Ollaan oltu Ulaan Baatarissa nyt viikon verran. Oltiin ensin muutama yö keskustan Golden Gobi -guesthousessa kuuden hengen dormissa, kun ei saatu parihuonetta jokapäiväisistä lupauksista huolimatta. Kolmen yön jälkeen vaihdettiin LG Guesthouseen, kun sieltä luvattiin parihuone. Kun pääsimme sinne, emme saaneet kuitenkaan parihuonetta. Olivat antaneet sen jollekin toiselle, kun luulivat, ettei me tullakaan. Saatiin sitten neljän hengen huone pariksi yöksi, jonka jälkeen päsimme parihuoneeseen.

Golden Gobissa oli koko ajan kunnon bilemeininki päällä. Siellä oli paljon meidän ikäistä porukkaa ympäri maailmaa. Paikka oli tosi kotoisa ja mukava - etenkin alakerran chillout-huone, joka oli varustettu valtavan pehmeällä sohvalla. Siellä yleensä istuttiin iltoja muiden reissaajien kanssa jutellen tai katsellen leffoja.

Golden Gobissa oli myös aika heittää hyvästit meidän ainoalle puhelimelle. Olin just puhunut isän kanssa puhelimessa, kun laitoin puhelimen lataukseen sängylle. Muutaman tunnin päästä menin takaisin huoneeseen, ja puhelin oli poissa. Yksi japanilainen tyttö oli huoneessa nukkumassa ja sanoi, että puhelin oli kadonnut suunnilleen silloin, kun siivooja kävi. Siitäkös henkilökunta ei pitänyt. He ehdottivat, että sekä me että japanilainen lähtisimme pois koko hostellista, vaikka olimme vain ilmoittaneet puhelimen kadonneen.

Sanoimme, että emme usko siivoojan vieneen puhelinta ja ehdotin, että etsisimme sitä yhdessä. Ehkä siivooja oli nostanut sen pois sängyltä siivouksen ajaksi ja vaihtanut puhelimen paikkaa. Aloimme etsiä, mutta puhelinta ei löytynyt. Yksi omistajista meinasi jo soittaa poliisit ja laittaa hostellin kiinni. Sitten toinen omistajista muisti, että aiemmin heillä oli ollut muutama tapaus, jossa varas oli yrittänyt kalastaa ongella tavaroita ikkunasta. Omistaja oli nimittäin yllättänyt yhden varkaan pitkän ongen ja vahvan koukun kanssa onkimasta kokonaista rinkkaa ulos ikkunasta. Varas oli saanut äkkiä jalat alleen. Katsoimme omaa ikkunaamme, ja aukihan se oli ylhäältä. Ikkunalta sängylle oli matkaa, mutta ilmeisesti varas oli onkinut laturissa olevan puhelimen sängyltä, sillä laturin johto makasi lattialla ja puhelin vain oli poissa. Teimme ilmoituksen poliisille ja saimme mukaamme mongoliankielisen todistuksen varkaudesta.

Seuraava majapaikkamme LG Guesthouse oli tosi rauhallinen paikka lähellä juna-asemaa. Siellä ei ollut paljon reissaajia, mutta palvelu pelasi hyvin. LG:tä pyöritti mongolialainen perhe ja vietettiin yksi ilta jutellen perheen noin 20-vuotiaan tytön ja 10-vuotiaan pojan kanssa. Yhtenä iltana LG:n oman ravintolan mennessä kiinni lähdettiin ulos keskellä yötä, kun Jaakko halusi lisää viinaa. :D Mentiin viereiseen Panorama-hotelliin. Siellä oli aulassa kaksi mongolialaista tyttöä töissä. Juteltiin niiden kanssa aamun pikkutunneille asti ja ne tarjos meille juomia ihan ilmaiseksi. Sovittiin, että seuraavana iltana lähdettäisiin tyttöjen kanssa yhdessä ulos. Tytöt kertoivat tekevänsä usein 24-tuntista työpäivää hotellin vastaanotossa. Huhhuh!

