Broomessa kului lopulta yli kaksi viikkoa odotellessa Pajeron korjausta. Yritimme käyttää ajan hyödyksi koluamalla aluetta läpi.

Broome on alun perin 1800-luvun lopulla perustettu helmenkalastuskeskukseksi englantilaisten toimesta. Aluksi aboriginaaleja orjuutettiin sukeltajiksi helmenkalastukseen. Erään lähteen mukaan varsinkin raskaana olevia aboriginaalinaisia haalittiin sukeltajiksi, sillä heidän uskottiin olevan suurempi keuhkokapasiteetti. Kuinka nerokasta! Sittemmin eurooppalaiset alkoivat ahnehtia lisää ja sukeltaminen muuttui entistä vaarallisemmaksi. Sukellussyvyyttä ja - aikaa haluttiin enemmän, ja käyttöön otettiin sukelluspuvut. Puvut olivat tehty canvas-kankaasta, kengät metallista ja kypärä messingistä. Näillä ja lisäpainoilla pukuun saatiin valtavasti painoa, jota oli 80-130 kiloa. Sukeltajaan kiinnitettiin köysi, jonka avulla sukeltajaa nostettiin ja laskettiin. Kypärään kiinnitettiin veneestä tuleva ilmaletku, jota pitkin sukeltajalle pumpattiin veneestä käsin hengitysilmaa.

Aboriginaalit pääosin kieltäytyivät puvun käytöstä, jonka jälkeen sukeltajia näihin vaarallisiin tehtäviin alkoi saapua Aasiasta, erityisesti Japanista. Helmenkalastuksella oli tuohon aikaan kova hinta, sillä paljon sukeltajia kuoli ja katosi näissä tehtävissä. Alun perin helmenkalastus oli simpukoiden kuorien keräämistä, joita käytettiin mm. koristeena ja vaatteiden napeissa. Sittemmin keksittiin helmenistutus simpukoihin ja helmisimpukoiden viljely korvasi simpukoiden sukeltamisen.

Broomen historiassa japanilaisilla ja muilla aasialaisilla on merkittävä osa. Siitä kertoo mm. kaupungissa edelleen sijaitseva Chinatown, jonka nimi oli ennen toista maailmansotaa Japantown. Lisäksi Broomessa sijaitsevat kiinalainen ja japanilainen hautausmaa. Japanilaisella hautausmaalla on 919 sukeltajan haudat, kadonneista sukeltajista ei ole tarkkaa lukua tiedossa.

Broomen yksi erikoisuuksista on valtava vuorovesivaihtelu. Kimberleyn rannikolla, jossa Broome sijaitsee, on eteläisen pallonpuoliskon suurin vuorovesivaihtelu. Korkeusero nousu- ja laskuveden välillä voi olla jopa 10 metriä. Laskuveden ollessa erittäin matalalla on mahdollista nähdä Broomessa sijaitsevat dinosauruksen jalanjäljet ja ilmiö nimeltä Staircase to the Moon. Valtavasta vuorovesivaihtelusta johtuen Kimberleyn rannikolla voi nähdä myös horisontaaliset vesiputoukset, joita on maailmassa vain kaksi. Molemmat sijaitsevat Kimberleyn rannikolla.

Staircase to the Moon on nähtävillä Broomessa maaliskuusta lokakuuhun kolmena iltana kuukaudessa. Pitkän odottelun vuoksi meillä oli mahdollisuus päästä seuraamaan tätä spektaakkelimaista valoilmiötä, joka myös esiintyy vain kahdessa paikassa maailmassa. Kyseinen valoilmiö muodostuu, kun täysikuu nousee erittäin alhaisen vuoroveden aikaan ja vetäytyneen meren alta paljastuu "mutapohja" aiheuttaen optisen harhan taivaaseen johtavista portaista. Ensimmäisen kerran elämässämme näimme kuun todella nousevan. Näky veti suorastaan sanattomaksi ja taustalla soiva didgeridoo sai vallitsevan hetken tuntumaan maagiselta.

Ajan kuluttamiseksi katsoimme myös elokuvia ja pelasimme paljon Unoa. Yksi katsomamme teemaan sopiva elokuva oli "Australia" (v.2008). Elokuva sijoittui alueille, joihin olimme suuntaamassa seuraavaksi. Tämä vain lisäsi poltetta takaisin tien päälle. Elokuva oli hauska sekoitus draamaa, romantiikkaa ja huumoria. Suosittelemme lämpimästi kyseisestä elokuvaa aiheesta kiinnostuneille.

