Mongolian maaseuturetken jälkeen ollaan levätty täällä Ulaan Baatarissa nyt pari päivää ja nautittu hostellin lämmöstä ja oikeasta sängystä. Oltiin ensin yksi yö UB Guesthousessa, mutta nyt ollaan taas LG:ssä. Saatiin pyykitkin pesetettyä täällä.

Ei olla jaksettu nyt sen kummemmin seikkailla, kunhan ollaan vaan oltu ja nautittu ravintolaruuasta, etenkin vegeravintola Luna Blancan ihanista annoksista. Eilen iltana käytiin syömässä BD's Mongolian Barbequessa, josta Jaakko hankki itselleen ruokamyrkytyksen. Se ei tosin näkynyt heti, vaan ravintolan jälkeen haettiin vielä vodkapullo kaupasta ja pelailtiin korttia aamuyöhön saakka. Ennen aamua Jaakolla oli kuitenkin jo kova kuume ja ruokamyrkytyksestä johtuva oksennustauti sekä järjetön voimattomuuden tunne. Se onkin lepäillyt sängyssä koko päivän ilman minkäänlaista ruokahalua.

Mä kävin päivällä yksin hoitelemassa asioita kaupungilla, kun on meidän viimeinen päivämme Mongoliassa. Ajattelin käydä ensin apteekissa hakemassa kuumemittarin, mutta jouduin käymään useassa eri liikkeessä. Ensimmäisessä apteekissa odottelin 15 minuuttia, kun tiskin takana olevat myyjät vain juttelivat metrin päässä kahvipöydässä ja jättivät asiakkaat täysin huomiotta. Lähdin pois. Seuraavassa apteekissa paikalliset etuilivat enkä saanut taaskaan palvelua. Kolmannessa apteekissa sitten tärppäsi ja sain mittarin matkaani.

Seuraavaksi oli aika käydä postissa lähettämässä talvivaatepaketti Suomeen. Olin pakannut sen huolellisesti jo aamulla. Postissa meni varmaan kaksi tuntia, sillä ensin paikalliset etuilivat minkä ehtivät. Jos yritin sanoa heille jotain, he vain puistelivat päätään, etteivät ymmärrä. Kun vihdoin sain palvelua, passitettiin minut ensin postitulliin. Siellä kysyttiin, mitä paketissa on. "Ei kai sulla ole täällä ruiskuja? Entä metallia?"

Luettelin sitten koko paketin sisällön tarkasti virkailijalle. Ei auttanut, vaan se oli katsottava läpivalaisulaitteella. Taas kysyttiin, onko metallia. Kuvailin vielä paria matkamuistoa yksityiskohtaisesti, mutta ei auttanut. Paketti oli avattava. Olin kuluttanut sen paketointiin rullallisen teippiä. Avasin paketin ja näytin kaikki vaaralliset villapaitani ja toppahousuni virkailijalle. Matkamuistoista hän vielä kyseli, että mistä ne on ostettu. Sitten sain teipata paketin uudestaan kiinni. Jouduin jonottamaan vielä uudelleen lähetystiskille, joten olin onnessani päästessäni vihdoin ulos postista.

Seuraavaksi menin UB Guesthouseen hakemaan sinne unohtuneet Tupperware-astiat. Otin sieltä mukaani samalla kännykän, jonka joku suomalainen tyttö oli unohtanut jurttaan ollessaan retkellä Mongolian maaseudulla. UB:n omistaja kysyi, voisinko toimittaa sen nyt Pekingissä reissaavalle tytölle, kun olisin kerran itsekin menossa sinne. Lupasin viedä puhelimen.

Kävin vielä syömässä ja automaatilla, joka ei tosin toiminut. Seuraavakaan automaatti ei toiminut. Ostin sitten vain vettä ja C-vitamiinia Jaakolle ja lähdin vihdoin takaisin hostellille. Vähän ennen hostellia kävelin erään täyden bussipysäkin ohi, josta minua lähti seuraamaan pummi kinuen rahaa. "American dollars!!" Se oli tosi rasittava. Mulla oli kädessä laukku ja muutama vesipullo. Pummi seurasi mua hetken ja vähän ennen hostellia kääntyi mun eteen ja tuli inhottavan lähelle, yritti kai ottaa multa laukun tai jotain. Hypähdin taaksepäin, kiljaisin ja lähdin juoksemaan. Menin takaisin hostellille ja pysyin siellä melkein koko loppuillan. Jaakko oli edelleen tosi voimattomana ruokamyrkytyksestä.

Oli kyllä tosi rasittava päivä kaikkine vastoinkäymisineen! Nyt täytyy varmaan pakata kamat ja mennä nukkumaan, sillä huomen aamuna lähtee juna kohti Pekingiä.