Esperanceen saavuttaessa meidän oli tarkoitus pitää hetki taukoa pidemmästä ajamisesta. Esperance oli kaunis ja rauhallinen pieni kaupunki Länsi-Australian etelärannikolla. Kaupungista lähtee kaunis ajoreitti rannikkoa pitkin, Great Ocean Drive. Tämä tie vie upeille rannoille ja rannikkonäköaloille sekä myös pinkille suolajärvelle.

Esperancesta matka jatkui Cape Le Grand National Parkiin, joka osoittautuikin paratiisiksi. Menimme sinne jo aamulla ja onnekkaasti saimme yöpymispaikan Le Grand Beachilta, joka on hyvin suosittu ja useimmiten täyteen buukattu leirintäalue kansallispuistossa. Päivällä kiipesimme Frenchman´s Peakin huipulle, josta oli upeat näkymät ympäröivään kansallispuistoon. Kävimme myös läheisellä Lucky Bayn rannalla, jossa näimme myös harmaakenguruita. Rannan valkoinen hiekka oli niin hienojakoista, että se narskui kuin lumi jalan alla. Illalla Le Grand Beachilla seurasimme lumoavaa auringonlaskua ja tuumasimme, kuinka upea paikka tämä onkaan. Ehdottomasti yksi Australian kauneimpia paikkoja!

Australiassa karavaani- ja leiriytymiskulttuuri on vahva ja tuntuu vastaavan meidän kesämökkikulttuuria. Tien päällä näkyy paljon matkailuautoja ja -vaunuja. Karavaaniparkeissa ja ilmaisilla majoitusalueilla majoittuu turistien lisäksi paljon australialaisia. Erityisen paljon olemme tavanneet eläkeiässä olevia paikallisia, jotka ovat tien päällä muutamasta viikosta useampaan vuoteen. Heistä käytetän nimitystä "harmaat nomadit". Yleinen viikonlopun viettotapa perheillä ja kaveriporukoilla on pakata teltat autoon ja paeta kaupungin hulinaa luonnonläheisyyteen.

Cape Le Grand National Parkista matka jatkui Albanya kohti. Ilta alkoi hämärtyä ja päätimme jäädä seuraavaan vastaantulevaan karavaaniparkkiin. Pian tulikin karavaanikyltti vastaan ja lähdimme kyltin osoittamaan suuntaan. Ajeltuamme tovin totesimme, ettei täällä mitään karavaanialuetta ole ja palasimme takaisin päätielle. Hetken kuluttua tuli uusi kyltti. Lähdimme jälleen seuraamaan kylttiä ja lopulta löysimme kyllä karavaaniparkin, mutta paikka näytti olleen suljettuna jo jonkin aikaa ja nurmikenttää miehitti satapäinen kengurulauma. Olivatkohan kengurut ostaneet paikan pois? Ja taas takaisin päätielle. Vihdoin löytyi karavaaniparkki, johon asettua.

Aamulla koitti taas uusi aurinkoinen päivä. Lämpötilat olivat olleet jo Etelä-Australiasta lähtien mukavan lämpöiset verrattuna jäätävään Victoriaan. Päivän ohjelmassa oli tiedossa vierailu paikassa nimeltä Valley of The Giants, joka on osa ympäröivää kansallispuistoa. Täällä puut ovat kirjaimellisesti jättiläisiä ja iältään 400-vuotiaita. Puiden lomassa kulkee 600m pitkä kävelysilta, joka kohoaa 40m korkeuteen. Sillalta on loistavat näkymät ympäroivään metsään. Illaksi ajelimme Pembertoniin, joka on kuuluisa ympäröivästä karripuumetsästä. Ennen asettumista karavaanialueelle kävimme katsastamassa Dave Evans Bicentennial Tree -nimisen puun Warren National Parkissa. Tämä puu on ollut alunperin tarkoitettu metsäpalojen tarkkailuun, mutta vuonna 1988 puusta tehtiin kiipeilykelpoinen Länsi-Australian 200-vuotisjuhlan kunniaksi. Nyt puu on avoin kaikille, jotka haluavat kiiveä puun näköalatasanteelle 75m korkeuteen. Vastaavanlaisia kiivettäviä puita on alueella kolme ja tämä kyseinen puu on niistä korkein. Iltapuhteeksi rohkea Olli kävi kiipeämässä puun näköalatasanteelle.

