Perillä ollaan Pekingissä, eilen saavuttiin. Junamatka Mongoliasta Kiinaan meni aika väsyneissä merkeissä, mutta maisemat etenkin Kiinan puolella olivat huippuja, sananmukaisesti. Mongolian puolen maisemat olivat lähinnä aavikkoa ja aroa silmänkantamattomiin, mutta Kiinan puolella oli paljon kauniita, jylhiä vuoria ja jokia. Vuorten läpikin piti päästä, joten vähän väliä oltiin tunnelissa.

Toissapäivänä, kun junamatka alkoi, meinasi käydä hullusti. Juna lähti Ulaan Baatarista aamulla kello 8:05. Laitettiin sitten iPodin kello herättämään kuuden aikoihin, kun muita kelloja ei ollut. Oli vielä tarkoitus pakata aamulla loput kamat ja käydä suihkussa ennen parin päivän junamatkaa Kiinaan.

Aamulla sitten heräsin, kun alkoi olla valoisaa. Katsoin heti kelloa. Vain 20 minuuttia junan lähtöön!! Soitin oli tehnyt tepposet ja jättänyt musiikin soittamatta, joten mehän vain nukuimme. Ei auttanut sitten muu kuin heitellä loput kamat huolimattomasti rinkkoihin ja jättää suihku väliin. Emme myöskään ehtineet käydä moikkaamassa mongolialaisia ystäviämme viereisessä hotellissa, kuten olimme luvanneet. Juoksimme vain hiki hatussa junaan ja ehdimme siihen juuri ja juuri. Onneksi LG Guesthouse sattui olemaan suht lähellä asemaa.

Hauska sattumus oli, että juna ja henkilökunta olivat samat kuin meidän ensimmäisessä junassa, josta meidät oli Naushkissa revitty ulos. Henkilökunta tervehtikin meitä iloisesti ja kyseli, miten meille oli Naushkissa käynyt. Hyttikaveriksi saatiin tanskalainen tosi nuori pariskunta, jolla oli onneksemme salmiakkia meille tarjottavaksi asti.

Illalla emme päässeet kovin aikaisin nukkumaan, sillä ensin täytyi hoitaa rajamuodollisuudet Mongolian puolella. Kiinan puolella Erlianin rajakaupungissa junaan täytyi vaihtaa lisäksi telit, sillä Kiinan raideleveys on eri kuin Venäjällä, Mongoliassa tai Suomessa. Olimme telinvaihtohallissa pitkän tovin, sillä vaunut irrotettiin toisistaan, nostettiin ilmaan tunkeilla ja lykättiin niiden alle uudet telit. Koko operaation ajan olin tosin niin väsynyt, etten edes vaivautunut ottamaan kuvia. Lojuin vain yläpetillä kurkistellen välillä ulos ikkunasta.

Jaakon ruokamyrkytys jatkui koko junamatkan ja se joutui ravaamaan vessassa vähän väliä. Oikeastaan vasta nyt se alkaa voimaan vähän paremmin.

Ollaan nyt koko Pekingin aika täällä Jessien luona, joka on mun vaihtarikaveri kahdeksan vuoden takaa. Se on nyt jossain bisnestapaamisessa ulkomailla, mutta saadaan olla sen luksuskämpässä CBD:llä koko aika. Asutaan pilvenpiirtäjän 31. kerroksessa Central Parkissa ja nukutaan Jessien vierashuoneessa, josta on upeat näkymät kaupungille. Ikkunasta näkyvistä hotelleista saa halvimman huoneen 500 eurolla yöksi.

Pekingin juna-asemalta meni muuten hetki tulla tänne. Asemalla oli lähinnä mittarittomia takseja, jollainen mekin sitten otettiin, kun ei jaksettu säätää. Meillä oli osoite paperilla vain englanniksi, mutta kuski sanoi tietävänsä paikan. Ilmeisesti se ei kuitenkaan voinut myöntää, ettei tiedä, sillä kaartelimme autolla edestakaisin ainakin tunnin. Välillä kuski pysähtyi kysymään neuvoa tien varressa olevilta ihmisiltä. Kun paikkaa ei löytynyt, hän päätti jättää meidät yhden ison kadun varteen. Maksaa kuitenkin piti. Muistutukseksi siis Kiinaan matkaaville, että hankkikaa aina paperilappu, jossa määränpään osoite on kiinaksi.

Kyselimme ulkona ihmisiltä, missä on Central Park. Kukaan ei puhunut englantia. Pian näimme kuitenkin kaksi tyttöä, jotka promottivat paikallista englannin kielikoulua. Heillä oli paidat, jotka sanoivat: "I speak English. Do you?". Mentiin innoissamme niiltä kysymään neuvoja, mutta yllätys oli melkoinen, kun hekään eivät osanneet englantia kovin montaa sanaa. Ei ollut apua siis heistäkään.

Mentiin sitten nettikahvilaan hoitelemaan asioita. Olimme yrittäneet soittaa Jessien ystävälle Xixille taksikuskin puhelimesta, mutta Xixi oli joutunut lähtemään yhtäkkiä bisnestapaamiseen hänkin. Jaakko pyysi sitten irkissä jotain suomalaista tuttua tekstaamaan Xixin numeroon. Xixi vastasi ja sanoi jättäneensä Jessien asunnon avaimet pilvenpiirtäjän ala-aulan respaan.

Mentiin taas ulos. Ajateltiin etsiä joku paikallinen, joka osaisi kertoa taksikuskille osoitteemme kiinaksi tai voisi lainata puhelinta, jotta voisimme kysyä Xixiltä. Kyselimme aikamme, mutta kukaan ei puhunut englantia. Panimme sitten rinkat maahan ja väsäsimme kyltin: "Do you speak English?" Ihmiset kävelivät ohitsemme aikansa, kunnes eräs nainen tuli luoksemme ja kysyi, tarvitsemmeko apua. Hän puhui hyvin englantia. Nainen soitti Xixille ja hankki meille taksin, jolle kertoi osoitteemme kiinaksi. Pian olimmekin jo asunnon ovella. Muutaman kilometrin matka asemalta Central Parkiin oli kestänyt yhteensä viisi tuntia.

Jessie oli jättänyt alakerran respaan mulle kirjeen, avaimet ja kulkukortin. Jääkaappiin se oli ostanut meille viiniä ja muita alkoholijuomia. Tää kämppä on kyllä tosi hulppea ja nyt osataan varmasti nauttia moisesta luksuksesta kaikkien koettelemusten jälkeen! :-)