Neljän ja puolen kuukauden reissu Uudessa Seelannissa päättyi viikon vaihteeseen Wellingtonissa. Sitä ennen jouduimme hyvästelemään "sijaisperheemme". Niin kuin aina, hyvästien jättäminen tuntui raskaalta.

Lento Aucklandista Wellingtoniin sujui tunnissa, mutta sai meidät ajattelemaan inholla tulevia pitkiä lentoja. Aika Wellingtonissa kului lähinnä tuliaisia shoppaillen, mutta viikonlopun kruunasi vierailu Weta Cave Workshopissa (erikoistehosteyhtiö). Varsinkin Mia (vannoutuneena Taru Sormusten Herrasta -fanina) oli aivan innoissaan päästessään tutustumaan elokuvan tekemisen ihmeisiin.

Lähtöpäivänä, heti kolmen jälkeen aamuyöllä herättyämme oivalsimme elävämme aprillipäivää. Päätimme kuitenkin unohtaa sairaat pilamme tippuvista lentokoneista ja viimeisistä hyvästeistä kotiin. Vakavoiduimme nopeasti muistellessamme viimeaikaisia lento-onnettomuuksia - vielä olisi edessä kuusi lentoa ennen Helsinki-Vantaalle laskeutumista...

Ensimmäinen kuudesta lennosta sujui hyvin ja laskeuduimme Australian Melbourneen paikallista aikaa klo 8. Tullikoiran tarkasta nenästä selviydyttyämme matkasimme taksilla autovuokraamolle, jossa Hippie Campervanimme meitä odotteli. Auton kylkeen teipattujen lilojen "päivänkakkaroiden" mukaan nimesimme menopelimme "Kukaksi". Kukan starttausongelmista huolimatta aloitimme mini road trippimme varsin positiivisissa tunnelmissa!

Matkan ensimmäinen osuus oli ajaa Great Ocean Road ja palata takaisin Melbourneen sisämaata pitkin. Niiden kolmen päivänä aikana ihastelimme huikeita rannikkomaisemia, vesiputouksia ja kahtatoista apostolia - valtavia merestä kohoavia eroosion muodostamia kivipaaseja. Matkaa taittui viitisensataa kilometriä.

Road tripin toinen osa kulki Melbournesta rannikkoa pitkin Sydneyyn. Reppureissaajan budjetilla Melbournessa parkkeeraminen oli turhan kallista, joten pari tuntia Fitzroyssa riitti meille. Mukaan tarttui muutama cd kirpparilta (Australian radiokanavissa ei ole kehumista...). Yöpaikka löytyi ilmaiselta tienvarsileirintäalueelta Rosedalesta, ensin kiirehdittyämme kysymään paikoista parista infokeskuksesta.

Seuraavana päivänä piipahdimme Paynesvillessä Raymond Islandilla katsomassa valtavaa koalapopulaatiota. Esitteen mukaan saarella elää 300 yksilöä, ja koalia olikin helppo bongailla eukalyptuspuiden oksilta. Näimme saarella myös pelikaaneja, mustia joutsenia ja muita erikoisia lintuja.

Matka jatkui usean ihastuttavan kaupungin kautta viihtyisälle leirintäalueelle Genoaan, lähelle New South Walesin rajaa. Koko illan satoi kaatamalla vettä, ja poistuttuamme autosta vessaan upposimme lähes puoleen sääreen ulottuvaan rapakkoon. Odotimme kauhulla aamua - pääsisikö Kukka järvestä ylös omin voimin? Aamulla maa oli kuitenkin imenyt kaiken veden, ja pääsimme matkaan, kohti Edeniä ja valasmuseota!

Kuudentena iltana saavuimme jälleen kerran kaatosateen saattelemana, pilkkopimeässä Blue Mountainsille. Löydettyämme viime hetkellä leirintäalueen keitimme kuuluisat nuudeli-papuannokset ja mahat täynnä käperryimme Kukan koville patjoille nukkumaan. Iltarukouksessa toivoimme seuraavasta päivästä pilvetöntä, ettei kävisi niin kuin Tongariro Crossingissa...

Aamun valjettua saimme huomata syksyisen kirpeyden ilmassa ja ruskan puissa. Pelko sateen jatkumisesta osoittautui turhaksi, sillä onneksemme päivästä tuli aurinkoinen ja jopa melko lämmin. Näimme siis upeat vuoristomaisemat esteettömästi, kaikessa komeudessaan.

Samaisen päivän visiitti infokeskuksessa viisastutti meitä niin, että päätimme jättää auton leirintäalueelle Emu Plainsiin ja hypätä aikaisin seuraavana aamuna Sydneyn junaan. Noin tunnin matkan jälkeen olimme perillä. Vietimme Sydneyssä koko päivän ihaillen mm. Harbour Bridgeä, oopperataloa ja TV:stä tuttua Bondi-beachiä. Harmiksemme kummankaan rohkeus ei riittänyt mennä vilkaisemaan rantavahtitorniin...

Keskiviikko aamuna pakkasimme rinkkamme ja siivosimme autoa, ja lähdimme ajelemaan kohti Sydneyn lentokenttää. Matkan varrella Mia bongasi villieläintarhan kyltin; siispä suuntasimme sinne. Eläintarhassa pomppi vapaana wallabeja, joille sai syöttää vohvelikupista heinäsilppua. Kuppi tosin katosi kädestä hyvin pian ahnaiden pikkuystäviemme tehdessä tuttavuutta kanssamme. Näimme myös pari äärimmäisen söpöä vauva-kengua, jotka majailivat vielä emojensa pusseissa.

Esitteen antamat suuret odotukset koalan syleilystä hieman murskautuivat, sillä saimme vain silittää tolpan nokassa torkkuvaa koala-herraa. Tosin oli sekin varsin ainutlaatuinen kokemus! Lisäksi puistossa oli mm. dingoja, krokotiili, uneliaita wombatteja, pussipiruja, nokkasiilejä, lepakoita, käärmetalo ja koko joukko australialaisia lintuja.

Eläintarhasta matka jatkui taas kohti lentokenttää, pienen paniikin hiipiessä keskuuteemme moottoritien ollessa paikoitellen aivan tukossa - emme olleet tajunneet tätä seikkaa suunnitellessamme aikataulua. Auto oli vielä tankattava ja siivottava hytin lattia, eikä reitti autovuokraamollekaan ollut sataprosenttisen varma. Löysimme kuitenkin (vahingossa) perille noin viisi minuuttia ennen liikkeen sulkeutumista, ja Kukka läpäisi vastaanottotarkistuksen, takanaan reilu 2000 km kanssamme.

Sitten oli vielä odotettava taksia tuskastuttavan pitkä aika, ja juostava lentokentällä tarkastuksesta toiseen - ehtien juuri ajallaan lähtöportille. Stressitaso ylittyi hieman liikaa pelkkien ruoka-aikojen aikatauluttamaan elämään tottuneilla reissaajilla.