Seuraavana iltana mentiin tyttöjen kanssa ensin BD's Mongolian Barbeque -ravintolaan, jossa saa valita itse ruokalajit ja kastikkeet lautaselle ja viedä kokille paistettavaksi. Tyttöjen lautasella ei paljon kasviksia näkynyt, vaan liha tuntui maistuvan heille paremmin. Kun olimme syöneet, tytöt lähtivät jo ovelle. Kun menin maksamaan, tarjoilija sanoi tyttöjen maksaneen meidänkin ruuat ja juomat. Noh, me maksaisimme seuraavalla kerralla. Mentiin sitten yhteen kuppilaan istumaan, juomaan vähän holia ja pelaamaan korttia. Tytöt eivät puhuneet kovin hyvin englantia ja sanoivat usein, että "say again". Meillä oli kuitenkin tosi hauskaa! Loppuillasta sanottiin, että nyt on meidän vuoro maksaa. Tytöt kuitenkin sanoivat, että he haluavat ehdottomasti maksaa. Jaakko ja toinen tytöistä sitten väittelivät aikansa, kumpi saa maksaa. Sitten tytöt sanoivat, että he tulevat surullisiksi ja alkavat itkeä, elleivät saa maksaa laskua. Myönnyimme lopulta. Ilmeisesti mongolialaisille on kunnia-asia saada maksaa, vaikka tyttöjen palkat eivät hääppöiset olleetkaan. Hyvin vieraanvaraisia tytöt ainakin olivat.

Ruoka on Mongoliassa sen verran halpaa, että olemme syöneet ravintoloissa kahdesti päivässä. Vaikka Mongolian sanotaan yleensä olevan vain lihansyöjiä varten, olemme todistaneet väitteen vääräksi. Keskustassa on nimittäin useampikin kasvisravintola. Paras niistä on Luna Blanca, jossa esimerkiksi järjettömän suuren nuudelilautasen saa eurolla. Siihen kuuluu siis käsintehtyjä nuudeleita, soijapaloja ja kasviksia. Muutkin annokset ovat herkkua, myös lihansyöjien mielestä. Kallein ruoka taisi Luna Blancassa olla viisi tai kuusi euroa.

Myös muita ravintoloita olemme kokeilleet, mutta yksi italialainen ravintola oli ainakin Jaakon osalta pettymys. Olimme tosi nälkäisiä, joten tilasimme pahimpaan nälkään bruschettan. Viiden minuutin päästä tilasimme pasta-annokset molemmille, mulle kasvis- ja Jaakolle lihaversio. Odoteltiin tovi, mutta bruschettaa ei kuulunut. Pian tuli mun pasta, mutta Jaakon omaa ei kuulunut. Kysyttiin tarjoilijalta, joka vain sanoi, että hetken päästä. Kun kysyimme uudestaan, hän vain pyöritteli päätään. Hän lupasi, että bruschetta tulee pian. Olin jo syönyt, kun alkupalaksi tarkoitettu bruschetta tuli vihdoin pöytään. Mutta missä viipyi Jaakon pasta? "Mikä pasta", ihmetteli tarjoilija. Maksoimme ja lähdimme pois, Jaakko edelleen nälkäisenä ja nyt myös vihaisena. Mongoliassahan ei mitenkään hyvitetä tällaisia kömmähdyksiä, vaikka asiakas olisi oikeassa. Se tuli todettua moneenkin otteeseen. Tarjoilija muuten sanoi, että oli luullut Jaakon vain tiedustelevan annoksesta. Miksi ihmeessä joku tulisi ravintolaan ja haluaisi vain kysellä annoksista? Menimme sitten yhteen varmaan paikkaan, jossa Jaakkokin sai nälkänsä tyydytettyä.

Ulaan Baatarin säät ovat olleet vaihtelevia, kuitenkin suht kylmiä. Välillä on tarvinnut hanskoja, välillä on tarjennut t-paidalla. Ulaan Baatarissa ei ole hirveästi nähtävää ainakaan meidän makuun, mikä on tullut todettua tässä viikon aikana. Kaupunki ei ole myöskään kovin kaunis, mutta erittäin halpa. Ruuan lisäksi halpaa on esimerkiksi alkoholi, ja vaikkapa litran vodkapullon saa parilla eurolla.

Liikenne on kaoottista ja torvet soivat, oli edessäsi sitten joku tai ei. Välillä tuntuu, että autojen tööttäykset muodostavat kunnon konsertin, sillä ne soivat taukoamatta. Osa on modannut autoihinsa jopa omia, erikoisia tööttäysääniä. Esimerkiksi yhdessä ottamassamme taksissa oli eräänlainen sarjatööttäys. Liikenteestä puheen ollen, polkupyöriä Ulaan Baatarissa ei ole juuri näkynyt. Paikallisilla on tosin tapana mennä tienposkeen, nostaa käsi ja heiluttaa sitä ilmassa saadakseen kyydin. Kun tulimme mongolialaisten tyttöjen kanssa ravintolasta ja olimme menossa paikalliseen kuppilaan, tytöt vain menivät yhtäkkiä tienposkeen. Me olimme aivan pihalla. He sanoivat, että kaikki mongolialaiset tekevät niin tarvitessaan kyytiä. Autot pysähtyivät tosi helposti. Suomessa saisi liftata varmaan tunnin, ennen kuin saisi kyydin samalla taktiikalla.

