Doubtful Soundilta suuntasimme kohti Wedderburnia. Matka ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, mikä oli oikeastaan ihan kivaa. Bussimme nimittäin hajosi hieman jälkeen Queenstownin (pakoputkiongelma), mutta sinnittelimme Cromwelliin asti. Siellä kävimme ostamassa seuraavan aamun luksusaamiaistarvikkeet sillä välin, kun oppaamme koitti selvitellä bussin kohtaloa. Hetken odoteltuamme opas kaartoi luoksemme hurraa huutojen saattelemana parikymmentä vuotta vanhalla koulubussilla. Kamojen siirron jälkeen menimme syömään paikalliseen pubiin. Sitten jatkui 2,5 tunnin matka yön pimeydessä kohti uutta majapaikkaa Wedderburnissa.

Aamulla syötyämme täydellisen pekoniaamiaisen lähdimme pelaamaan kurlinkia pienellä porukalla naapurikylän curling-halliin (australaasian ainoa ympärivuotinen curlinghalli). Saimme pikaohjeistuksen erilaisista tyyleistä, ja sen jälkeen meillä oli noin tunnin verran aikaa kokeilla "kurlaamista". Laji osoittautui paljon hankalammaksi, kuin miltä se olympialaisissa näyttää.

Kurlingin jälkeen palasimme kotiin ja lähdimme pyöräilemään 42 kilometriä vanhaa rautatiepohjaa Omakauhun. Matkan varrella oli pilkkopimeitä tunneleita, joissa pakokauhu koitti saada vallan. Aina niiden jälkeen kuitenkin avautuivat kauniit avarat maalaismaisemat joka puolella rajoittuen vuoriin. Lampaiden huuto kaikui laaksoissa, ja aurinko paahtoi ihoa. Söimme kevyen lounaamme kallion kielekkeellä villiruusujen ympäröimänä.

Noin kolmen tunnin jälkeen päädyimme Omakauhun, pieneen kylään, johon palautimme pyörämme. Istuimme herttaisessa kahvilassa pari tuntia odotellen muita ja syöden toastit ja jäätelöt (täällä on törkeän hyvää irtojäätelöä!).

Palattuamme majapaikkaan valmistimme lammasmakkara-salaatti päivällisen, ja kaaduimme suihkun kautta sänkyyn muiden käydessä vielä yksillä majapaikan pubissa.

Seuraavana aamuna matka jatkui Christchurchiin. Ja kaiken lisäksi omalla vanhalla bussillamme!

ps. Olemme parissa päivässä nähneet noin 2 miljoonaa peuraa, niitä kasvatetaan tällä seudulla siinä missä lampaita ja lehmiäkin.