huipulle 3966m asti. Osaksi siksi, että korkeus ottaa aika voimille ja myös turvallisuussyistä. Kansa on hyvin uskonnollista ja matkan varrella oleville risteille tuodaan kiviä muistoksi. Toisaalta myös "poppamiehillä" riitti töitä. Koko matka ylös asti oli täynnä kauppiaita, joilta saatoit itse koota oman uhrilahjasi. Suosituin oli leikkiraha, jota poltettiin parhaaksi katsoman shamaaanin kanssa. Ihmiset ostivat myös uskomattomia määriä leikkiautoja ja mini taloja, jotka vietiin ylös seremoniamestarille. Seurasimme sivusta kuinkan loitsuja luettiin, yrttejä poltettiin ja olutta suihkutettiin ympäriinsä. Tarkoituksena on, että seuraavan vuoden aikana valitsemasi esineet tulevat konkretisoitumaan. Äärimmäisen joustavaa, sillä tuskin paavilta kannnattaa uutta autoa lähteä pyytämään. Suuressa suosiossa olivat myös tinanvalajat, jotka ennustivat tulevaisuutta aivan samoin kun me uutena vuotena. Harmittaa hiukan vajavainen kielitaito, ettei kaikesta päässyt ihan peille asti. Meillä oli omat pienimotoiset seremoniat, jossa toivotimme itsellemme onnea paperisilppua heitellen.

Olimme ajatelleet viihtyä pidempääkin Boliviassa, mutta Perun busseilla on maanantaina alkamassa ilmeisen määrittelemätön lakko, jos sulkee mahdollisesti kaiken liikenteen. Varmuuden välttämiseksi matkaamme siis jo sunnuntaina Punon kautta Cuscoon. Ennen sitä vielä yksi päivä risteillen Titikakalla ja vierailu Isla De Solin saarella. Inka- kulttuuri pitää saarta auringon syntypaikkana ja me siis huomattavana turistirysänä. Aamu valkeni kovin pilvisenä ja veneeseen päästyämme ripsautti taivas muutaman pisarankin. Enempää ei onneksi tullut, sillä vesisade olisi saattanut olla liikaa reisulle.Tavoitteenamme oli vaeltaa saaren pohjoispäästä etelään nähdäksemme kaiken aiheellisen ja aikaa kuluisi noin 3-4 tuntia. Kahden tunnin venematkan jälkeen (täyteenahdetussa purkissa) pääsimme perille ja aloitimme nousun kohti huippua ja sen jälkeen koittavaa huippua ja sitten seuraavaa huippua. Korkeutta oli noin 4000m ja hapensaanti heikkoa. Jos olemme kaikenlaisissa ääriolosuhteissä rajojamme testanneet, niin nyt saadaan kuumuuden, kylmyyden, kosteuden ja kuivuuden kaveriksi myös korkeus. Monesti piti pysähtyä miettimään, että pidämmekö oikeastaan vaelluksesta? Yllättävä vastaus saattaa olla että EI, kävely tasamaastossa on kyllä suosiossamme. Matka taittui kuin taittuikin ja viileästä säästä oli varmaan hyötyä. Niin kovaa ei kulkemaan pysty, että lihakset kipeytyisivät, mutta hengästyminen oli huomattavaa. Välillä matka tuntui ja näytti pitkältä kuin Kiinan muuri, vaikka emme sielä olekaan käyneet.Paluumatkalla pistäydyimme vielä Bolivian kelluvassa kylässä ja sen verran oli kopio alkuperäisestä, että venekunnastamme kukaan ei halunnut poistua maihin vaan jatkoimme läpi tyrskyjen kohti satamaa. Hintaa päivän retkelle tuli noin 5,-, mutta en välttämättä kaikille suosittele, ellei vaellus ole intohimo.

Sunnuntai menikin kokonaisuudessaan bussissa istuessa. Matkaa Cuscoon tuli lähemmäs 11 tuntia. Vaihdettiin Punossa bussia, mutta kaikkiiaan varsin tapahtumaköyhä reissu. Hyvä ehkä niinkin. Nyt asustellaan Hostal Portassa seuraavat päivät ja tutustutaan ympäristöön. Bussilakkoa ei sitten ilmeisesti tullutkaan, mutta me olemme jokatapauksessa saapuneet perille Perun viimeiseen kohteeseemme.