Viikot kuluivat ja vihdoin saimme soiton korjaamolta. Pajero oli nyt entistä ehompi ja valmiina tien päälle. Seuraavana päivänä nostimme kytkintä suunta kohti Kimberleyä. Broomesta Derbyyn päin ajettaessa ihmettelimme matkan varrella vallitsevia maastopaloja. Derbyssä meitä valaistiin, että palot ovat tarkoituksella sytytettyjä hallittuja paloja. Sama perinne toistuu vuosittain kuivakauden alussa. Kulotuksella on kaksi tarkoitusta, hallitsemattomien maastopalojen ennaltaehkäisy ja uuden kasvun kiihdyttäminen. Erityisesti jälkimmäinen on perua aboriginaalien perinteistä ja he ovat tehneet sitä tuhansia vuosia.

Ajoimme palan matkaa Gibb River Roadilla, joka on yksi Australian tunnetuimpia Outback -teitä. Tätä 660 kilometriä pitkää hiekkatietä käytettiin alun perin nautakarjan siirtoon paikasta toiseen. Gibbiltä koukkasimme etelään toiselle hiekkatielle, joka johti meidät Windjana Gorgeen, joka oli myös ensimmäinen leiriytymispaikka. Illalla istuttiin auton vieressä retkituoleilla ihaillen loputonta tähtitaivasta ja telttaan kömmittyä täysikuun nousua. Seuraavana päivänä teimme kävelyjä upean Windjana Gorgen maastossa ja bongasimme ensimmäiset makean veden krokotiilit, jotka paistattelivat päivää rannalla ja osa uiskenteli vedessä. Samana päivänä ajoimme myös läheiseen Tunnel Creekiin, jossa oli 750m pitkä luola ja sen sai kävellä päähän ja takaisin. Välillä oltiin kuivalla maalla, välillä eri syvyisissä vesissä. Luola oli pääosin säkkipimeä ja suunnistaminen tapahtui lamppujen avulla.

Seuraavana päivänä hiekkatiellä vastaamme tuli ensimmäinen vesiylitys. Ajoimme auton tien sivuun ja tuumimme kuinkakohan syvä lammikko mahtaa olla. Pian alkoi kuulua auton hurinaa ja mutkan takaa vastakkaisesta suunnasta kurvasi paikallinen isä perheensä kanssa eikä juurikaan edes hidastanut vauhtia vesiylityksen kohdalla. Näytti vain meille peukkua ja jatkoi matkaa. Hiekkatieltä palasimme takaisin pohjoiseen johtavalle Great Northern Highwaylle. Piipahdimme Geikie Gorgessa ja yöksi asetuimme matkan varrella ilmaiselle leirintäalueelle. Lähistöllä oli ilmeisesti karjatila, sillä alueella käyskenteli useita lehmiä välittämättä lukuisista peltilehmistä.

Matka jatkui jälleen suuntana Purnululu National Park. On hassua, miten sitä törmää aina samoihin ihmisiin matkan varrella samoissa nähtävyyksissä. Olimme Halls Creekin kylässä tankkaamassa autoa ja täydentämässä ruokavarantoja, kun ohi pyyhälsi tutun näköinen Landcruiser. Tervehdittiin iloisesti näitä matkalaisia, joita olimme tavanneet aiemmin jo useammassa paikassa. Toivottiin tapaavamme heidät myös Purnulululla, mikä tapahtui jo heti kansallispuiston kupeessa. Matkalaiset olivat David ja Feroz. Kansallispuistoon johtavaa pitkää nelivetotietä varten laskimme rengaspaineita tien sivussa ja jutustelimme heidän kanssaan. David kertoi juuri aamulla ehdottaneensa Ferozille meidän kutsumista lasillisille, jos vielä tavataan. Ja niin sovittiin.