Hyvin nukutun yön jälkeen matukkaa valmisteltiin taas uuden päivän rientoja varten. Karavaanialueella oli myös puro, jonka läheisyydessä asui paljon sorsia. Yksi sorsista oli räpylästään vaikeasti loukkaantunut eikä pystynyt kulkemaan pitkiä matkoja. Aluetta silmäillessä ei ollut epäselvää mikä oli sorsan vammautumisen aiheuttanut. Alueella oli paljon majoittuvia lapsiperheitä ja lapset olivat kaiken aikaa jahtaamassa ja kiusaamassa sorsaparkoja. Hetken tilannetta seurattuaan Satulta paloi käämi ja marssi vihaisena lapsia komentamaan. Niinkuin useimmiten aiemminkin, eivät lasten vanhemmat puuttuneet asiaan millään lailla. Ei tiennyt ketä vihata eniten, lapsia vai aikuisia, vai kaikkia? Kiukun saattelemana oli hyvä lähteä kohti päivän seikkailuja. Päivään sisältyi ajelua Karri Forest Explorer -reitillä ja kävelyä karripuumetsässä. Eräällä kävelyllä meinattiin saada sydänkohtaus, kun aivan vierestämme lähti kaksi kengurua loikkimaan karkuun. Kengurut sulautuivat maastoon niin, ettemme olleet niitä huomanneet. Lisäksi teimme uuden retken Dave Evans Bicentennial -puulle. Tällä kertaa näköalatasanteelle kiivettiin molemmat yhdessä Ollin tsempatessa Satua. Maisemat olivat vaikuttavat. Tämän jälkeen lähdimme ajamaan kohti Margaret Riveriä.

Alkuun Margaret Riverille saavuttaessa paikka tuntui edellisiin kohteisiin verrattuna vahvasti turistipainotteiselta kaupungilta, mutta kuitenkin viihtyisältä. Maailmanluokan aallot, hyvät viinit ja ruoka ovat tehneet tästä 4000 asukkaan kaupungista vilkkaan lomakohteen. Erityisesti juhlapyhät ja koulujen loma-ajat ovat täällä erityisen kiireistä aikaa.

Oli selvää, että täällä halusimme vierailla viinitilalla ja suklaatehtaalla. Visitor Centerissä Satu ei meinannut pysyä nahoissaan, kun esitteestä selvisi, että suklaatehtaalla on ilmainen sisäänpääsy ja ilmaiset maistelut. Asiat paranivat entisestään, kun toinen esite mainosti vierailua viinitilalle sekä juusto- ja suklaatehtaille samalla reissulla. Voiko enempää enää pyytää? Varasimme kyseisen kierroksen heti seuraavalle päivälle. Päivä sisälsi myös loistavan lounaan ja vierailun panimolle. Päivä oli täydellisen onnistunut ja hulvaton. Ryhmänvetäjä ja koko porukka olivat aivan mahtavia. Naurettiin poskipäät kipeiksi, alkoholillahan ei tietenkään ollut mitään osuutta asiaan!

Margaret Riverillä oli samaan aikaan menossa surffikilpailu Drug Aware Margaret River Pro, joka on surffauksen miesten ja naisten maailmanmestaruuksien osakilpailu. Kilpailu kesti kokonaisuudessaan 2 viikkoa. Ensimmäisenä päivänä, jolloin menimme seuraamaan kisaa, kilpailu peruttiin sääolosuhteiden (liian kova tuuli ja liian pienet aallot) vuoksi. Seuraavana päivänä kilpailu pidettiin ja vuorossa oli miesten karsinnat. Naisten osalta kisa oli jo päättynyt. Nyt kisoja olivat tulleet seuraamaan myös paikalliset eli ryhmä delfiinejä, jotka näkyivät myös screenillä.

Kisan jälkeen me lähdimme odottamaan surffitunnin alkua. Surffiopettajamme Nick kertoi, että täällä aallot ovat suuremmat ja voimakkaammat verrattuna Australian itärannikkoon ja se tuli kyllä huomattua. Jo laudan päälle pääseminen vaati erilaista otetta kuin Byron Bayssa tai Torquayssa. Mutta hauskaa oli ja paljon taas opittiin! Lisäksi Olli näki vedessä rauskun. Tunnin jälkeen Nick pyysi meitä tulla kuuntelemaan Nickin bändin keikkaa paikalliseen tavernaan ja mehän mentiin. Keikka oli loistava, musiikki rentoa ja olut hyvää. Lisäksi Nickin toimesta bändin laulaja omisti "suomalaiselle surffitiimille" biisin "Riptide". Loistava päivä! Seuraavana päivänä vuokrasimme vielä varusteet ja menimme samaan rantaan harjoittelemaan surffausta.