Ai niin! Ensimmäisenä päivänä Ulaan Baatarissa kuvasimme keskustassa kaoottista liikennettä. Keskellä suurta risteystä seisoi poliisi, joka vihelsi pilliin ja viittoi liikennettä. Autot eivät paljon poliisista piitanneet, vaan ajoivat kuinka huvitti. Yhtäkkiä risteyksen läpi ajoi kaksi poliisiautoa pillit päällä. Autojen keskellä oli musta auto, jossa oli tummennetut lasit. Saimme hyvää kuvaa liikenteestä, joten lähdimme kävelemään eteenpäin. Pian takaamme kuului kuitenkin juoksua. Mies ja nainen juoksivat meidät kiinni, pysäyttivät ja näyttivät joitakin paikallisia FBI-tyylisiä henkilökortteja napit korvissaan. He halusivat kameramme. Sanoimme, että emme antaisi sitä heille. "Mutta te kuvasitte juuri presidentin autoa, mikä on laitonta. Presidentin autoa ei saa missään nimessä kuvata!" Mitä ihmettä! Emme edes tienneet, että musta auto oli presidentin, saati että edes yritimme saada sitä kuvaan. Agentit kuitenkin vaativat, että poistaisimme kamerasta kaiken materiaalin, mitä he epäilivät. Ei auttanut muu kuin poistaa hyvät otokset.

Huomenna ollaan lähdössä kahdeksan päivän reissulle länteen. Koska menetettiin se kahden viikon hevosreissu venäläisten byrokratiapaskiaisten takia, ollaan koko viikko etsitty uutta reissua. Tai ei itse asiassa olla, vaan viime tipan ihmisinä käveltiin tänään UB Guesthouseen, kun kuultiin että niillä on halpoja ja hyviä reissuja. Käveltiin sisään hostelliin ja sanottiin olevamme kiinnostuneita retkistä. Omistaja sanoi, että toimistossa on parhaillaan ryhmä reissaajia suunnittelemassa retkeä. Mentiin mukaan suunnittelemaan. Ryhmä halusi Gobin autiomaahan noin kymmeneksi päiväksi. Autossa istumista olisi joka päivä luvassa noin kahdeksan tuntia. Pähkäiltiin siinä, mutta kahdeksan tuntia kuumassa autossa ei kuulostanut hyvältä. Gobilla olisi päivisin nimittäin tosi kuuma! Emme myöskään pystyisi olemaan kymmentä päivää poissa, sillä juna Kiinaan lähtisi 26. päivä ja haluaisimme vähän levätä ennen sitä.

Pian huoneeseen tuli ranskalainen pariskunta. He ilmoittivat olevansa kiinnostuneita Länsi-Mongolian järvistä. Olimme heti mukana ideassa. Myös yksi ranskalainen jätkä toisesta ryhmästä innostui ajatuksesta. Retki olisi kahdeksan päivää ja seitsemän yötä, mutta autossa ei tarvitsisi istua läheskään yhtä paljon kuin Gobin retkellä. Niinpä päätimme, että lähtisimme huomenaamuna kahdeksalta reissuun. Hintakaan ei kovin huimaava ollut, sillä nukkuisimme yötä jurtissa reilu kolme euroa yötä kohden ja saisimme samaan hintaan aamiaiset ja illalliset. Minä taas saisin kasvissyöjänä kokkausvermeet mukaan, kunhan vain ostaisin ruuat itse. Auto, kuski ja bensa koko reissulle olisi noin 190 US dollaria per naama. Kävimme automaatilla, maksoimme reissun, ostimme ruokaa viikoksi ja kirjoitin deadlinea lähestyvän kolumnin. Nyt onkin jo kohta puoliyö, mutta vielä pitää pakata kamat retkeä varten, ladata kameran ja videokameran akut, tyhjentää muistikortit, käydä suihkussa ja lähettää muutama maili. Toivottavasti saadaan edes muutaman tunnin yöunet ennen huomenna alkavaa retkeä.