Dartmoorissa valmisteltiin lähtöä kukonlaulun aikaan, koska ajamista tulevaan päivään oli tulossa paljon. Melko pian olimme South Australian osavaltion rajalla. Päivän aikana mittariin kertyi 700km. Ohitimme myös osavaltion pääkaupungin Adelaiden, mikä ei sujunut täysin mutkattomasti. Oli tarkoitus seurata päätien kylttejä, mutta esikaupunkialueella kyltit hävisivät ja tilalle tuli täysin vieraita tienumeroita, jotka kartassa loistivat poissaolollaan. Tunnin tuskaisen kiertelyn jälkeen selvisimme vihdoin oikealle tielle ja matka jatkui pohjoiseen. Port Wakefieldistä löytyi hyvä ja edullinen karavaaniparkki, johon jäätiin yöksi.

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Port Augustaa, jonka sanotaan olevan "Crossroads of Australia", koska sieltä valtatiet ja rautatie vievät pohjoisessa Darwiniin, lännessä Perthiin, etelässä Adelaideen ja idässä Sydneyyn. Matkalla pysähdyimme Port Pirieen varustelemaan matukkaa erämaan pitkiä ajoja varten. Matukan katolle viriteltiin vesikannu ja kaksi ylimääräistä polttoainekannua. Lisäksi päälle laitettiin aurinkosuoja suojaamaan arvokasta lastia ylikuumentumiselta.

Etelä-Australiaan saapuessa totesimme, ettei aiemmin tapaamamme englantilaismiehen teoria kärpäsistä aussien nopean puhetyylin syynä ollut tuulesta temmattu. Kärpäsiä oli nyt jokapaikassa ja paljon. Ne yrittivät suuhun, silmiin, nenään ja jokapaikkaan eikä niitä päässyt pakoon mihinkään. Useimpien vessojen ym. tilojen ovissa olikin kehoitus pitää ovia aina kiinni. Välillä kärpästen aiheuttama piina oli niin valtava, että järki meinasi mennä. Monesti ihmeteltiin, miten paikalliset niitä kestää.

Sitten perillä Port Augustassa. Tien päällä ollessa olemme usein käyttäneet hyödyllisten visitor centerien palveluja. Niin tehtiin nytkin ja saatiin paljon hyviä vinkkejä Flinders Ranges National Parkiin ja pitkälle ajomatkalle kohti Länsi-Australiaa. Informaatiotulvan jälkeen nokka suunnattiin Port Augustasta pohjoiseen sisämaahan päin Flinders Ranges National Parkiin, joka oli meidän ensikosketus Australian Outbackiin. Tämä kansallispuisto on laajuudessaan 912 neliökilometriä. Matkan taittuessa myös maaperä alkoi selvästi punertua. Yöksi ajoimme paikkaan nimeltä Warren Gorge, jossa tapasimme myös ihastuttavia Yellow-footed Rock wallabyja. Nämä wallabyt ovat valitettavasti uhanalaisia, suurena uhkana niille ovat dingot ja villikoirat. Warren Gorgessa, kuten muillakin alueilla Australiassa näkyi lemmikkieläinten omistajille suunnattuja varoituskylttejä, joissa varoitetaan myrkytetyistä lihapaloista. Nämä myrkytetyt lihapalat ovat tarkoitettu dingojen ja villikoirien suuhun niiden kannan hillitsemiseksi.

Seuraavana päivänä saavuimme Wilpena Pound Resortiin, joka toimii tukikohtana kansallispuiston alueelle. Matkalla näimme myös ensimmäiset emut. Matukka vietiin leirintäalueelle ja me suunnattiin iltapäiväksi kävelylle kohti Mt Ohlssen-Baggen huippua. Kaunis aurinkoinen ilma oli muuttua epävakaiseksi juuri kun oltiin lähdetty matkaan. Taivaalla näkyi ukkospilviä, mutta niiden suunta oli epäselvä. Puolessa välissä huipulle tuli jo muutama vesipisara ja ukkospilvet olivat huolestuttavasti lähempänä. Huipulta vastaantulevat ihmiset varoittivat ukkosesta ja totesivat, ettemme halua olla huipulla, kun ukkonen on päällä. Seurasimme hetken tilannetta ja päätimme jatkaa matkaa. Ukkonen väistyi ja perillä odotti uskomattomat maisemat.

Seuraavana päivänä suuntasimme takaisin Port Augustaan ja siitä Eyre Highwaylle, joka tunnetaan myös nimellä Nullarbor. Eyre Highway on 2700km pitkä valtatie Länsi- ja Etelä-Australian välillä. Matka on lähes sama kuin Lontoosta Moskovaan. Tämä pitkä valtatie vie läpi Nullarborin tasangon (Nullarbor plain), joka on laaja, kuiva ja lähes puuton tasankoalue ja samalla maailman suurin kalkkikivikappale. Eyre Highway on saanut nimensä englantilaisen John Eyren mukaan, joka oli ensimmäinen eurooppalainen ylittäessään tämän alueen mukanaan aboriginaaliopas.

