Valkoinen kaupunki ja maailman toiseksi syvin kanjoni!

Otsikko tuttuun tapaan tiivistaa viime paivien puuhailut, eli talla kertaa tarinoita Arequipan kaupungista ja Colca-kanjonista. Eetun hylattya minut yliopistonsa byrokratian tahden (!), oli aika laittaa espanjankielen taitoni koetukselle kysymalla paikallisilta "hablas ingles". Onneksi useimmat osasivat englantia puhua, joten kommunikoimaan on pystynyt. Olen tosin muutamassa paikassa parjannyt hyvin myos pelkalla espanjallani, rutkalla kasien heiluttelulla hoystettyna :).

Mutta itse asiaan. Tama viikko on siis kulunut Arequipan kaupungissa ja sen lahimaastossa Colca-kanjonissa. Kaydaan ensin lapi Arequipa. Taalla tuli oltua jo reissun alussa, mutta silloin vain vilahdimme kaupungin lapi matkallamme Titicaca-jarven rannoille. Nyt on ollut mukavasti aikaa tutustua kaupungin varsinaisiin nahtavyyksiin, paikallisesta valkoisesta vulkaanisesta kivesta (sillar englanniksi geologeille) rakennetuihin komeisiin rakennuksiin, Santa Catalinan massiiviseen nunnaluostariin seka Inkojen uhrimenoista kertovaan museoon.

Inkamuseo

Inkoilla oli aikoinaan tapana uhrata lapsia vuorenhuipuilla tyynnyttaakseen jumalien vihaa (esiintymismuotoina mm. tulivuorenpurkaukset ja maanjaristykset). Massiivinen seurue vaelsi vuorenhuipulle, jossa nuori tytto tai poika uhrattiin jumalille runsaiden uhrilahjojen kera. Museo esitteli kattavasti naita uhrilahjoja ja paasti myos nakemaan yhden muumion.

Tasta museovierailusta sai poikkeuksellisen paljon irti, silla mukana oli pakollinen opas (kavi maiha ja sain privaattikierroksen), joka ammattitaitoisesti kertoi esineiden tarinoita varmistaen samalla, ettei kukaan vain ottaisi salamalla kuvia hauraista esineista. En siis mieleni kuvien lisaksi saanut otettua yhtaan kuvaa, mutta onneksi netin syovereista loytyi tama kuva yhdesta muumiosta:

Santa Catalinan nunnaluostari

Kaupunki kaupungin sisalla kuului mainoslause Santa Catalinan nunnaluostarille, eika talla kertaa slogan edes ollut vaarassa. Paikka oli kooltaan massivinen, muurien ymparoima kompleksi taynna pienia kujia, kauniita aukioita, taidetta, arkkitehtuuria ja vanhan ajan tunnelmaa.

Alueen rikkaille tyttarille perustettuna luostari kerasi itselleen mukavasti vaurautta, ja se myos nakyi luostarin sisatiloissa. Olin kuvitellut, etta nunnat/munkit olisivat elaneet pienissa kammioissa ilman suurempia omistuksia, mutta ei tuossa paikassa. Nunnien kammiot olivat yllattavan isoja ja huonekaluja riitti. Kuulemma koyhyys-lupausta oli sovellettu aika vapaasti.

Nunnaluostarin hyvaksymiskriteerit kummastuttivat myos. Olin kuvitellut, etta nunnaksi paasisi, jos haluaisi omistaa elamansa jumalan palvelukseen. Vaarin ainakin tassa paikassa, silla nunnaksi paasy vaati rutkasti maallista mammonaa, eli kunnon myotajaiset. Useimmiten tama tarkoitti pienta maaomaisuutta, kunnon kourallista kultakolikoita ja joskus jopa orjia.

Kaikesta huolimatta luostari oli kaunis, tunnelma arvokas ja yllaolevien kappaleiden aiheuttama pohdinta tekivat kaynnista ehdottomasti kannattavan.

Colca-kanjoni

Matkamme maailman toiseksi syvimpaan kanjoniin alkoi mukavan aikasella aamuheratyksella klo 02.30. Heratykselle oli tosin hyva syy, silla kanjonia asuttavia kondoreita on helpoin bongata aamutuimaan. Perilla paastyamme pystyimme toteamaan, etta heratys oli sen arvoinen. Lukuisia komeita kondoreita lipui vaivattomasti aivan paidemme ylitse. Voi kun osaisi itsekin liihotella tuohon tyyliin, tai sen puoleen edes jotenkin lentaa ;)

Kolmen paivan vaelluksemme ensimmaisen paivan ohjelma oli kappailla reilu 1000 metria alas kanjonin pohjalle. Tama siis suoraa pudotusta. Siksakksi vetava polku oli paljon pidempi ja otti mukavasti polviin, mutta alas paastiin pyorimatta. Maisemat laskeutuessamme kanjoniin olivat yksinkertaisesti mahtavat, seikka mika ei tullut muuttumaan koko reissun aikana.

Arequipan ymparisto vaikutti yleisesti ottaen hyvin karulta, lahes aavikkoiselta, joten kontrasti rehevaan Colca-laaksoon oli sitakin suurempi. Laaksossa kasvoi jos jonkinmoista hedelmaa ja monentyyppista maissia viljeltiin, unohtamatta kaikkia muita kasveja, joita ei en tunnistanut. Ensimmaisen yon vietimme paikallisen perheen luona, jossa paras elamys oli illallinen perheen keittiossa. Siella sai valilla varoa mihin jalkansa laski, ettei olisi tallannut lukuisia marsujen paalle - paikallinen herkku.

Toisena paivana ohjelmassa oli vain siirtya lahemmas kanjonista ylos nousevaa polkua, jotta olisimme viimeisena paivana hyvissa asemissa. Tama toinen yopaikka ei ollut aivan yhta autettinen kuin ensimmainen, mutta uima-altaissa oli mukava polskia hikisen kavelyn jalkeen ja mangopuun alla riippumatossa viihtyi hyvin kirjaa lukien :). Kaiken tietenkin kruunasivat komeat maisemat!

Kolmantena paivana herasimme ennen auringonnousua viiden pintaan ja lahdimme nousemaan takaisin ylemmille maille. Tuli huomattua, ettei mikaan kasvata ruokahalua aamupalaa kohtaan yhta paljon kuin reilun 1000 metrin nousu. Maisemat olivat maagisia, kun pikku hiljaa aamu teki tuloaan ja kanjoni tayttyi auringonvalolla.

Eivatka maisemat ylhaaltakaan olleet hassumpia :)