Purnululussa odotti upeat nähtävyydet eikä pumppuremontti enää painanut mieltä. Kyseinen kansallispuisto valittiin vuonna 2003 UNESCO:n maailmanperintölistalle. Saapumispäivänä tutustuimme puiston pohjoispäädyn nähtävyyksiin ja teimme muutamia kävelyjä. Auringonlaskua seurasimme Kungkalanayi -näköalapaikalta käsin. Koska saavuimme leirintäalueelle niin myöhään, päädyimme Davidin ja Ferozin kanssa siirtämään lasilliset seuraavaan iltaan.

Leirintäalueelta löysimme erikoisen Cane toad -laatikon. Cane toad suomeksi Agakonna eli jättikonna on maailman suurin konnalaji. Se tuotiin 1920-luvulla Etelä-Amerikasta Australiaan syömään kovakuoriaisia sokeriruokoviljelmiltä. Tämä ei tuottanut toivottavaa tulosta sokeriruokaviljelmille, mutta konnat lisääntyivät räjähdysmäisesti ja ovat tällä hetkellä yksi Australian haitallisimmista vieraslajeista. Cane toad on erittäin myrkyllinen ja se tappaa Australian alkuperäislajeja ja myös kotieläimiä, kun ne luulevat sitä sammakoksi ja erehtyvät syömään sen. Siksi se on suuri uhka Australian ekosysteemille. Niin kuin David sanoi, tuohon aikaan on tehty paljon huonoja ratkaisuja. Nykyisin kaikkien toivotaan osallistuvan konnien eliminoimiseen. Useassa kansallispuistossa löytää laatikon, johon voi tuoda elävän konnan, kun sen on käsineillä tai muovipussilla poiminut luonnosta. Laatikot tyhjennetään säännöllisesti ja sammakot eutanoidaan jäädyttämällä pakastimessa.

Seuraavana aamuna suuntasimme eteläisille kävelyille. Yksi nähtävyyksistä oli Cathedral Gorge. Kohdetta lähestyessä aloimme kuulla miehen laulua ja jatkoimme ääntä kohti. Perillä katedraalimaisessa kallioholvissa lauloi erään turistiryhmän miesopas uskomattoman upeasti ja kallioholvin akustiikka oli mahtava. Todella hieno kokemus! Illalla istuimme iltaa Davidin ja Ferozin kanssa ja vaihdoimme matkakokemuksia. Heiltä saimme paljon hyviä vinkkejä jatkoreissuun. Purnululun kansallispuisto on ollut yksi upeimmista nähtävyyksistä mihin olemme Australiassa törmänneet.

Davidin ja Ferozin suosituksesta suuntasimme seuraavana päivänä takaisin Gibb River Roadille. Tien itäsuunnassa sijaitsee El Questron erämaapuisto. Alueelta löytyy upeita kävelyreittejä, kuumia lähteitä ja vesiputouksia. Palveluita löytyy leirintäalueesta kalastusretkiin ja helikopterilentoihin. Uimapaikat ovat tarkasti rajattuja. Henkilökunnan mukaan läheisessä joessa elää 4,5 -metrinen saltie eli suolaisen veden krokotiili. Australiassa elää siis kahta lajia krokotiilejä. Freshie a.k.a Fresh Water Crocodile eli makean veden krokotiili on pienempi, mutta koiras voi kasvaa 3-metriseksi. Freshie ei yleensä ole ihmiselle vaarallinen, jos se jätetään rauhaan. Saltie a.k.a Salt Water Crocodile puolestaan on ihmiselle vaarallinen, sillä se voi syödä lähes mitä tahansa ja voi kasvaa jopa 6,3 -metriseksi.

El Questron alueella nautiskelimme lämpimissä luonnonlähteissä ja kävelimme Emma Gorgessa sekä El Questro Gorgessa. Seuraavan yön majoituimme Kununurrassa, joka on viimeinen Länsi-Australian kaupunki ennen Pohjois-territorion rajaa. Illalla Kununurrassa Satu ihmetteli viereisestä palmusta tulevaa ääntä. Lampun avulla asiaa tutkittuaan äänen aiheuttajaksi osoittautui puussa roikkuva valtava, kissankokoinen lepakko, joka ei selvästi lampun valosta ilahtunut. Oli kuin Batmanin viitta olisi pyyhkäissyt ohi, kun lepakko lähti puusta omille teilleen.

Seuraavana päivänä saavuimme Pohjois-territorion maaperälle. Tuntui hassulta jättää Länsi-Australia taakse, sillä paljon olimme siellä aikaa viettäneet.