Matka Flinders Ranges National Parkista Port Augustan kautta Länsi-Australian etelärannikolle Esperanceen vei meiltä neljä päivää. Kilometrejä päivää kohti kertyi n. 700. Ensimmäiseksi yöksi kurvailtiin Kimbaan. Kimbassa kävimme katsastamassa John Eyren ja tämän aboroginaalioppaan muistomerkit ja asetuimme yöksi läheiselle karavaanialueelle. Seuraavan päivän majapaikka oli Nundroo Roadhousen leirintäalue. Nämä roadhouset ovat valtatien varressa tarjoamassa yöpymispuitteita, ruokaa, juomaa ja polttoainetta. Eyre Highwaylla on vain pieniä, muutaman asukkaan kyliä 100-200km etäisyydellä toisistaan ja näiden välillä ei ole mitään muuta kuin tasaista ja tyhjää silmän kantamattomiin. Siksi polttoainetta täytyy olla aina riittävästi ja ylimääräistäkin. Päivät kuluivat matukan kyydissä ihmetellen ympärillä siintävää tyhjyyttä. Välillä tuli vastaan jopa muita autoja ja tapana oli aina morjestaa. 38-metriset roadtrainit (pitkät rekat) ohittivat meitä tasaisin väliajoin. Lisäksi tiellä näkyi myös muutamia hulluja polkupyöräilijöitä. Heille ei voi muuta kuin harsohattua nostaa.

Länsi-Australian ja Etelä-Australian rajakaupungissa oli edessä rajatarkastus, josta olimme tietoisia. Länsi-Australiaan ei saa viedä muualta tuotuja vihanneksia, hedelmiä ja hunajaa. Liekö Etelä-Australian hunaja maistuvampaa? Me oltiin syöty omenat ja porkkanat hyvissä ajoin pois ja auton tarkistuksen jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Kolmas yö majoituttiin Caigunassa, josta alkaa Australian pisin täysin suora tie, 90 mailia eli 145,6km. Paitsi, että polttoainetta täytyy olla riittävästi, myös auton pitää olla teknisesti kunnossa, sillä hinaus täältä saattaa maksaa enemmän kuin auto. Tien varsilla näkyi auton raatoja, yleensä ilman kilpiä ja renkaita.

Kaikkialla Australiassa teiden varsilla näkyy valitettavan paljon kuolleita kenguruita ja wallabyja, kuten myös vompatteja ja muita eläimiä. Erityisesti kengurut ovat aktiivisimmillaan hämärästä aamunkoittoon, jolloin ajamista olisi hyvä välttää tai ainakin ajaa varovaisemmin. Me olemme onneksi ainakin toistaiseksi välttyneet näiltä kohtaamisilta. Tyypillisten kengurukylttien lisäksi Nullarborilla näimme myös varoituskylttejä kameleista. Pienen tutkiskelun jälkeen saimme selville, että Australian keskiosissa elää alunperin eurooppalaisten tuomia, sittemmin villiintyneitä kameleita. Yksikyttyräisiä kameleita elää Australian luonnossa villinä tällä hetkellä noin miljoona. Niillä, kuten pääosin muillakaan tänne tuoduilla eläimillä, ei ole luontaisia vihollisia, mutta kamelit uhkaavat viedä lampailta ja karjalta ruokaa ja vettä.

Myöskään Australiassa elävä villisika ei kuulu alunperin Australian eläimistöön. Kuolleiden villisikojen raatoja näimme erityisesti pohjoisessa Queenslandissa teiden varsilla. Queenslandissa kuulimme paikallisilta, kuinka villisikoja metsästetään. Villisiat aiheuttavat paljon tuhoa erityisesti sokeriruokofarmeilla. Asumusten lähellä ampuma-aseiden käyttö on kielletty, joten metsästys tapahtuu hyvin erikoisella tavalla: Villisian metsästäjilla on mukanaan koirat, jotka ajavat sikaa takaa ja käyvät sikaan kiinni. Tämän jälkeen metsästäjä juoksee sian selkään ja lävistää sian sydämen veitsellä. Aikamoista villin lännen touhua!

Eyre Highwayn viimeinen etappi oli Norsemanissa, jossa pysähdyimme lounaalle ja tankkaamaan. Tästä oli vielä parisataa kilometriä seuraavaan kohteeseemme Esperanceen. Matukka jaksoi hienosti pitkän ajorupeaman eikä meidän tarvinnut liftata Nullarborilta road trainin kyydissä pois.