Surffikisan johdosta Margaret Riverillä järjestettiin myös SurfExpo -tapahtuma, jossa oli esillä surffauksen historiaa ja nykypäivää, surffikalustoa sekä livemusiikkia. Margaret Riveriltä lähtöä edeltävänä päivänä kävimme vielä seuraamassa surffikisan miesten finaalia, jonka voitti tahitilainen Michel Bourez. Finaaliakin kutkuttavampi oli viimeinen semifinaali, jossa Bourez pudotti vahvan ennakkosuosikin, yhdysvaltalaisen 11-kertaisen maailmanmestarin Kelly Slaterin. Kelly Slater teki erään pikkupojan erittäin ylpeäksi ja onnelliseksi, kun luovutti tälle erän lopussa hajonneen surffilautansa. Kisoissa oli erittäin hyvä ja kannustava fiilis, aurinkoi paistoi ja tunnelma oli huipussaan. Seuraavana päivänä koitti lähdön haikeus, mutta tänne palaamme ehdottomasti vielä uudelleen. Tunnustettakoon, että Margaret Riverillä ollessamme kävimme yhteensä kolme kertaa suklaatehtaalla toisen osapuolen vaatimuksesta, eli Ollin tietysti! (pitkä hiljaisuus)

Margaret Riveriltä ajelimme suklaatehtaan kautta Perthiin, Länsi-Australian pääkaupunkiin. Perthiä pidetään maailman eristyneimpänä pääkaupunkina ja Australian vapaana sieluna. Perthissä oli tarkoituksena laittaa rakas matukka myyntiin. Länsi-Australian pohjoisosia ja pohjoista Australiaa varten suunnitelmissa on ostaa nelivetomaasturi. Perthiin saapumisen myötä oli edessä jälleen siirtyminen omasta kodista hostellielämään. Matukka siivottiin ja viimeisteltiin myyntikuntoon, joten järkevintä oli majoittua hostellissa pitääksemme auto siistinä näyttöjä varten. Perthissä, kuten muissakin Australian suurissa kaupungeissa, pysäköinti on kallista, joten päädyimme majoittumaan Cottesloessa lähellä Perthiä. Cottesloesta löytyi hostelli aivan merenrannasta.

Hostellin läheisyydessä merenrannan vieressä kulkee lenkkeilytie, jonka varrella on ilmaisia kaikille avoimia jumppapisteitä, joissa voi harjoittaa lihaskuntoa. Jumppapisteiden yhteydessä on myös juomavesilähteitä niin ihmisille kuin lenkkeileville koirakavereillekin. Rantatien läheisyydessä on myös ilmaisia BBQ-pisteitä, johon jokainen voi tulla omien grillattaviensa kanssa. Kaikkia näitä olemme nähneet myös muualla Australiassa. Ne ovat aina siistejä, ehjiä eikä niitä ole pilattu töhrimällä.

Cottesloessa juhlimme myös reissun alkamisen vuosipäivää lasillisen merkeissä. Matukka saatiin myytyä mukavalle ranskalaispariskunnalle, jotka antavat matukalle varmasti hyvän kodin. Oli kuitenkin haikeaa ja samalla outoa antaa matukka eteenpäin. Me pakkasimme tavarat ja lensimme Suomeen kesän viettoon toukokuun puolessa välissä.

Ja niinkuin kaikki suosikkisarjatkin, myös blogi jää kesätauolle. Kun syksyllä ilmat viilenevät, me palaamme takaisin pallon toiselle puoliskolle jatkamaan reissua. Blogi jatkuu silloin uusissa merkeissä. Tässä kohtaa iso ja lämmin kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet ja olleet kiinnostuneita meidän seikkailuista. Kiitos myös mahtavista kommenteista ja palautteista. Toivottavasti blogi kiinnostaa myös jatkossa! Hyvää kesää kaikille!