Aikaisin herätys tähän mennessä, klo 5.45. Ensimmäinen määränpää Waitomo Caves. Arvioitu matka-aika 2h. Päästyämme perille, valitsimme rauhallisimman vaihtoehdon luolien tarjonnasta. Ensimmäinen luola oli kuiva, ja siellä näimme luita ja fossiileja, sekä tippukiviä. Toisen luolan läpi kulki maanalainen joki. Päästyämme luolaan käytimme ensin hetken aikaa kiiltomatojen tarkempaan tutkailuun, jonka jälkeen hyppäsimme suureen kumiveneeseen, jolla livuimme pitkin jokea.

Kun valot olivat olleet hetken aikaa sammuksissa, yllämme avautui tähtitaivas: luolan katto täynnä hohtavia täpliä, joiden valo heijastui kuun laillan joen pinnasta.

Kävimme myös äänestä päätellen lähellä vesiputousta.

Tästä unen kaltaisesta tunnelmasta jouduimme palaamaan takaisin "laituriin", ja jatkamaan hetken matkaa jalan, jotta pääsimme ulos luolasta. Kypärä- ja lamppuvarasto sijaitsi joen yläpuolella olevalla sillalla. Tältä sillalta bongasimme kiven kolossa piilottelevan ankeriaan, jonka oppaamme houkutteli kokonaan esille kepin päässä olevalla lihan palalla. Ankerias oli valtava, ainakin 80 cm pitkä ja pohkeen paksuinen.

Luolien jälkeen jatkoimme matkaa Rotorualle, vulkaanisesti hyvin aktiiviselle alueelle. Talojen takapihoilta nousi höyrypilviä, ja kävimme kävelemässä puistossa, joka oli täynnä kuumia lähteitä ja kiehuvia mutakuoppia. Höyryä nousi myös viemäreistä, ja kivetyksien välistä pulppusi kiehuvaa vettä. Näky oli hieman pelottava. Paikalliset kokkaavat ruokansa kuumissa lähteissä, käyttävät vettä talojen lämmitykseen sekä peseytymiseen. Käytännössä koko kaupunki on "lattialämmitetty".

Tutustuimme paikallisen maori-oppaan johdolla maorien pyhään taloon ja kuulimme heidän historiastaan. Samalla teemalla jatkettiin illallisella, sillä söimme maorien perinneruokaa, hangia: maauunissa kypsytettyä kanaa ja kasviksia.

Illan päätteeksi selvisi, ettemme huomenna voikaan patikoida Tongariro crossingia, 20 km vaellusta, kurjan sään vuoksi. Tämän tilalle valitsimme koskenlaskua, vaikkei se alunperin suunnitelmissa ollutkaan (invalidisoitumisen pelossa). Toinen vaihtoehto olisi ollut mutakylpylä, toivottavasti huomenna ei kaduta.

Rotorua 27.11.

Heräsimme mädäntyneen kananmunan löyhkään. Nenä ei siis yön aikana ollut tottunut kaupungin kaasuihin. Aamupalan jälkeen lähdettiin pienellä jännityksellä kohti koskenlaskua. Pukeuduttuamme märkäpukuun, kypärään ja pelastusliiviin jatkoimme vielä minibussilla noin 10 minuuttia kohti jokea. Kannoimme kumiveneet rantaan, ja jakauduimme kolmeen 6-7 hengen ryhmään. Harjoittelimme rannalla melomisen ja erilaiset kiinnipito asennot, ja sitten oli aika tuupata vene koskeen.

Reitin varrella oli useita pieniä pudotuksia ja yksi iso, seitsemän metrin vesiputous. Selvisimme siitä tosi tyylikkäästi alas, mutta pahin pelko toteutui viimeisen veneen kohdalla: alas tullessa veneen keula koukkasi syvälle veteen heittäen ympäri koko veneen. Kaikki selviytyivät kuitenkin ehjänä takaisin muihin veneisiin, eikä virta vienyt ketään mukanaan.

Eräästä pudotuksesta tulimme alas niin, että roikuimme veneen ulkopuolella pitäen reunaköydestä kiinni, jalat veneen alla. Kaisa oli etummaisena, ja veneen sukeltaessa alas veteen hänen otteensa irtosi. Pohjakosketuksen kautta hän kuitenkin pulpahti pintaan ja ui veneelle, johon hänet kiskottiin ylös. Mustelma ja pikkuruinen naarmu kädessä + nenäontelot täynnä vettä= silti kaukana pahimmista peloista.

Meitä myös "hukutettiin" melomalla kumivene pienen putouksen sisään.

Kaikesta tästä huolimatta ja johtuen koskenlasku pääsi ehdottomasti hienoimpien kokemusten kärkijoukkoon.

Muutama olisi halunnut kokeilla zorppausta, eli suuren pallon sisällä alas mäkeä pyörimästä, mutta tuuli oli kuulemma liian voimakas (mielestämme olematon), joten se homma jäi sitten yritykseksi. Harmi, se olisi ollut hauskaa katseltavaa!

Haimme vielä lounaaksi paikalliset minipiirat, ja sitten alkoi matka kohti Tongariro National Parkkia.