Heiii :)

Mä eli Hannamari aloitin matkani Helsinki-Vantaalta kohti Amsterdamia 30.12 kasin aikaa aamulla. Edellisen yön unet jäivät yllättäen lyhyeksi, joten väsytti heti alkumatkasta. Sami (mun poikaystävä) oli saattamassa lentokentällä ja jäähyväisten jälkeen, tajusin matkani todella alkavan.

Lento Amsterdamiin kesti vähän päälle 2 tuntia ja siellä odotin Hong Kongiin lähtevää konetta kolmisen tuntia ja se lento olikin sitten jo aika pitkä; 11 tuntia. Vieressäni istui suomalainen vanhempi pariskunta ja he juttelivat vähän väliä. Yritin kyllä nukkua koneessa, mutten oikein saanut unta eikä hyvää asentoa löytynyt millään.

Hong Kongissa odotusta seuraavan koneen lähtöön oli noin 9 tuntia. Kulutin aikaa pyörimällä ympäri ihan uskomattoman hienoa ja isoa kenttää! Toisella puolella kiitorataa oli meri ja toisella puolella alkoi vuoristo , jota jatkui silmän kantamattomiin. Onnistuin myös nukahtamaan hetkeksi keskellä kentän hyörinää ja ihmisiä. Ei ollut ehkä kovin fiksua, mutta en saanut pidettyä silmiä enää auki.

Matka jatkui sitten Hong Kongista kohti määränpäätä eli Ho Chi Minh Cityä. Lento sinne kesti enää vain pari tuntia. Olin menossa passin tarkastukseen, kun kuulin takaani huutoa ja siellähän Tanja, Kari ja Esa jo olivatkin. Ei edes tarvinnut etsiä! :D Jälleennäkeminen oli hauska, vaikka sain heti kuullakin noilta ruskeilta pavuilta, miten kalpealta ja väsyneeltä näytän. Kiitti! Saatuamme rinkat astuimme ulos keskelle ihmisvilinää. Joka puolella oli kylttejä, joissa luki nimiä ja ihmiset huusivat. Löysimme kuin löysimmekin kyltin, jossa luki kaikkien muiden nimet paitsi Karin. He luulivat, että Kari tulisi eri matkaa, mutta selvitimme heille, että olimme kaikki siinä.

Menimme taksilla taloomme, jossa asumme seuraavat viikot. Saavuimme Vietnamiin siis uuden vuoden aattona ja melkein heti kun pääsimme talolle lähdimme keskustaan viettämään uutta vuotta. Monet VPV:n työntekijät, muut vapaaehtoistyöntekijät ja me neljä pyörimme ympäri HCMC:tä ja ainakin mä sain pieniä panikkikohtauksia liikenteen takia. Kadun ylittäminen on aikas mielenkiintoista; pitää kävellä hitaasti ja rauhallisesti pysähtymättä koko kadun yli, jos pysähdyt tai juokset, kuolet. Kaikki mopoilijat ja autoilijat nimittäin suunnittelevat ajonsa sen mukaan miten jalankulkija ylittää katua. Jouduimmekin heti ylittämään monia isoja katuja, joissa liikenne oli todella vilkasta! Kaikki kadut olivat täynnä mopoja ja skoottereita ja joka puolella oli valoja. Silloin mietin, että mihin olen oikein tullut, mutta nyt viiden päivän jälkeen kadun ylittäminen ei ole enää niin suuri haaste vaikka se jännää onkin. Täällä on mopoja niin paljon ettei mitään järkeä.

Mun ja Tanjan huonekaveriksi tuli seuraavana aamuna Ranskalainen Adeleine, joka on täällä vapaaehtoistyöntekijänä vuoden.Poikien huonekaveriksi tulivat taas yksi amerikkalainen ja yksi australialainen mies. Täällä on vapaaehtoistyöntekijöitä tällä hetkellä ainakin Irlannista, Japanista, Ranskasta, Australiasta, Amerikasta ja Kanadasta.

VPV:n työntekijät järjestivät meille esittely kierroksen kaupungilla, jossa kävimme esim. sotamuseossa ja kiertelimme eri marketteja ja kojuja. Päivä oli todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Varsinkin sotamuseon järkyttävät kuvat ja tekstit vetivät koko porukan todella hiljaisiksi.

Palaillaan asiaan myöhemmin. Silloin todennäköisesti infoa siitä miten työharjoittelu on lähtenyt käyntiin.

Heippa!